Kunnanhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 257 Hankesuunnitelma, uimahalli, kh 17.10.2022

HOLDno-2021-618

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Hollolan uimahalli-monitoimitalon peruskorjauksen hankesuunnitelma on laadittu Hollolan Tilapalvelu Oy:n toimesta. Hankesuunnitelma on liitteenä. Hankesuunnitelman sisältö perustuu kunnanhallituksen 18.10.2021 tekemään linjaukseen siitä, että valmistelu etenee peruskorjausvaihtoehdon pohjalta. Päätöksessä todetaan myös, että peruskorjausvaihtoehtoon pyritään sisällyttämään keskeisiä parannuksia esteettömyyden ja palvelujen toimivuuden näkökulmasta sekä tutkitaan lisäpalvelumahdollisuuksia rajatuissa puitteissa.

Uimahalli-monitoimitalo on rakennushistoriallisessa selvityksessä todettu valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennukseksi. Sen peruskorjaus tehdään perusteellisesti, mutta arkkitehtonisia arvoja kunnioittaen. Korjausaste on noin 95 %.

Peruskorjauksen yhteydessä tehdään myös toiminnallisia muutoksia. Allastilojen osalta toiminnallisena tavoitteena on nykyisten toimintojen säilyttäminen, allashissin uusiminen ja kylmävesialtaan lisääminen. Toivottu lämpimän veden terapia-allas vaatisi pienen laajennuksen. Kuntosalitilat on tarkoitus siirtää nykyisten toimistotilojen paikalle monitoimisalin käytävän toiselle puolelle. Monitoimi- ja kuntosalille tehdään niiden läheisyyteen pukeutumis- ja peseytymistilat. Judosalia varten tehdään uusi hissi.

Hollolan uimahalli-monitoimitalo on valmistunut 1986. Rakennuksen tekninen käyttöikä on loppumassa. Rakennukseen on tehty useita korjauksia ja parannuksia vuosien varrella, mutta varsinaista peruskorjausta ei ole tehty. Suurimmat korjaustarpeet kohdistuvat altaisiin ja allastilaan sekä pesu- ja pukeutumistiloihin. Rakennuksen seinä- ja kattorakenteet sekä ovet ja ikkunat uusitaan. Rakennuksen betonirunko säilyy pääosin, mutta kantavia rakenteita joudutaan jonkin verran korjaamaan ja vahvistamaan. Talo- ja sähkötekniikka uusitaan lähes kokonaan. Automaatio on uusittu hiljattain ja se voidaan pääosin hyödyntää peruskorjauksessa.

Peruskorjauksen kustannuksiksi on arvioitu 12,5 milj. euroa (alv 0 %). Kustannusarvio on hintatasossa 10/2021. Hintatason ja korjaussuunnitelmien muuttuessa myös hintataso muuttuu jonkin verran. Uimahalli-monitoimitalon vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 1,3 milj. euroa ja pääsymaksutulot noin 350 000 euroa vuodessa.

Hankkeen suunnittelu on tarkoitus aloittaa hankesuunnittelun hyväksymisen jälkeen. Suunnittelu tehdään vuoden 2022 aikana ja rakentaminen 3/2023-3/2025.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta hyväksyy liitteenä olevan uimahalli-monitoimitalon peruskorjauksen hankesuunnitelman ja esittää sen hyväksymistä edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle.

Lisäksi kokouksessa elinvoimajohtajan korjattuna päätösehdotuksena elinvoimavaliokunta esittää, että uimahallia koskevan investoinnin suunnittelu aloitetaan 2022. Kohteen suojelutarve täsmentyy kaavoitusprosessissa. Varsinainen perusparannuksen aloittamista koskeva investointipäätös edellyttää valtuuston erillistä päätöstä.

 

Päätös

Merk.  Asiantuntijana kuultiin Hollolan Tilapalvelu Oy:n toimitusjohtaja Reijo Reposta.

