Kunnanhallitus, kokous 15.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 95 Salpakierto Oy, tilinpäätös, yhtiökokous 7.5.2024

HOLDno-2019-341

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Salpakierto Oy:n yhtiökokous pidetään 24.5.2023, klo 11, Kokka Bistro&Bar (Borubinraitti 4, Lahti)

Kokouksen kutsu ja asialista ovat esityslistan liitteinä.

Esityslistan mukaiset asiat ovat:

1.       Kokouksen avaus

2.       Läsnäolijoiden toteaminen ja valtakirjojen tarkastus

3.       Kokouksen järjestäytyminen

4.       Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5.       Esitetään hallituksen toimintakertomus ja yhtiön tilinpäätös

6.       Esitetään tilintarkastuskertomus

7.       Päätetään tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta

8.       Päätetään toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto antaa aihetta

9.       Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajille

10.   Päätetään hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista sekä matkakustannusten korvauksista

11.   Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet erovuoroisten tilalle

a.       pj ehdotus Lahti

b.       Hollola ei erovuoroisia

12.   kierrätyspuistohanke, projektipäällikön palkkaus

13.   Muuta asiat

14.   Kokouksen päättäminen

Konsernin liikevaihto oli 21,2 milj. euroa (18,2 milj. euroa v. 2021), joka oli 16,5 % enemmän kuin edellisenä vuotena. Tilikauden voitto oli 1,6 milj. euroa (1,1 milj. euroa v. 2021). Emoyhtiön liikevaihto oli 15,3 milj. euroa (15,6 milj. euroa v. 2021), joka oli 1,9 % vähemmän kuin edellisenä vuotena. Liikevaihto sisältää 0,1 milj. euroa valtiolle tilitettävää jäteveroa (0,1 milj. euroa v. 2021). Tilikauden voitto oli 0,32 milj. euroa (tilikauden voitto 0,5 milj. euroa v. 2021).

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus:

1) valitsee yhtymäkokousedustajan ja -varaedustajan

2) antaa kokousedustajalle toimintaohjeeksi hyväksyä tilinpäätös ja myöntää vastuuvapaus

3) antaa tarvittavat muut ohjeet

Päätös

Kunnanhallitus valitsi yhtymäkokousedustajaksi Minna Niemisen ja varaedustajaksi Tatu Söyrilän, sekä antoi kokousedustajalle toimintaohjeeksi hyväksyä tilinpäätös ja myöntää vastuuvapaus.

 

Valmistelija

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 24.4.2023 hyväksynyt omistajaohjauksen periaatteet. Kohdan 4.8 mukaan omistajaohjauksen toteuttaminen edellyttää riittävää ymmärrystä yhtiön toimintatavoitteista ja strategiasta sekä ajankohtaistietoa yhtiön toiminnasta. Tähän liittyen kunnanhallitukselle/valtuustolle järjestetään vuosittain katsaukset  ryhmän 1 (kunnan strategisia tavoitteita edistävät yhtiöt) mukaisten yhtiöiden toimintaan joihin kuuluu mm. Salpakierto Oy.

Salpakierto Oy:n toimitusjohtaja Johanna Rusanen antaa katsauksen yhtiön ajankohtaisista asioista.

 

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus merkitsee Salpakierto Oy:n katsauksen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli toimitusjohtaja Johanna Rusanen, Salpakierto Oy.

Valmistelija

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Salpakierto Oy:n yhtiökokous pidetään 7.5.2024 klo 11 Hotelli Kumpeli Spa, Muonamiehenkatu 3, Heinola.

Yhtiökokouksen varsinaisina asioina:

