Kunnanhallitus, kokous 4.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 302 Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintaohje 2023 lähtien

HOLDno-2021-353

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Antti Anttonen, hyvinvointikoordinaattori, antti.anttonen@hollola.fi

Perustelut

Vanhus- ja vammaisneuvosto on kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamisväylä erityisesti ikääntynyttä väestöä ja vammaisia henkilöitä koskevissa asioissa. Neuvoston tehtäviin kuuluu myös veteraaniasiat. 

Vanhus- ja vammaisneuvosto on mukana vanhuspalvelulaissa tarkoitetun, ikääntyneen väestön tukemiseksi tehtävän suunnitelman valmistelussa ja neuvostolla on mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri palvelualueiden toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön ja vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

Vanhus- ja vammaisneuvoston tehtävä on omalla toiminnallaan edistää alueellaan kunnan/kuntien väestön, erityisesti ikääntyneiden ja vammaisten omaehtoista toimintakyvyn ylläpitämistä ja terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä.

Nyt päivitettävä toimintaohje 2021-2025 sisältää neuvoston toiminta-ajatuksen, toimikauden pituuden, kokoonpanon, tehtävät, aseman kunnan organisaatiossa sekä puheenjohtajan, sihteerin ja valmistelijan tehtävät. 

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy Hollolan vanhus- ja vammaisneuvoston toimintaohjeen 2021 - 2025.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Antti Anttonen, hyvinvointikoordinaattori, antti.anttonen@hollola.fi

Perustelut

Vanhus- ja vammaisneuvosto on kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamisväylä erityisesti ikääntynyttä väestöä ja vammaisia henkilöitä koskevissa asioissa. Neuvoston tehtäviin kuuluu myös veteraaniasiat. 

Vanhus- ja vammaisneuvosto on mukana vanhuspalvelulaissa tarkoitetun, ikääntyneen väestön tukemiseksi tehtävän suunnitelman valmistelussa ja neuvostolla on mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri palvelualueiden toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön ja vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

Vanhus- ja vammaisneuvoston tehtävä on omalla toiminnallaan edistää alueellaan kunnan/kuntien väestön, erityisesti ikääntyneiden ja vammaisten omaehtoista toimintakyvyn ylläpitämistä ja terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä.

Nyt päivitettävä toimintaohje 2023 lähtien sisältää neuvoston toiminta-ajatuksen, toimikauden pituuden, kokoonpanon, tehtävät, aseman kunnan organisaatiossa sekä puheenjohtajan ja valmistelijan tehtävät. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

 ​​​​​​Kunnanhallitus hyväksyy Hollolan vanhus- ja vammaisneuvoston toimintaohjeen 2023 lähtien.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Hollolan vanhus- ja vammaisneuvosto

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.