Keskustelun kuluessa Paavo Takala esitti ja Minna Nieminen, Pasi Jalonen kannattivat, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun niin että myös uudisrakentaminen on vaihtoehtona. Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät JAA. Ne, jotka kannattavat Paavo Takalan tekemää esitystä, äänestävät EI. Menettelytapa hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 jaa-ääntä ja 5 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi elinvoimajohtajan muutetun esityksen voittaneen.

 

Valmistelija

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Uimahallin hankesuunnitelmaa käsiteltiin elinvoimavaliokunnassa 26.10.2021. Hankesuunnitelma on kunnanhallituksen 18.10.2021 linjauksen mukaisesti: talousarviovalmistelussa uimahalli-investointia valmistellaan peruskorjausvaihtoehdon pohjalta. Peruskorjausvaihtoehtoon pyritään sisällyttämään keskeisiä parannuksia esteettömyyden ja  palvelujen toimivuuden näkökulmasta sekä tutkitaan lisäpalvelumahdollisuuksia rajatuissa puitteissa. Hankesuunnitelma liitteenä.


 

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan uimahalli-monitoimitalon peruskorjauksen hankesuunnitelman ja esittää sen hyväksymistä valtuustolle.

Lisäksi kunnanhallitus linjaa, että uimahallia koskevan investoinnin suunnittelu aloitetaan 2022. Kohteen suojelutarve täsmentyy kaavoitusprosessissa. Varsinainen perusparannuksen aloittamista koskeva investointipäätös edellyttää valtuuston erillistä päätöstä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merk.  

  • Asiantuntijoina kuultavana olivat elinvoimajohtaja Randell, kaavoitusarkkitehti Tuloisela, kehitys- ja kaavoituspäällikkö Korhonen, Hollolan Tilapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Reponen, sekä rakennuttajapäällikkö Vesikko.
  • Keskustelun aikana Kati Pölönen esitti:

Ehdotan ettei hallitus hyväksy liitteenä olevaa uimahalli-monitoimitalon peruskorjauksen hankesuunnitelmaa eikä näin ollen esitä sen asian hyväksymistä valtuustollekaan, koska uudisrakentamista ei olla esitelty aitona vaihtoehtona lainkaan valtuustolle.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja totesi Pölösen esityksen rauenneen kannattamattomana.

 

Perustelut

Hankesuunnitelma on kunnanhallituksen 18.10.2021 linjauksen mukaisesti: talousarviovalmistelussa uimahalli-investointia valmistellaan peruskorjausvaihtoehdon pohjalta. Peruskorjausvaihtoehtoon pyritään sisällyttämään keskeisiä parannuksia esteettömyyden ja palvelujen toimivuuden näkökulmasta sekä tutkitaan lisäpalvelumahdollisuuksia rajatuissa puitteissa. Hankesuunnitelma liitteenä.

Kunnanhallitus linjasi 1.11.2021, että uimahallia koskevan investoinnin suunnittelu aloitetaan 2022. Kohteen suojelutarve täsmentyy kaavoitusprosessissa. Varsinainen perusparannuksen aloittamista koskeva investointipäätös edellyttää valtuuston erillistä päätöstä.

Ehdotus

Valtuusto hyväksyy liitteenä olevan uimahalli-monitoimitalon peruskorjauksen hankesuunnitelman.


 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merk. Keskustelun kuluessa kuluessa valtuutettu Pölönen esitti Paavo Takalan ensin kannattamana että:

Ehdotan, että Hollolan vanhan uimahallin peruskorjauksesta luovutaan ja uutta uimahallia aletaan suunnittelemaan toiselle tontille. Näin mahdollistetaan jatkuvat uimahallipalvelut kuntalaisille ja vältetään merkittävät korjausrakentamisen riskit. Uudisrakennushankkeen rinnalla haetaan vanhalle uimahallille purkulupaa. Näin uudisrakentaminen ei viivästy.

