Perustelut
Aloite Hollolan kunnan Soltinjärven metsien käytön uudelleen suunnittelemiseksi
Hollolan ympäristöyhdistys ry on lähettänyt 17.11.2023 Hollolan kunnanhallitukselle osoitetun aloitteen Soltinjärven metsien käytön uudelleen suunnittelemiseksi Vesikansassa. Koska metsäasiat ja niihin keskeisesti liittyvät metsäsuunnitelmat ovat elinvoimavaliokunnan toimivallan piirissä, aloitteet käsitellään elinvoimavaliokunnassa. Aloite on liitteenä.
Ympäristöyhdistyksen edustajat esittävät, että Hollolan kunnan omistaman Soltinjärven lounaispuolella olevan metsäalueen käyttötapa suunnitellaan uudelleen. Tällä hetkellä suunnitellut hakkuut eivät heidän mielestään sovi tähän kohteeseen. Tarkemmin aloitteessa kerrotuin tavoin esitystä on perusteltu mm. ekologisin ja virkistyskäytöllisin perustein ja aloitteeseen on poimittu karttaotteita tilanteen kuvaamiseksi.
Aloitteen pohjaesitykset ja niihin liittyvät vastineet/perustelut on kirjattu alla:
Aloite 1
Hakkuista tulee luopua kokonaan kuviolla 511. Kuviolla 510 voidaan harvennushakkuuta suorittaa tiheäksi kasvaneilla nuoren metsän osuuksilla, joita on lähinnä kuvion itä- ja luoteisosan alavammalla osuudella huomioiden kuitenkin, että olemassa olevan luonnonsuojelualueen reunaan jää riittävä suojavyöhyke ilman hakkuita. Kuvion 510 pohjoisosassa oleva, luonnonsuojelualueen ja säästettävän kuvion 509 välinen kapea kaistale suurine lehtipuineen tulee jättää kokonaan käsittelemättä. Kuvion 510 länsiosan osittain kallioinen kumpare, jolla on suuri siirtolohkare, sekä erityisesti etelään päin laskeva vanhan metsän rinne tulee jättää kokonaan käsittelemättä. Myös em. alueella rinteessä ja kumpareilla kulkee aktiivisesti käytössä oleva ulkoilupolku. Kuvion 512 nuori metsä voidaan käsitellä harvennushakkuin suosien runsasta koivun kasvatusta lehtomaisessa valoisassa rinteessä. Yhdessä kuvioiden 573 (luonnontilainen puro) ja 513 (vanha kuusikko, jota ei hakata) kanssa kuvio 511 nykyisellään ilman hakkuita muodostaa kunnollisen yhteyden kohti Soltinjärveä ja sen luonnonsuojelualueita.
Vastine 1
Kuviolla 510 on 35 vuotista koivua, 50 vuotiasta kuusta ja 70 vuotiasta mäntyä. Puuston on varsin runsasta ja harventaminen on tarpeen, jotta puusto säilyy elinvoimaisena ja järeytyy. Hakkuussa jätetään kaikkia puulajeja harvennusvoimakkuutta vaihdellen.
Kuvio 511 on 70 vvuotinen päätehakkuukypsä metsikkö. Pääpuulajina on kuusi ja sekapuuna on hieskoivua. Hakkuussa jätetään koivuja säästöpuiksi ja osasta koivuja ja kuusia tehdään tekopökkelöitä. Kuvio uudistetaan kuuselle. Hakkuu ei ulotu suojelualueeseen. Vaihtoehtoista hakkuumenetelmää ei ei edellä mainitulle puustolle ole. Metsä on uudistuskypsää, mutta se ei ole vanhaa. Sillä ei ole suojeluarvoja, joten sen muuttaminen suojelualueeksi ei ole perusteltua. Soltinjärvelle hakkuulla ei ole merkitystä, sillä hakkuualueet sijaitsevat järven alapuolella.
Kuvio 512 on nuorta koivikkoa, jossa on kuusialikasvos. Kuviolla tehdään harvennushakkuu.
Kulkuyhteys Soltinjärvelle tulee säilymään.
