Perustelut
Tervatien liikenneturvallisuuden parantaminen
Valtuustoaloite on jätetty 24.4.2023. Aloitteessa esitetään Tervatien liikenneturvallisuuden vaarantavia seikkoja ja toimenpide-ehdotuksia niiden poistamiseksi.
Liikenneturvallisuutta vaarantavat seikat:
- Talviaikaan autot eivät mahdu kohtaamaan. Kohdatessa vastaan tuleva auto joutuu väistämään kävelytielle, jossa aamuisin ja iltapäivisin kulkee paljon koululaisia ja työläisiä kävellen sekä pyöräillen. Talvisin aurattu lumi kaventaa ajotilan varallisen kapeaksi. Läheltä piti-tilanteita on nähty monia.
- Tervatie on koululaisten ja työhön kulkevien kulkuväylä, jossa autoliikenne-, kävely ja pyöräilymäärät ovat merkittävän suuria aamuisin ja iltapäivisin. Käyttömäärä tulee jatkossa vain lisääntymään suunniteltujen koulujen lopettamisen johdosta. Lisäksi Tervatien tievarsi pysäköinti vaarantaa liikenneturvallisuutta nykymuodossaan.
Toimenpide-ehdotus:
- Tervatien liikenneturvallisuuden parantamiseksi lienee jo olemassa oleva suunnitelma ja toivottavasti suunnitelma löytyy myös investointina 2024 talousarviosta.
- Vähintä mitä tilanteelle voi tehdä talven 23-24 varalle on laittaa Tervatien molempiin päihin väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki. Ainakin selkeys siitä kumpi vastaantulija väistää poistaisi vaaratilanteita merkittävästi
Elinvoiman palvelualueen vastaus aloitteeseen:
- Nykyisellään ajoradan leveys Tervatiellä on noin 7 m, joka vastaa leveydeltään muita vastaavia katuja.
- Runsaslumisina talvina katujen kaventuminen on yleistä, mutta tilapäistä. Katutiloja pyritään leventämään liikennöitävyyden parantamiseksi resurssien puitteissa, kiireettömänä työnä.
- Tervatien katusuunnitelmien muutos on hyväksytty 2016. Tervatien rakennussuunnitelmien päivitys vesihuollon osalta valmistuu 2023.
- Investointiohjelmassa Tervatien rakentaminen on esitetty toteutettavaksi vuonna 2032. Investointiohjelman toteutusta arvioidaan vuosittain.
- Tien kaventuessa talvikausina tulee tienkäyttäjän noudattaa liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varoivaisuutta. Lisäksi tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi.
- Tieliikennelain mukaan etuajo-oikeus/väistämisvelvollisuus kohdattaessa merkillä osoitetaan tienkohta, jossa väistämisvelvollisuus on kyseessä. Näin ollen ei ole tarkoituksenmukaista asettaa väistämisvelvollisuutta koskemaan koko katuosuutta.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi
Tervatien rakentamisen alustava aikataulu on valtuuston 13.11.2023 hyväksymän investointiohjelman mukaisesti vuonna 2032. Tervatien osuudelle ei aseteta väistämisvelvollisuutta koskevia liikennemerkkejä.
Elinvoimavaliokunta toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi ja lähettää sen edelleen hallituksen sekä valtuuston käsittelyyn.
Päätös
Keskustelun kuluessa Seija Aakala teki seuraavan muutosehdotuksen että
Tervatien molempiin päihin laitetaan väistämisvelvollisuuden osoittava liikennemerkki.
Puheenjohtaja totesi esityksen raukeavan kannattamattomana.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Seija Aakala jätti eriävän mielipiteen.