Kunnanhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 259 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2023

HOLDno-2019-901

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kuntalain 111 §:n mukaan valtuusto päättää kunnan tuloveroprosentista. Valtuuston on kuntalain 111 §:n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.

Veromenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän marraskuun 17. päivänä. Kunta ilmoittaa tuloveroprosentin neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella.

Ehdotus

Valtuusto päättää, että Hollolan kunnan tuloveroprosentti vuodelle 2022 on 21 %.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Piia Paasiranta, talouspäällikkö, piia.paasiranta@hollola.fi

Perustelut

Kuntalain 111 §:n mukaan valtuusto päättää kunnan tuloveroprosentista. Valtuuston on kuntalain 111 §:n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.

Veromenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän marraskuun 17. päivänä. Kunta ilmoittaa tuloveroprosentin neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella.

Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, niin ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §). Vuoden 2022 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee näin ollen ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään 17.11.2021 klo 24.00 mennessä.

Vuosina 2015-2022 Hollolan kunnan tuloveroprosentti on ollut 21 %.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanolain (616/2021) vaikutuksesta vuonna 2022 tehty päätös tuloveroprosentista määrittää myös vuoden 2023 tuloveroprosentin. Voimaanpanolain mukaan kunnanvaltuuston on määrättävä vuoden 2023 tuloveroprosentiksi vuoden 2022 tuloveroprosentti vähennettynä 12,64 prosenttiyksiköllä eli 8,36%. Tuloveroprosentti ilmoitetaan sadasosaprosenttiyksikön tarkkuudella. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Ehdotus valtuustolle:

Voimaanpanolain mukaan kunnanvaltuuston on määrättävä vuoden 2023 tuloveroprosentiksi vuoden 2022 tuloveroprosentti vähennettynä 12,64 prosenttiyksiköllä.

Hollolan kunnan tuloveroprosentti vuodelle 2023 on 8,36 %.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Talouspalvelut

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.