Kunnanhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 266 Laajakaistatukihanke

HOLDno-2022-410

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Uusi laajakaistatukihanke tukee kiinteiden verkkojen rakentamista vuodesta 2022 alkaen. Hankkeen tavoitteena on tukea nopeiden kiinteiden laajakaistaverkkojen rakentamista alueilla, joille kaupallinen tarjonta ei todennäköisesti toteudu lähivuosina. Tukiohjelmalle on haettu rahaa EU:n elpymisvälineestä lähes 50 miljoonaa euroa.

Uusi laajakaistatukilaki ja sen nojalla annettu valtioneuvoston asetus laajakaistayhteyden vähimmäisnopeudesta tulivat voimaan 3.2.2022 ja samalla käynnistyi uusi laajakaistatukihanke. Tukea voi saada kiinteiden laajakaistayhteyksien rakentamiseen. Yhteyksien vähimmäisnopeus saapuvassa liikenteessä on 300 Mbit/s ja lähtevässä liikenteessä 100 Mbit/s. Tukea voidaan myöntää kotitalouksien vakinaisiin ja vapaa-ajan asuntoihin sekä yritysten sijaintipaikkoihin rakennettaviin kiinteisiin yhteyksiin.

Maakuntien ja kuntien rooli

Maakunnilla on merkittävä rooli hankkeiden aktivoinnissa alueellaan. Maakuntaliittojen tehtävänä on yhdessä kuntien kanssa suunnitella ja määrittää hankehakuun soveltuvat hankealueet. Arvioinnissa tulee ottaa huomioon seuraavia asioita:

  • laajakaistahankkeen tulisi olla taloudellisesti tarkoituksenmukainen ja sen tulisi edistää käyttäjien etua viestintämarkkinoilla;
  • laajakaistahankkeet tulisi keskittää siten, että ne voitaisiin toteuttaa taloudellisesti edullisimmalla tavalla;
  • hankealueiden toteuttamiseen tulee olla hankkeen sijaintikunnassa kiinnostusta ja riittävät taloudelliset resurssit.

Valtioneuvoston asetuksessa säädetään kunnan maksuosuudesta hankkeessa. Kunnat on jaettu kolmeen ryhmään, joiden maksuosuudet ovat joko 8, 22 tai 33 prosenttia. Hollolan kunnan maksuosuus on 33 prosenttia.

Maakuntien tehtävänä on esittää perusteltu pyyntö lain edellyttämän markkina-analyysin tekemisestä Traficomille. Maakuntien tehtävänä on myös kilpailuttaa hankkeille verkon rakentaja. Hakumenettelyn tulee olla kaikille avoin, tasapuolinen ja syrjimätön. Hakumenettelyssä käytettävistä vertailuperusteista säädetään laajakaistatukilain 6 §:ssä

Asiaa on esitelty kuntajohtajille syksyllä 2021. Tämän jälkeen on Traficom laatinut Päijät-Hämeen kunnista markkina-analyysit, joissa Traficom on vahvistanut tukikelpoiset alueet. Markkina-analyysien tulosten perusteella tulisi kuntien tarkentaa hankealueitaan. Tavoitteena on, että Päijät-Hämeen liitossa olisi syyskuun loppuun mennessä tieto niistä kunnista, jotka haluavat lähteä liikkeelle ja haluavat teettää Cinialla laajakaistarakentamisesta toteutettavuusanalyysin. Alustava arvio toteutettavuusanalyysin kustannuksista on 15.000-20 000 euroa/kunta, jos kuntia on useampia. Toteutettavuusanalyysissä selvitetään alueanalyysi, toteuttamisvaihtoehdot ja rahoitus, esisuunnittelu, palvelujen määrittely, kannattavuuslaskelmat, operointi ja hallinnointisuunnitelmat.  Yksittäinen toteutettavuusanalyysistä kiinnostunut kunta tai kaupunki voi halutessaan tehdä konsulttiyhtiön kanssa suoraan sopimuksen selvitystyöstä.

Selvitystyön kustannukset katetaan kunnanjohtajalle talousarviossa osoitetusta kehittämismäärärahasta.

Lisätietoa:

  • Valtion laajakaistatukihankkeen nettisivut: https://www.traficom.fi/fi/viestinta/viestintaverkot/laajakaistatukihanke
  • Kiinteiden laajakaistojen rakentamisen tukea koskeva laki: https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2020/20201262

 

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Hollolan kunta päättää osallistua laajakaistarakentamisen toteutettavuusanalyysiin yhdessä Päijät-Hämeen kuntien kanssa. Hollolan kunnan päätarkastelukohteet valikoituvat siten, että hyöty voidaan kohdentaa mahdollisimman laajalle käyttäjäryhmälle (vaikuttavuus). 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnanhallitus on kokouksessaan 19.9.2022 saanut katsauksen valmisteltavasta laajakaistaselvityshankkeesta ja päätti Hollolan kunnan osallistumisesta selvitystyöhön.

Hollolan kunta on saanut liitteen mukaisen tarjouksen kartoituksesta. Kartoituksen hinta on 25 000 euroa.

Maakuntaliiton analyysin mukaan yhteishankintana toteutettu toteutettavuusanalyysi ei tule juurikaan kuntakohtaisia sopimuksia halvemmaksi etenkin, kun ELY-keskuksen kautta ei ole tällä hetkellä saatavissa avustusta, jolla hankintahintaa pystyttäisiin kompensoimaan. Hankinnan kilpailuttaminen veisi aikaa, tilanteessa, jossa EU-elpymisrahoituksen tukihakemusten aikaikkuna on sulkeutumassa. Tähän perustuen kunnat ovat käynnistämässä kuntakohtaisesti toteutettavuusanalyysit.

Toteutettavuusanalyysin jälkeen järjestetään yhteinen maakunnallinen tilaisuus analyysien tuloksia ja käydään läpi etenemis- ja rahoitusvaihtoehtoja. Kunnassa on itsenäisesti arvioitava, miltä osin kunta on mukana hankkeissa ja mikä on sen rooli. Toteuttavuusanalyysi hyödyttää kuntaa päätöksenteossa myös siinä tapauksessa, että kunta ei hae EU:n elpymisrahaa. Rahoitusta voidaan hakea myöhemmin esim. maaseuturahastolta tai kansallisen CEF Digital 2. haun kautta.

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen Ciania Oy:n tarjouksen. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Faksinumero: 03 880 3474
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.