Aloite 2
Puistometsäsuunnitelman osalta erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, ettei kuvion 576 lounaisosassa olevaa runsaslahopuustoista ja luonnolle arvokasta jyrkänteen ympäristöä käsitellä. Kuvion 576 osalta muutoinkin tulee tehdä vain välttämättömin tonttien reunapuustoille. Hyvin vetisellä ja siksi herkällä kuviolla 577 tulee välttää suurten lehtipuiden (haapa, vanha koivu, tervaleppä) poistoa, varoa runsaan olemassa olevan järeän lahopuuston tärvelemistä, sekä välttää koneilla liikkumista jokiuoman lähettyvillä hakkuiden aiheuttaman ravinnevaluman pienentämiseksi. Kuvion 577 vanhoja ojituksia olisi mahdollista tukkia ja saada vesitaloutta ennallistumaan.
Vastine 2
Puistometsäsuunnitelman mukaan kuviolta 576 poimitaan ainoastaan isoja kuusia ja lehtipuita tontin läheisyydestä. Kuviolla 577 harvennetaan taajaa puustoa, jättäen kaikkia puulajeja. Tonttien reunoilla yläharvennus. Rungon osia jätetään maapuiksi.
Metsällä ei ole erityisiä luontoarvoja. Pelkkä suojellun alueen läheisyys tai rajautuminen ei ole este toimenpiteille. Päätehakkuu ei rajaudu suojelualueeseen vaan väliin jää kaistale, jossa polku sijaitsee. Ulkoiluun käytetty polku menee joko harvennusalueella tai harvennuksen ja päätehakkuun reunassa, paikasta riippuen. Mikäli päätehakkuu päätetään jättää tekemättä, pitää sille esittää joku vaihtoehto. Mikään muu hakkuutapa ei ko. kuviolle sovellu. Kuvio ei täytä suojelukriteereitä ja on aikanaan ojitettu.
Leimikkokartta liitteenä.
Talousmetsäalueen osalle on tehty ja saatu metsäkeskuksen hyväksymä metsänkäyttöilmoitus. Puistometsän osalle on haettu ja hyväksytty maisematyölupa. Osa ilmoituksiin määritellyistä kuvioista kuuluu Hollolan kunnan puistometsäsuunnitelmaan ja osa talousmetsäsuunnitelmaan. Ilmoitetut alueet sijoittuvat kiinteistölle 98-414-1-781. Kiinteistöllä on ennestään myös yksityinen luonnonsuojelualue, johon ilmoitetut alueet osin rajautuvat.
Hollolan kunnan elinvoimavaliokunta hyväksyi kokouksissaan vuoden 2021 lopulla metsäsuunnitelmat kunnan metsiin: talousmetsät 16.11.2021 § 116 sekä puisto-/taajamametsät 21.12.2021 § 127. Soltinjärven alueen suunnitelmiin ei tullut tässä yhteydessä kohdistettuja oikaisuvaatimuksia eikä tätä kautta muutoksia, joten valmistellut hakkuut ovat elinvoimavaliokunnassa käsiteltyjen ja hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisia.
Metsäsuunnitelmien tultua aikanaan hyväksytyiksi kunta on käynnistänyt näiden asiakirjojen pohjalta vuosittaiset toimenpidevalmistelut yhdessä kunnan käyttämän asiantuntijan kanssa metsänhoitotöistä ja puun myynnistä kilpailutuksineen suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti (mm. talousarvio). Soltinjärven alueeseen kohdistuvina toimenpiteinä kilpailutettiin kuluvan syksyn aikana talousmetsien puun myynti pystykaupalla (2023 – 2025). Hankintapäätös on tehty ja päätös odottaa lainvoimaisuuden täyttymistä tällä hetkellä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi
Elinvoimavaliokunta päättää, että aloite ei johda toimenpiteisiin metsien käytön uudelleen suunnittelemiseksi Hollolan kunnan Soltinjärven metsissä. Hakkuusuunnitelmien sisällä voidaan mahdollisuuksien mukaan huomioida ympäristöyhdistyksen esityksiä. Elinvoimavaliokunta toteaa aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.
Päätös
Keskustelun kuluessa Paavo Takala teki seuraavan muutosehdotuksen Minna Kauhasen ja Tatu Söyrilän kannattamana että päätösehdotuksesta poistetaan lause: Hakkuusuunnitelmien sisällä voidaan mahdollisuuksien mukaan huomioida ympäristöyhdistyksen esityksiä.
Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät JAA. Ne, jotka kannattavat Paavo Takalan tekemää esitystä, äänestävät EI. Menettelytapa hyväksyttiin.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 4 jaa-ääntä ja 7 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi Paavo Takalan muutosehdotuksen voittaneen.
Puheenjohtaja Kristiina Vanhala-Selin jätti eriävän mielipiteen.