Perustelut
Hollola-lisä on työnantajalle myönnettävä harkinnanvarainen tuki, jota voidaan osoittaa työttömänä työnhakijana olevan henkilön palkka- tai palkkauskustannuksiin. Hollola-lisä myönnetään ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena valtiontukena viranhaltijapäätöksellä, joka tehdään harkinnanvaraisesti arvioiden työnhakijan, että haettavan yrityksen tai yhdistyksen kokonaistilanne.
Hollola-lisää on edellisen kerran päivitetty elinkeino- ja työllisyystoimikunnassa 9.3.2016 liittyen sen aikaisiin merkittäviin muutoksiin palkkatuen myöntämisessä.
1.7.2023 tulleen palkkatuen lakimuutoksen sekä saadun palautteen pohjalta tuen myöntämiskriteereitä on tarpeen päivittää.
1.7.2023 voimaan tulleen lakimuutoksen (Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta) myötä palkkatuen määrä on aina joko 50 %, 70 % tai 100 %. Aiemmin palkkatukea on voinut saada myös 30 % tai 40 %. Palkkakustannuksiin, joihin palkkatukea voi saada, ei uuden lain mukaan enää lueta työnantajan sivukuluja, joista on listaus lain 7 luvun 5 §:ssä. Lisäksi tuki myönnetään aiemman 6-12 kk sijaan pääsääntöisesti 5-10 kk ajalle.
Yrittäjille myönnettäviin tukiin vaikuttaa lisäksi valtiontukien yleinen ryhmäpoikkeusasetus. Ryhmäpoikkeusasetuksessa todetaan, että julkisen tuen tuki-intensiteetti saa olla enintään 50 % tukikelpoisista kustannuksista. RPA-tukien osalta kuntalisä yhdessä valtion palkkatuen kanssa ei saa ylittää RPA:n määrittämiä enimmäistuki-intensiteettejä. Koska palkan sivukuluja ei lasketa palkkakustannuksiin, kuntalisää voidaan jatkossa maksaa yrittäjille maksimissaan sivukulujen verran, jos samalla on myönnetty palkkatukea. Jos tukea maksettaisiin enemmän, tulisi palkkatukena maksettavaa osuutta vastaavasti pienentää.
Oppisopimuskoulutuksen kohdalla tilanne on erilainen siksi, ettei siitä ole säännöksiä ryhmäpoikkeusasetuksessa. Näin ollen oppisopimuskoulutuksen kohdalla kuntalisä voi olla enemmän kuin sivukulujen verran.
Hollola-lisää halutaan erityisesti kohdentaa nuoriin alle 30-vuotiaisiin ammattikoulutettuihin työnhakijoihin, jotka hakevat ensimmäistä työpaikkaa valmistumisen jälkeen. Tukea myönnetään myös harkinnanvaraisesti kahden kuukauden työttömyyden jälkeen työttömille työnhakijoille, jotka eivät ole oikeutettuja palkkatukeen. Oppisopimusperusteiseen työsuhteeseen voidaan myöntää Hollola-lisää. Yhdistyksille voidaan myöntää tukea täydentämään palkkatuen jälkeen jäävää osuutta, jos kyseessä ei ole 100 % palkkatukeen oikeutettu työtön työnhakija. Hollola-lisä myönnetään hollolalaiselle työttömälle työnhakijalle.
Tuen suuruus määräytyy aina harkintaperusteisesti, mutta pääsääntöisesti tukea voi saada enintään 500 €/kk. Tukea myönnetään lähtökohtaisesti viiden kuukauden ajaksi, mutta oppisopimusperusteisessa työsuhteessa tukea voi saada harkintaperusteisesti pidemmäksikin aikaa.
Kuntalisän osalta tarvetta arvioidaan uudelleen vuoden 2025 alusta uusien työvoimaviranomaisten aloitettua toimintansa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi
Elinvoimavaliokunta päättää Hollola-lisän myöntämisen ehdot vuodelle 2024 edellä kuvatun mukaisesti.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.