Rakennustekniikka on kehittynyt merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana ja tämän seurauksena käyttöikä uudisrakennuksessa on pitempi. Lisäksi uudisrakennuksessa käyttökustannukset ovat oleellisesti pienemmät. Pahin skenaario ehdotuksessani on, että vanha uimahalli jää monumentiksi. Sekin on huomattavan paljon pienempi riski verrattuna siihen taloudelliseen riskiin, joka vanhan korjauksessa otetaan.

Ehdotan näillä saatesanoilla asian palauttamista jatkovalmisteluun.

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan sähköinenäänestys.
Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen ehdotusta, äänestävät ”jaa”.
Ne, jotka kannattavat valtuutettu Pölösen ehdotusta, äänestävät ”ei”. 
Äänestysesitys hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin 43 ääntä. Jyrki Joensuun ääni ei tallentunut sähköiseen järjestelmään ja se todettiin ennen äänestyksen tuloksen valmistumista. 

JAA 34 ääntä: Helena Maattola, Jarkko Niemi, Pasi Jalonen, Pia Salo, Kristiina Joensuu, Ville Mikkola, Minna Halme, Pentti Lampi, Mika Lampola, Minna Kauhanen, Teemu Laine, Aki Markkola, Pasi Pälsi, Satu Segersven, Hannu Siljander, Seija Aakala, Mikko Niipala, Toini Louekoski-Huttunen, Miikka Lönnqvist, Pasi Pasanen, Petri Palo, Lasse Peltonen, Jenna Parviainen, Hannu Heikkilä, Kristiina Vanhala-Selin, Heidi Hakanen, Matti Laurila, Erkki Arvila, Kari Hyytiä, Jarmo Talvitie, Kari Aaltonen, Teemu Kinnari, Jari Ronkainen, Jyrki Joensuu

EI 9 ääntä: Kati Pölönen, Kristian Saarnio, Minna Nieminen, Tatu Söyrilä, Sakari Marttila, Sanni-Maria Tiihonen, Tapani Ihalainen, Paavo Takala, Harri Vinnamo

Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli hyväksynyt kunnanhallituksen ehdotuksen.

Äänestystulokset

  • Kyllä 34 kpl 79%

    Helena Maattola, Jarkko Niemi, Pasi Jalonen, Pia Salo, Kristiina Joensuu, Ville Mikkola, Minna Halme, Pentti Lampi, Mika Lampola, Minna Kauhanen, Teemu Laine, Aki Markkola, Pasi Pälsi, Satu Segersven, Hannu Siljander, Seija Aakala, Mikko Niipala, Toini Louekoski-Huttunen, Miikka Lönnqvist, Pasi Pasanen, Petri Palo, Lasse Peltonen, Jenna Parviainen, Hannu Heikkilä, Kristiina Vanhala-Selin, Heidi Hakanen, Matti Laurila, Erkki Arvila, Kari Hyytiä, Jarmo Talvitie, Kari Aaltonen, Teemu Kinnari, Jari Ronkainen, Jyrki Joensuu

  • Ei 9 kpl 21%

    Kati Pölönen, Kristian Saarnio, Minna Nieminen, Tatu Söyrilä, Sakari Marttila, Sanni-Maria Tiihonen, Tapani Ihalainen, Paavo Takala, Harri Vinnamo

Valmistelija

Kim Strömmer, hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Perustelut

Elinvoimavaliokunta käsittelee investointiohjelmaa 2023-2032 kokouksessaan 4.10.2022. Investointiohjelmaan on merkitty vuosille 2023-2026 yhteensä 15,1 miljoonaa euroa uimahallin perusparantamiseen. Rakentamisen suunniteltu alkamis- ja päättämisaika 5/2024 — 3/2026. Kulut jakautuvat seuraavasti: v. 2023: 400 000 €, v. 2024: 6 300 000 €, v. 2025: 7 400 000 € ja v. 2026 1 000 000 €.

