Kunnanhallitus, kokous 8.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 179 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi ilmastolain muuttamisesta

HOLDno-2022-347

Valmistelija

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Ympäristöministeriö on pyytänyt lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi ilmastolain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ilmastolakia. Ilmastolakiin lisättäisiin säännökset kunnan ilmastosuunnitelmasta sekä ilmastolain mukaisesta muutoksenhausta. Ilmastolain soveltamisala laajennettaisiin koskemaan kuntia. 

Perustulain 20 §:n 1 momentin mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Esitetyllä ilmastolain muutoksella olisi välittömiä vaikutuksia erityisesti kuntaviranomaisten toimintaa, sillä esityksestä aiheutuisi uusia lakisääteisiä tehtäviä kunnille. Kunnille asetettaisiin velvoite laatia ilmastosuunnitelma ja sitä kautta velvoitettaisiin kuntia osallistumaan ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteiden suunnitteluun. Lisäksi esityksessä asetettaisiin velvoite seurata suunnitelman toteutumista. Ilmastosuunnitelma olisi ilmastopolitiikan suunnitelmista erillinen suunnitelma ja se osaltaan täydentäisi ilmastolain suunnittelujärjestelmää. Kunnan ilmastosuunnitelma olisi laadittava tai päivitettävä vähintään kerran valtuustokaudessa ja suunnitelman hyväksyisi valtuusto. Suunnitelman voisi laatia myös yhdessä alueen muiden kuntien kanssa.

Ilmastolaissa säädettäisiin kunnan ilmastosuunnitelman sisällölle vähimmäisvaatimukset. Kunnan tulisi suunnitelmassa asettaa päästövähennystavoite sekä toimet, joilla päästöjä vähennetään kunnassa. Ilmastosuunnitelma kattaa kuntaorganisaation oman toiminnan ilmastonmuutoksen hillintätoimien lisäksi kunnan päätösten vaikutukset asukkaiden ja sidosryhmien mahdollisuuksiin hillitä päästöjä omassa toiminnassaan. Suunnitelma kattaisi tällöin kaikkien kunnan alueelta aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen lähtötilanteen kartoituksen päästökauppaan kuuluvia erillisvoimalaitoksia ja teollisuuslaitoksia lukuun ottamatta, hillintätoimenpiteiden suunnittelun, toimenpideohjelman laatimisen (sisältäen päästövähennystavoitteet, toteutettavat toimenpiteet, vastuutahot, aikataulut ja viestintäsuunnitelman asukkaiden ja muiden sidosryhmien suuntaan) ja hyväksymisen, toimenpideohjelman toteutuksen ja toteutuksen seurannan. Kunta voisi työssään hyödyntää Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämää päästötietopalvelua, mistä myös ehdotetaan säädettäväksi ilmastolaissa. Kunta voisi asettaa myös sopeutumiseen ja nieluihin liittyviä tavoitteita ja toimia.

Kunnan oma osuus kunnan alueella syntyvistä päästöistä vaihtelee merkittävästi kuntien välillä. Karkeasti arvioiden voidaan sanoa, että kuntaorganisaation osuus on noin 10 prosenttia kunnan alueella syntyvistä kasvihuonekaasupäästöistä. Loput noin 90 prosenttia päästöistä muodostuu muiden tahojen, mm. asukkaiden, teollisuuden, palvelujen ja maatalousyrittäjien toiminnasta. Kuntien ilmastotavoitteita voidaan saavuttaa vain yhdessä asukkaiden, yritysten, järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Kunnan rooli on tarjota kuntalaisille kestävän arjen puitteet ja toimintaympäristö yrityksille.

Ilmastolakia ehdotetaan täydennettäväksi myös muutoksenhakusääntelyn osalta. Valtioneuvoston päätöksiä koskevasta muutoksenhausta lisättäisiin nimenomainen säännös ilmastolakiin. Muutosta valtioneuvoston päätöksiin haettaisiin korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Valtioneuvoston päätökset tulisi antaa tiedoksi julkisella kuulutuksella.

Lausunto pyydetiin antamaan viimeistään 3.8.2022.

Elinvoiman palvelualue on valmistellut yhdessä konsernipalvelujen kanssa liitteenä olevan ehdotuksen Hollolan kunnan lausunnoksi luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi ilmastolain muuttamisesta. Ympäristöministeriön asettaman aikataulun vuoksi, lausuntoa ei ehditty tuomaan kunnahalituksen käsiteltäväksi, ennen lausuntoajan päättymistä. Lausunto on jätetty Ympäristöministeriölle 3.8.2022.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus merkitsee annetun lausunnon tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.