Kunnanhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 275 Tulkkauspalvelujen järjestäminen 1.1.2023 alkaen ja Monetra Oulu Oy:n osakkeiden merkitseminen

HOLDno-2020-150

Valmistelija

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Viranomaisen velvollisuudesta järjestää tulkitseminen ja kääntäminen on säädetty mm. kielilaissa 423/2003, hallintolaissa 434/2003, laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000, laissa potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992. Tulkkaus- ja käännöspalveluilla edistetään viestinnän ja asioiden hoidon sujuvuutta sekä oikeusturvan toteutumista. Palvelujen tarve korostuu, kun asiat liittyvät oikeuksiin, etuihin ja velvollisuuksiin.

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä on ylläpitänyt vuodesta 2017 alkaen Lahden seudun tulkkikeskusta, jonka tehtävänä on ollut tulkkien välitys sekä valtionkorvausten koordinointi ja hakeminen. Lisäksi tulkkikeskus on tuottanut myös pienimuotoisesti tulkkipalveluita. Yhtymä on vastannut tulkkauspalvelujen kilpailuttamisesta. Tulkkikeskuksessa työskentelee tällä hetkellä 3 palvelusihteeriä ja 1 tulkki.

Sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi tulkkikeskus on tarjonnut palveluita myös alueen kunnille mm. opetus- ja varhaiskasvatuksen tarpeisiin. Valtionkorvauksen piirissä olevien tulkkauksia ei ole laskutettu kunnilta vaan yhtymä on hakenut valtionkorvauksen suoraan, jos kunta on tehnyt sopimuksen kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen tukemisesta ja laskutuskäytännöistä on sovittu yhtymän kanssa.

Hyvinvointialueuudistuksen myötä kunnat eivät voi enää hankkia tulkkaus- ja käännöspalvelujen kaltaisia tukipalveluja hyvinvointialueilta nykyisen in-house-periaatteen mukaisesti. Hyvinvointialuevalmistelun yhteydessä on selvitetty tulkkaus- ja käännöspalvelujen järjestämisvaihtoehtoja (selvitys liitteenä).

Selvityksen perusteella tulkkauspalvelujen hankkimista in house yhtiöltä pidetään ensisijaisena vaihtoehtona sekä hyvinvointialueen että kuntien näkökulmasta. Ratkaisuvaihtoehto ei edellytä resursseja edellyttäviä kilpailutuksia ja mahdollistaa jo toiminnassa olevan in-house yhtiön valmiiden toimintamallien hyödyntämisen. Tämä vaihtoehto on myös todennäköisemmin toteutettavissa aikataulun (1.1.2023) puitteissa. Selvitystä ja ratkaisumallia on käsitelty hyvinvointikuntayhtymän työvaliokunnassa syksyn 2022 aikana. Alueen kunnista tulkkauspalveluiden käyttö on selvästi suurinta Lahdessa. Vaikka palvelutarpeet ovat osassa kuntia hyvin vähäisiä, kyetään in-house yhtiöltä palvelut hankkimalla vastaamaan yksittäisiin ja ennakoimattomiin tarpeisiin joustavasti ja nopeasti.     

In-house mallissa palveluita ostetaan hankintalain 15 §:n mukaisesti sidosyksiköltä ilman kilpailuttamista. Tämä edellyttää vuoden 2022 aikana toiminnassa olevan tulkkaus- ja käännöspalveluita tarjoavan ja täysin julkisomisteisen yrityksen osakkeiden ostamista ja sidosyksikköaseman toteutumisen varmistamista. Palvelusopimukseen tulee sisällyttää tulkkaus- ja käännöspalvelut sekä tilaus- ja välityspalvelut. Valtionkorvausten koordinoinnista ja hakemisesta vastaavat jatkossa hyvinvointialue ja kunnat omalta osaltaan. Hyvinvointialueen on lisäksi sisällytettävä palvelusopimukseen vammaisten tulkkauspalvelut, jotka hyvinvointialueen tulee järjestää alueen tarjoamissa palveluissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 612/2021 5 § 3 momentin mukaisesti.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue on käynnistänyt omalta osaltaan neuvottelut Monetra Oulu Oy (yhtiö) kanssa. Hyvinvointialueen aluehallitus käsittelee Monetra Oulu Oy:n osakkeiden merkitsemistä kokouksessaan 14.11.2022.  

Monetra Oulu Oy on julkisyhteisöjen omistama yhtiö, jonka toimialana on tuottaa ja kehittää maakunta- ja kuntasektoria palvelevia tukitoimintoja, kuten talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita sekä tulkkaus- ja käännöspalveluita. Monetra Oy omistaa yhtiöstä noin 51 prosenttia ja yhtiö kuuluu Monetra-konserniin. Muita merkittäviä osakkeenomistajia ovat Oulun kaupunki ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä. Yhteensä yhtiöllä on 107 osakkeen omistajaa per 31.12.2021. Yhtiö toimii julkisista hankinnoista annetun lainsäädännön tarkoittamana omistajiensa (hankintayksiköitä) sidosyksikkönä ja yhteishankintayksikkönä. Yhtiön osakkeenomistajat ja yhtiö ovat solmineet osakassopimuksen, johon uudet osakkaat liittyvät.

Sidosyksikkö on hankintayksiköstä muodollisesti erillinen ja päätöksenteon kannalta itsenäinen yksikkö. Hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa sidosyksikköön samalla tavalla kuin omiin toimipaikkoihinsa. Sidosyksikön myynti muille kuin omistajille on enintään viisi (5) prosenttia liikevaihdosta ja enintään 500.000 euroa vuodessa.

Yhden osakkeen merkintähinta on 1.290,00 euroa osakkeelta. Yhtiön hallitus hyväksyy tehdyt merkinnät.

Päätöksien jälkeen yhtiö lähettää merkintälistan ja osakassopimuksen allekirjoitettaviksi sekä ohjeet osakkeen maksua varten. Osakkeesta ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa, mutta varainsiirtoveroilmoitus tulee kuitenkin tehdä.

Hollolan kunnan tulkiipalvelutarve liittyy pääosin varhaiskasvatuksen-, opetuksen- ja maahanmuuttopalvelujen toteuttamiseen ja tehtävien hoitoon.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnahallitus  merkitsee tiedoksi tulkkauspalveluita koskevan selvityksen

ja päättää:

  • järjestää tulkkauspalvelut selvityksessä esitetyn in-house yhtiö-pohjaisen mallin mukaisesti
  • merkitä yhden Monetra Oulu Oy:n osakkeen hintaan 1290,00 euroa
  • liittyä Monetra Oulu Oy:n osakassopimukseen
  • valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan kauppakirjan ja liittymissopimuksen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Monetra Oulu Oy (jussi.kauppi@monetra.fi), palvelualuejohtajat, talouspäällikkö, hallintopäällikkö HYVA.

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Faksinumero: 03 880 3474
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.