Tämän hetken tiedon mukaan uimahalli ei ole käytettävissä peruskorjauksen aikana, käyttökatkos on 5/2024-3/2026. Uimahallin käyttö rakentamisen aikana on arvioitava suunnitteluvaiheessa. Jos uimahallia halutaan käyttää rakentamisen aikana, on otettava huomioon uimahallin käytön turvallisuus, käyttömukavuus ja kustannukset. Jos esimerkiksi tehdään ulkopuolen korjaukset niin, että halli on käytössä, riskinä on työmaaliikenteen ja asiakasliikenteen risteäminen, erilaisiin työvaiheisiin liittyvät riskit käyttäjille (esimerkiksi purkujätteen putoaminen tai kaatuminen niin, että se rikkoo hallin ikkunan ja putoaa sisätiloihin). Työmaan äänet aiheuttavat myös epämukavuutta käytölle eli esimerkiksi porauksen tai piikkauksen äänet voivat häiritä tai pelottaa sisäpuolella olevia hallin käyttäjiä. Jos uimahallin rakentaminen jaksotetaan niin, että osa tiloista on käytössä, se pidentää rakennusaikaa ja lisää rakentamisen kustannuksia.

Elinvoimajohtaja on pyytänyt hyvinvointivaliokunnan lausuntoa käyttäjän edustajana liittyen uimahallin perusparantamiseen. Liitteenä valtuuston 15.11.2021 hyväksymä hankesuunnitelma peruskorjauksesta.

Hyvinvoinnin palvelualueen lausunto;

Hollolan uimahalli on eniten käytetty palvelu liikuntapalveluissa. Toimintakaudella 2021-2022 aikana hyvinvointipalvelut käytti uimahallia 707 kertaa (878 tuntia). Hyvinvointipalveluiden käyttö pitää sisällään esimerkiksi uimaopetuksen esiopetuksesta yhdeksänteen luokkaan. Vuosiluokat 1-9 käyttävät uimahallia vuosittain yhteensä 485 käyntikerran verran.

Esioppilaiden uintiopetus on 1-5 krt/ ryhmä, joka toteutetaan yleensä alkuluokkien mukana. Luokkien 1-2 oppilaat käyvät uimaopetuksessa viisi kertaa. Opetussuunnitelman minimäärä on neljä kertaa. Tavoitteen on 10 metrin uimataito. Luokkien 3-4 käyntikerrat 0-5 kertaa ja luokkien 5-6 käynnit 2-5 kertaa. Yläluokkien käynnit ovat 4-6 kertaa. Opetussuunnitelman minimäärä on kaksi kertaa. Luokkien 3-6 tavoitteena on perusuimataito (50 metriä), sukeltaminen (viisi metriä) sekä pelastautuminen. Luokkien 7-9 osalta on perusuintitekniikat, sukeltaminen, veteen hyppääminen, vesipelastus sekä kuntouinti. Taitojen ylläpitämiseen ja vahvistamiseen tarvitaan myös omaehtoista uimisen harrastamista.

Uimahallin mahdollisen sulkemisen aikana uimaopetusta toteutusta jatkettaisiin, mutta ei samassa mittakaavassa kuin aikaisemmin. Tavoitteena olisi, että uimaopetusta annettaisiin opetussuunnitelman minimäärän verran eri ikäryhmille.Tähän vaikuttaa vuorojen saanti lähialueiden uimahalleista sekä uimahallikuljetukset. Uimahallikuljetusten piiriin tuli myös Heinsuon-, Kankaan-, Salpakankaan- ja Tiilikankaan koulut, jotka nykytilanteessa eivät ole tarvinneet kuljetusta. Myös muille kuin allastiloille pitää löytää korvaavat tilat sulkemisen aikana. Esimerkiksi Wellamo-opiston 14 ryhmää käyttää uimahallin tiloja viikoittain. Uimahallin sulkemisen aikana vapaa-aikapalveluiden uimaopetuksen henkilöstö jatkaisi ryhmien uimaopetuksessa ja niiden järjestämisessä. Vapautuvaa resurssia hyödynnettäisiin liikunnan ohjaamisessa eri ikäryhmissä.