  • 4 § Esitetään hallituksen toimintakertomus ja yhtiön tilinpäätös
  • 5 § Esitetään hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös, joka sisältää tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman ja liitetiedot,
  • 6 § Esitetään tilintarkastuskertomus
  • 7 § Päätetään tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta
  • 8 § Päätetään toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto antaa aihetta
    • Hallituksen esitys: Hallitus esittää, että tilikauden tulos kirjataan tilille tilikauden voitto/tappio. Voitonjakokelpoiset varat tilinpäätöksessä ovat 2 413 897,37 euroa. Voitonjakokelpoisista varoista on vähennetty tilikauden tappio -157 057 euroa. Yhtiön taloudellisessa tilanteessa ei ole tilikauden päättymisen jälkeen tapahtunut olennaisia muutoksia eikä myöskään OYL:n 13.2 §:ssä tarkoitettu maksukykyisyystesti vaikuta voitonjakokelpoisten varojen määrään. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 383,14 euroa/osake ja vapaaseen omaan pääomaan jätetään 2 313 897,37 euroa.
  • 9 § Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
  • 10 § Päätetään hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista sekä matkakustannusten korvauksista
    • Hallituksen esitys: Hallitus esittää, että hallituksen jäsenten palkkioiden perusteena käytetään Lahden KH:n päätöstä § 289, pvm. 9.8.2021. Sen mukaan hallituksen jäsenten palkkio on 145 €/kokous (hallituksen pj + 50 %). Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio on 4500 € ja konsernilisä 2250 €, yhteensä 6750 € ja varapuheenjohtajan vuosipalkkio 3375 €. Hallituksen jäsenille maksetaan matkakorvauksia kokouksiin saapumisesta yhtiössä olevan matkustuskäytäntöjen mukaisesti.
  • 11 § Tilintarkastusyhteisön ja tilintarkastajan valinta
    • Lahden kaupungin Kaupunginvaltuusto on 29.1.2024 kokouksessaan päättänyt, että Lahden kaupungin vuosien 2024 - 2026 tilintarkastusyhteisöksi valitaan BDO Audiator Oy.vastuutarkastajaksi on valittu KHT Joonas Selenius. .
    • Hallituksen esitys Tilintarkastusyhteisöksi valitaan BDO Audiator Oy ja uudeksi vastuutarkastajaksi KHT Joonas Selenius.
  • 12 § Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet erovuoroisten tilalle
    • Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu kahdeksan (8) varsinaista jäsentä. Hallituksessa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kuusi (6) muuta jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi (2) vuotta. Kuntavaalien ajankohdalla ei ole vaikutusta hallitusten jäsenten toimikauteen. Jäsenistä eroaa vuosittain kolme tai neljä (3 - 4) jäsentä.
    • Hallituksen erovuoroiset jäsenet ovat: Heikki Moilanen, Lahti, puheenjohtaja Sami Kivi, Lahti Kari Aaltonen, Hollola Mira Vilkman, Padasjoki
    • Hallituksessa jatkavat Susanna Norja, Lahti Henri Saari, Heinola, varapuheenjohtaja Johanna Kyrö, Orimattila Marika Mesimäki, riippumaton jäsen
    • Osakassopimuksen kappaleen 6.2 mukaan: ”Yhtiön hallitukseen kuuluu kahdeksan (8) varsinaista jäsentä. Osakkaat sopivat, että Yhtiön hallitukseen valitaan kahdeksan (8) varsinaista jäsentä seuraavasti: - Lahti nimeää 3 jäsentä, joista yksi (1) on hallituksen puheenjohtaja - Hollola nimeää yhden (1) jäsenen - Heinola nimeää yhden (1) jäsenen - Orimattila nimeää yhden (1) jäsenen - Asikkala, Kärkölä sekä Padasjoki nimeävät yhden (1) jäsenen vuorollaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuoden 2020 yhtiökokouksesta alkaen Kärkölä. - Myrskylää ja Pukkilaa hallituksessa edustaa kulloinkin kiertävässä vuorossa oleva hallituksen jäsen Asikkalasta, Kärkölästä tai Padasjoelta. - Osakkaina olevien kuntien kuntajohtajat nimeävät yhdessä yhden (1) riippumattoman asiantuntijajäsenen ja välittävät tiedon Lahden yhtiökokousedustajalle. Yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja on vuorollaan Heinolan, Hollolan ja 11 Orimattilan edustaja. 2021 kuntavaaleihin asti varapuheenjohtajana toimii Heinolan edustaja

Salpakierto Oy:n yhtiökokousedustajaksi 24.5.2023 valitiin Minna Nieminen ja varalle Tatu Söyrilä.

Kokousedustajalle maksetaan tehtävään liittyen valtuuston päätöksen mukaisesti toimituspalkkio, sekä matkakulut. Edustajan tulee hakea ko korvauksia erillisellä sähköisellä kulukorvauslomakkeella, hallinto- ja talousjohtajalle osoitettuna.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus:

1) valitsee yhtymäkokousedustajan ja -varaedustajan

2) antaa kokousedustajalle toimintaohjeeksi hyväksyä tilinpäätös ja myöntää vastuuvapaus

3) antaa tarvittavat muut ohjeet.

Päätös

Kunnanhallitus:

1) valitsi yhtymäkokousedustajaksi Minna Niemisen ja -varaedustajaksi Tatu Söyrilän

2) antoi kokousedustajalle toimintaohjeeksi hyväksyä tilinpäätös ja myöntää vastuuvapaus

3) antoi ohjeeksi esittää ja kannattaa hallituksen jäseneksi Kari Aaltosta.

Tiedoksi

Salpakierto Oy, yhtiökokousedustaja

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.