Kunnanhallitus, kokous 4.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 297 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma- KÄPY_Kunnanhallitus

HOLDno-2023-818

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Annariina Keto, projektiasiantuntija, annariina.keto@hollola.fi

Perustelut

Kävelyä ja pyöräilyä edistetään kansanterveydellisistä ja ympäristöön liittyvistä syistä. Hollolan kunnassa on laadittu Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma. Ohjelman laatimiseen on osallistunut elinvoiman ja hyvinvoinnin palvelualueen, sekä Hollolan Tilapalvelu Oy:n työntekijöitä. Hollolan kunnan Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman tavoitteena on edistää kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä suunnitelmallisesti vuosia eteenpäin. Edistämisohjelman ohjaama työ on osa kunnan kestävän kehityksen työtä, jonka tavoitteena on lisätä kestäviä liikkumisen muotoja ja matkaketjuja, sekä lisätä alueen elinvoimaa. 

Vuosittain päivittyvässä Hollolan kunnan Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa kestävän liikkumisen verkostoja lisätään ja parannetaan, asukkaita ja kouluja osallistetaan, sekä kartoitetaan uusia mahdollisuuksia. Kunnan sisäinen Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen työryhmä kokoontuu päivittämään edistämisohjelman ja tekee yhteistyötä keskeisten sidosryhmien kanssa paikallisesti ja maakunnallisesti.

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma kiinnittyy kunnan muiden suunnitelmien kanssa, joista mainittakoon esimerkkeinä Keskustan kehittäminen ja Liikuntapaikka suunnitelman toteutusohjelma. Kokonaisuudet on kirjattu osaksi toisiaan niin, että ristiriitaisuuksia ei synny ja niin, että kokonaisuudet tukevat toisiaan. Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteiden tarkempi aikataulu ja kustannukset tarkentuvat vuosittaisen talousarvion yhteydessä.

Asia käsitellään sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan lisäksi elinvoimavaliokunnassa, joiden jälkeen se päätetään kunnanhallituksessa ja viedään tiedoksi valtuustolle. 

Ehdotus

Esittelijä

Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta hyväksyy omalta osaltaan Kävelyn ja pyöräilyn -edistämisohjelman ja lähettää asian tiedoksi elinvoimavaliokuntaan.  

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli projektiasiantuntija.

Valmistelija

Annariina Keto, projektiasiantuntija, annariina.keto@hollola.fi

Perustelut

Kävelyä ja pyöräilyä edistetään kansanterveydellisistä ja ympäristöön liittyvistä syistä. Hollolan kunnassa on laadittu Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma. Ohjelman laatimiseen on osallistunut elinvoiman ja hyvinvoinnin palvelualueen, sekä Hollolan Tilapalvelu Oy:n työntekijöitä. Hollolan kunnan Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman tavoitteena on edistää kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä suunnitelmallisesti vuosia eteenpäin.

Asiaa on käsitelty kunnan johtoryhmässä 13.11.2023 ja sivistys- ja hyvinvointivaliokunnassa 22.11.2023. Tarkempi asian yleisesittely löytyy historiatiedoista sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan kokousaineistosta.

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteiden tarkempi aikataulu ja kustannukset tarkentuvat vuosittaisen talousarvion yhteydessä. Ohjelma kokonaisuudessaan löytyy liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta hyväksyy osaltaan Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman. 

Elinvoimavaliokunta lähettää Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman edelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi ja valtuustolle tiedoksi.

Päätös

Merk. kokouksessa kuultiin asiantuntijana elinvoiman palvelualueen projektiasiantuntijaa.

Keskustelun kuluessa Seija Aakala teki muutosehdotuksen, että Rantatien kevyen liikenteen Pyhäniemi-Messilän välinen pyörätie aikaistettaisiin, ettei rakentaminen alkaisi vasta v. 2028 - 2031. 

Puheenjohtaja totesi esityksen rauenneen kannattamattomana.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Seija Aakala jätti eriävän mielipiteen.

 

Eriävä mielipide

Seija Aakala

Valmistelija

  • Annariina Keto, projektiasiantuntija, annariina.keto@hollola.fi

Perustelut

Kävelyä ja pyöräilyä edistetään kansanterveydellisistä ja ympäristöön liittyvistä syistä. Hollolan kunnassa on laadittu Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma. Ohjelman laatimiseen on osallistunut elinvoiman ja hyvinvoinnin palvelualueen, sekä Hollolan Tilapalvelu Oy:n työntekijöitä. Hollolan kunnan Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman tavoitteena on edistää kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä suunnitelmallisesti vuosia eteenpäin.

Asiaa on käsitelty kunnan johtoryhmässä 13.11.2023 ja sivistys- ja hyvinvointivaliokunnassa 22.11.2023, sekä elinvoimavaliokunnassa 28.11.2023. Tarkempi asian yleisesittely löytyy historiatiedoista sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan kokousaineistosta.

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteiden tarkempi aikataulu ja kustannukset tarkentuvat vuosittaisen talousarvion yhteydessä. Ohjelma kokonaisuudessaan löytyy liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman. 

Kunnanhallitus lähettää Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman edelleen valtuustolle tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Tiedoksi: projektiasiantuntija, kuntatekniikan päällikkö, Hollola Tilapalvelu Oy puheenjohtaja, vapaa-aikapäällikkö

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.