Uimahallin muut käyttäjät lasten ja nuorten tavoin joutuisivat hakeutumaan alueen muihin uimahalleihin. Vuoden 2019 käyttäjämäärä Hollolan uimahallissa oli 140 000 asiakasta ja varmastikin kävijöistä osa oli myös muiden kuntien asukkaita. Vuoden 2019 jälkeen korona-pandemia on vaikuttanut uimahallin kävijämääriin Hollolassa ja myös muissa kunnissa. Peruskorjausajalta on vaikea arvioida kuinka paljon asiakkaista siirtyisi muihin uimahalleihin ja mikä olisi muiden uimahallien kapasiteetti vastaanottaa Hollolan uimahallin asiakkaita. Uimahallissa toimintaa järjestävien muiden toimijoiden mahdollisuus siirtää toimintaansa muihin uimahalleihin on myös vaikea arvioida. 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Sanna Plit-Rehula, perusopetuksen rehtori, sanna.plit-rehula@hollola.fi

Hyvinvointivaliokunta päättää antaa edellä mainitun vastauksen liittyen uimahallin perusparantamiseen.

Päätös

Vs. hyvinvointijohtaja muutti päätösehdotusta käydyn keskustelun perusteella siten, että hyvinvointivaliokunta päättää antaa edellä mainitun vastauksen liittyen uimahallin perusparantamiseen ja esittää samalla huolensa terveysvaikutuksista ja yleisestä hyvinvoinnista, mikäli uimahalli on pois käytöstä kaksi vuotta.

Hyvinvointivaliokunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli vapaa-aikapäällikkö Lassi Puodinketo.

Kokoustauko pidettiin klo 19.18 - 19.24.

Valmistelija

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Uimahalli-monitoimihallin peruskorjaus

Valtuusto hyväksyi 15.11.2021 § 77 uimahallin hankesuunnitelman. Hankesuunnitelman hyväksymisen yhteydessä valtuusto päätti, että uimahalli peruskorjataan nykyisessä laajuudessa. Rakennukseen tehdään lisäksi toiminnallisia muutoksia. Myöhemmissä valtuustoseminaareissa on käyty keskustelua myös uudisrakennusvaihtoehdoista tai nykyisen uimahallin laajentamisesta peruskorjauksen yhteydessä. Käynnissä olevassa asemakaavoituksessa lähtökohtana on ollut nykyisen uimahallin peruskorjaus, suojeleminen ja uimahallin laajentamisen mahdollistaminen sekä uudisrakennusvaihtoehdon tutkiminen.

Elinvoimavaliokunta asetti uimahalli-monitoimihallin asemakaavamuutosehdotuksen nähtävillä kokouksessaan 6.9.2022 § 64. Nähtävilläolon jälkeen kaava valmistellaan elinvoimavaliokunnan, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Tavoitteena on hyväksyä kaava kunnanvaltuustossa vuoden 2022 loppuun mennessä. Kaavasta on valitusmahdollisuus hallinto-oikeuteen ja valitusluvan saadessa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Mikäli kaavasta ei valiteta, arvioidun aikataulun mukaan kaava tulee voimaan helmikuussa 2023.

Rakennettu kulttuuriympäristö tulee huomioida maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Uimahalli-monitoimirakennuksen arvot on tunnistettu merkittäviksi ja rakennus on valtakunnallisestikin edustava kohde. Nykyisellä uimahalli-monitoimirakennuksella on kaavaehdotuksessa suojelumääräys, rakennusta ei saa purkaa. Korjaaminen ja laajentaminen on mahdollista rakennuksen arkkitehtuurin ominaispiirteet huomioiden. Rakennuksen laajennus- ja peruskorjaussuunnitelmista tulee kuulla alueellista vastuumuseota.

