Valmistelija
Henna Kurosawa, hankekaavoittaja, henna.kurosawa@hollola.fi
Perustelut
Hollolan Matkakeidas Oy ja Neste Markkinointi Oy ovat toimittaneet kuntaan hakemuksen, jolla haetaan asemakaavan muuttamista Hopeakallion yritysalueen korttelille 680 ja sitä pohjoisessa rajaavalle suojaviheralueelle. Tavoitteena on laajentaa liikerakentamiseen osoitettua tonttia noin 800 m2 verran suojaviheralueelle, jotta laajennusalueelle voidaan toteuttaa sähköautojen latauspisteet ja lisää pysäköintipaikkoja. Asemakaavalla ei lisätä rakennusoikeutta eikä muuteta tontin käyttötarkoitusta.
Asemakaavan käynnistämissopimuksessa on esitetty periaatteet ja vastuut asemakaavan laatimisesta ja sen kustannuksista kunnan ja hakijan välillä. Kunta vastaa kaavan suunnittelusta omana työnään sekä viranomaistyöstä. Voimassa olevan taksataulukon mukaisesti hakija maksaa kunnalle koituvat kustannukset, yhteensä 4000 €. Kunta solmii sopimuksen hakemuksen mukaisesti Hollolan Matkakeidas Oy:n kanssa. Hakija kustantaa alueen toteuttamiseen liittyvät kustannukset.
Elinvoimavaliokunta päättää hallintosäännön 15§:n mukaisesti kaavoituksen käynnistämissopimuksesta.
Maanvuokrasopimus ratkaistaan erillisenä asiana kunnanhallituksen kokouksessa 19.6.2023.
Ehdotus
Esittelijä
Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi
Elinvoimavaliokunta hyväksyy liitteen mukaisen kaavan käynnistämissopimuksen. Elinvoimavaliokunta valtuuttaa hankekaavoittajan allekirjoittamaan sopimuksen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.