Kunnanhallitus, kokous 22.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Avustus - Finlandia -hiihto 2024

HOLDno-2023-982

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Hollolan Urheilijat -46 hakee Hollolan kunnalta 8 000 euron avustusta Finlandia-hiihdon toteutuksen tueksi vuodelle 2024.

Finlandia-hiihto on suomalainen pitkän matkan hiihto, joka on myös kansainvälisesti arvostettu tapahtuma. Finlandia-hiihto kuuluu kansainväliseen Worldloppet organisaatioon ainoana pitkän matkan hiihtona Suomesta. Tapahtuma on kaksi päiväinen, jolloin lauantaina hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla ja sunnuntaina vapaalla hiihtotavalla. Hiihtoreiteistä 32 km ja 20 km kulkevat jatkuvasti ylläpidettävillä ulkoilureiteillä ja osa pitkästä 62 km reitistä huolletaan ja ajetaan hiihtotapahtumaa varten. Hiihtoverkko on suurelta osin Hollolan kunnan alueella.

Tapahtuman osanottajamäärä on reilut 5000 hiihtäjää, joista kansainvälisiä osallistujia on arviolta n. 20 %. Tähän liittyen tapahtuma on matkailun ja kansainvälisyyden kannalta alueelle merkityksellinen. Liitteenä HU:n hakemus.

Kunta on avustanut Finlandia-hiihtoa ensin erillismäärärahalla (minkä seura on käyttänyt kunnan ostopalveluihin) ja sittemmin viime vuosikymmenen aikana 4000-5000 euron vuotuispanostuksella suoraan latujen ja reittien kunnossapitoon. Avustusperusteiden muututtua Finlandia-hiihdolle ei ole myönnetty suoraa tapahtumatukea.

Finlandia-hiihtoa varten tehdyistä kunnostus- ja huoltotöistä muodostuva kuluerä on hyvin riippuvainen talven sääolosuhteista. Joinakin talvina kustannuksia on kertynyt huomattavasti ns. määriteltyä avustussummaa enemmän, jolloin kustannuksia on laskutettu Finlandia-hiihdolta. Kunta on laskuttanut järjestäjäorganisaatiota latujen huoltokoneiden käytöstä noin 4.000 euroa talvelta.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 22.8.2018 kirjannut organisaation sisäisen työnjaon siten, että sivistys- ja hyvinvointivaliokunta vastaa sopimuspohjaisten vuosiavustusten jaosta seuroille ja kunnanhallitus tiedottamiseen ja kuntamarkkinointiin (kunnan laajempaan näkyvyyteen) liittyvistä avustuksista. Finlandia-hiihdon juhlavuosi voidaan katsoa tällaiseksi laajemman näkyvyyden kohteeksi. Hakemuksesta ilmenee varsin laaja kunnan markkinointia hyödyttävä palveluvalikoima, jonka katsotaan tukevan erityisesti kunnan markkinoinnin strategista kehitystä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää 8 000 euron avustuksen Hollolan Urheilijat -46 RY:lle Finlandia-hiihdon järjestelyyn 2024 kertaluonteisesti.  Avustuksen edellytyksenä on, että tapahtuma toteutuu ja kunnan logo- ja näkyvyys toteutuu kisojen mainostuksessa, julkaisuissa, kisapaikalla ja kisojen mediaviestinnässä. Mainonnan osalta yhdyshenkilönä on viestinnän asiantuntija Tarja Ruti.

Avustuksen saajan tulee laskuttaa avustus kunnalta toimielimen päätöksen saatua lainvoiman. Ajantasaiset laskutusohjeet löytyvät kunnan verkkosivuilta https://www.hollola.fi/hollolan-kunnan-laskujen-kasittely                  Lisätietoja laskutuksesta sähköpostitse osoitteesta laskutus@hollola.fi

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Asianosainen: Hollolan Urheilijat -46  Tiedoksi: viestinnän asiantuntija, talouspäällikkö.

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.