Kaavaehdotuksessa on osoitettu rakennusoikeutta yhteensä 5100 k-m2, josta suojeltavan rakennuksen rakennusalalle on osoitettu 3000 k-m2, laajennukselle 2000 k-m2 ja erilliselle talousrakennuksen alalle 100 k-m2. Uimahallitontin kooksi muodostuu 14 152 m2.

Liitteessä 1 on esitetty kaavoitukseen liittyviä vaiheita ja kaavaehdotuksen sisältöä. Liitteessä 2 on Päijät-Hämeen alueellisen vastuumuseon antama lausunto kaavan luonnosvaiheesta.

Hyvinvointivaliokunta on antanut lausunnon käyttäjän edustajana liittyen uimahallin perusparantamiseen kokouksessaan 14.9.2022 § 104. Lausunnossaan valiokunta toteaa mm:

-        mahdollisen sulkemisen aikana uimaopetusta toteutusta jatkettaisiin esiopetuksetta yhdeksänteen luokaan, mutta ei samassa mittakaavassa kuin aikaisemmin. Tavoitteena olisi, että uimaopetusta annettaisiin opetussuunnitelman minimäärän verran eri ikäryhmille. Tähän vaikuttaa vuorojen saanti lähialueiden uimahalleista sekä uimahallikuljetukset. Uimahallikuljetusten piiriin tuli myös Heinsuon-, Kankaan-, Salpakankaan- ja Tiilikankaan koulut, jotka nykytilanteessa eivät ole tarvinneet kuljetusta.

-        myös muille kuin allastiloille pitää löytää korvaavat tilat sulkemisen aikana. Esimerkiksi Wellamo-opiston 14 ryhmää käyttää uimahallin tiloja viikoittain.

-        uimahallin sulkemisen aikana vapaa-aikapalveluiden uimaopetuksen henkilöstö jatkaisi ryhmien uimaopetuksessa ja niiden järjestämisessä. Vapautuvaa resurssia hyödynnettäisiin liikunnan ohjaamisessa eri ikäryhmissä.

-        uimahallin muut käyttäjät lasten ja nuorten tavoin joutuisivat hakeutumaan alueen muihin uimahalleihin.

Uimahallin eri hankevaihtoehtojen ympäristövaikutuksia on arvioitu hiilijalanjälkivertailulla. Pienimmät ympäristövaikutukset olisivat tilatehokkaalla nykyisen hallin kokoisella uudisrakennuksella ja suurimmat peruskorjauksella ja laajennuksella. Vertailu on esityslistan liitteenä 3.

Rakennuksessa on tehty kuntoarvio, peruskorjattavuus ja rakennetekninen tarkastelu ja uima-altaan, kantavien rakenteiden ja julkisivujen kuntotutkimus. Näiden tutkimusten perusteella on todettu, että uimahalli-monitoimihalli on mahdollista peruskorjata. Korjaus on hyvin laaja ja perusteellinen. Korjausasteeksi on arvioitu 97,4 %. Tarkoitus on vielä tehdä seuraavat tutkimukset ja selvitykset, kun saadaan päätös siitä, minkä vaihtoehdon mukaan toteutus tehdään:;LVI-tekniikan kuntotutkimus ja olemassa olevan LVI-tekniikan hyödyntämismahdollisuudet sekä vedenkäsittelyn tilanne ja ratkaisuvaihtoehdot.

Keskusteluissa on ollut esillä laajennuksen tekeminen peruskorjauksen lisäksi. Sitä on perusteltu asiakkailta saadulla palautteella ja käyttökatkon minimoimisella. Jos tehdään pelkkä peruskorjaus käyttökatko tulee olemaan lähes kaksi vuotta. Jos taas tehdään ensin laajennus, ja sen jälkeen peruskorjaus, mahdollinen käyttökatko jää selvästi lyhyemmäksi. Silloin laajennusosaa voidaan käyttää samalla, kun nykyistä uimahallia peruskorjataan.

Peruskorjauksesta ja peruskorjauksesta ja laajennuksesta on tehty viitesuunnitelmat, jotka ovat tämän esityslistan liitteenä 4. Viitesuunnitelmien perusteella on tehty tilaohjelmat ja kustannusarviot. Kustannusten nousu on ollut viime aikoina hyvin voimakasta ja se on tehnyt niiden arvioinnin vaikeaksi. Toisena haasteena on ollut rakennusurakoitsijoiden kiinnostuksen puute uimahallinen rakentamiseen tai peruskorjaamiseen. Se voi myös nostaa kustannustasoa ja pitkittää hankintaprosessia.

Tämänhetkinen arvio kustannuksista on seuraava:

1.       Peruskorjaus                                        15,1 M€

2.       Peruskorjaus ja laajennus                  20,9 M€

Se edustaa vuoden 6/2023 arvioitua kustannustasoa. Jos hankkeen aloitus siirtyy eteenpäin, kustannukset edelleen nousevat. Hollola on tehnyt aluehallintovirastolle esityksen rahoitussuunnitelmaan aiempien valtuuston päätösten perusteella peruskorjaushankkeesta eli 15,1 M€ hankkeesta. Hanke pitää saada mukaan rahoitussuunnitelmaan, ennen kuin voidaan hakea valtioapua. Valtionavustusta on mahdollisuus saada enintään 1 M€.

Hankkeen suunnittelu voidaan kilpailuttaa, kun valtuuston päätös uimahallihankkeesta on saanut lainvoiman. Suunnittelu alkaisi aikaisintaan maaliskuussa 2023. Rakentamisen aikataulu riippuu hankkeen laajuudesta. Pelkän peruskorjauksen tekeminen kestää noin 2 vuotta eli hanke olisi aikaisintaan valmis keväällä 2026. Jos tehdään sekä peruskorjaus että laajennus, koko hanke voisi olla valmis aikaisintaan kesällä 2027. Suunnittelun käynnistäminen, valtionavustusten hakeminen ja hankkeen sijoittaminen taloussuunnitelmaan edellyttää valtuuston päätöstä hankkeen laajuudesta.

 

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että uimahalli-monitoimihalli peruskorjataan. Kustannusten jakautuminen vuosittain esitetään investointiohjelmassa 2023-2032. Kustannusarvio tarkentuu myöhemmän suunnittelun yhteydessä.

Peruskorjausta puoltaa kaavaprosessi, jonka mukaan kaavaluonnosvaihtoehdoista maankäyttö- ja rakennuslain edellytykset arvioidaan täyttyvän vain peruskorjausvaihtoehdossa.

Kaavaprosessi mahdollistaa uimahallin laajennuksen, mikä on mahdollista toteuttaa myös myöhemmin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi
  • Kim Strömmer, hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Perustelut

Elinvoimavaliokunta käsitteli uimahallin peruskorjausta kokouksessaan 4.10.2022 § 77. Valiokunta esitti kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle,​ että uimahalli-​monitoimihalli peruskorjataan. Kustannusten jakautuminen vuosittain esitetään investointiohjelmassa 2023-​2032. Kustannusarvio tarkentuu myöhemmän suunnittelun yhteydessä.

Peruskorjausta puoltaa kaavaprosessi,​ jonka mukaan kaavaluonnosvaihtoehdoista maankäyttö-​ ja rakennuslain edellytykset arvioidaan täyttyvän vain peruskorjausvaihtoehdossa. Kaavaprosessi mahdollistaa uimahallin laajennuksen,​ mikä on mahdollista toteuttaa myös myöhemmin.

Valiokunnalla oli kokousaineistossa käytettävissään hyvinvointivaliokunnan lausunto. Keskustelun aikana todettiin, että uimahallin toiminnan jatkuvuudesta on tiedotettava kuntalaisille. Tiedottaminen toteutetaan kunnan nettisivuilla.

Uimahalliratkaisua varten on laadittu liitteen mukainen suppea ennakkovaikutusten arviointi. Valmistelun yhteydessä on myös rakennettu suppean ennakkovaikutusten arvioin lomakepohjaa, jota voitaisiin tulevaisuudessa Hollolassa käyttää suppeaan ennakkovaikutusten arviointiin. Ennakkovaikutusten arviointi voi tehdä laajasti ja suppeasti. Laajempaan ennakkovaikutusten arviointiin on olemassa kuntaliitossa kehitetty sähköinen työväline, jota voidaan tulevaisuudessa hyödyntää valmistelussa tai kehittää oma valmistelupohja.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle,​ että uimahalli-​monitoimihalli peruskorjataan. Kustannusten jakautuminen vuosittain esitetään investointiohjelmassa 2023-​2032. Kustannusarvio tarkentuu myöhemmän suunnittelun yhteydessä.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merk. 

Asiantuntijoina kuultavana olivat elinvoimajohtaja Heli Randell ja hyvinvointijohtaja Kim Strömmer.

Keskustelun kuluessa Kati Pölönen esitti Kristian Saarnion ensin kannattamana, että Hollolan uimahalli-monitoimihallia ei peruskorjata vaan selvitetään ensin uudisrakentamisen mahdollisuus. En halua omalla päätökselläni luoda merkittäviä riskejä hollolaisille, enkä halua tehdä tämän kokoluokan päätöstä arvion perusteella.  Uuden uimahallin rakentamisen mahdollisuus pitää selvittää perusteellisesti ja hakea tarvittaessa oikeus nykyisen uimahalli-monitoimitalon purkamiseen.  

Kunnat ja kaupungit ovat saaneet oikeudesta myönteisiä päätöksiä vastaavissa rakennussuojeluasioissa.  Terveys ja turvallisuus sekä vastuullisuus menevät arvoina kulttuuriarvon edelle. Esimerkiksi Imatralla on käynnissä kaavoitusprosessi, jossa haetaan suojelunpoistoa uimahallille, koska korjausaste on noin 70 prosenttia. Hollolassa uimahallilla ei ole suojelumerkintää. Hollolan uimahallin korjausaste on 95 prosenttia. Siksi ehdotan, että Hollolan uimahalli-monitoimihallia ei peruskorjata vaan selvitetään ensin uudisrakentamisen mahdollisuus.”

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty kunnanjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan sähköinen äänestys.

Ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan ehdotusta, äänestävät ”JAA”.

Ne, jotka kannattavat Pölösen ehdotusta, äänestävät ”EI”.

Äänestysesitys hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin 11 ääntä, 9 JAA (Toini Louekoski-Huttunen, Mika Lampola, Helena Maattola, Minna Halme, Teemu Laine, Hannu Siljander, Jarkko Niemi, Satu Segersven, Aki Markkola) ja 2 EI (Kati Pölönen, Kristian Saarnio).

Puheenjohtaja totesi hallituksen hyväksyneen pohjaesityksen.

Pölönen ilmoitti jättävänsä eriävän mielipiteen.

Eriävä mielipide

  • Kati Pölönen.

Äänestystulokset

  • Kyllä 9 kpl 82%

    Toini Louekoski-Huttunen, Mika Lampola, Helena Maattola, Minna Halme, Teemu Laine, Hannu Siljander, Jarkko Niemi, Satu Segersven, Aki Markkola

  • Ei 2 kpl 18%

    Kristian Saarnio, Kati Pölönen

Tiedoksi

Valtuuston päätöksen jälkeen: Hollolan Tilapalvelu Oy toimitusjohtaja, kaavoitusarkkitehti ja kehitys- ja kaavoituspäällikkö, elinvoimajohtaja, talouspalvelut.

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.