Kunnanhallitus, kokous 23.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 241 Kaavoitusohjelma 2024 ja lisäliite, hyväksyminen

HOLDno-2023-666

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pentti Klemetti, kaavoitusarkkitehti, pentti.klemetti@hollola.fi

Perustelut

Kaavoitusohjelma 2024:ssa esitetään ensi vuoden kaavoituksen työohjelma.  

Lahden kaupunkiseudun MAL-sopimuksen mukainen uusi tavaraliikenne- logistiikkaterminaali on v. 2023 seutusuunnitelmassa sijoitettu kunnan omistamalle alueelle Nostavalla. Vuonna 2024 käynnistetään osayleiskaavahanke, jossa tarkastellaan Tikkakallion-Koivusillankallion välistä aluetta Nostavalla tulevana asumisen ja logistiikkatoimintojen sijoituspaikkana. Ilmastollisesti kestävää liikkumista edistetään.

Vuoden 2024 kaavoitusohjelmaan kuluu 13 vireillä olevaa asemakaavahanketta ja kuusi (6) vuonna 2024 käynnistyvää hanketta. Kaavojen sisältöinä on sekä asuin- että yritystontteja pääosin kunnan omistamille maille. Vuonna 2023 jo käynnissä olevien kaavahankkeiden tavoitteina on yhteensä n. 1400 asukasta ja n. 280 asuintonttia sekä noin neljä yritystonttia. Vuoden 2024 aikana käynnistyvien asemakaavojen tavoitteina on kaavoittaa noin 60 asuintonttia yhteensä noin 500 asukkaalle. Merkittävimpiä asemakaavahankkeita vuonna 2024 ovat keskustakortteleiden asemakaavan muutos Kuntakeskustassa sekä Vesikansan ja Nostavan uusien asuinalueiden asemakaavoitus.

Kaavoitusohjelmaan on koottu tietoja myös niistä hankkeista, jotka todennäköisesti aloitetaan lähivuosina 2025-2026. Tulevien vuosien kaavoitettaviksi kohteiksi on esitetty muutamia uusien alueiden asemakaavoja ja katuverkon kehittämistarpeista nousevia asemakaavoja. Tulevien vuosien asemakaavoituskohteet täydentyvät kunnan maanhankinnan edetessä. Maanhankinnan edistyminen on edellytyksenä kohteen ottamiselle kaavoitusohjelmaan.

Kaavoitusohjelman kohteista kerrotaan alueen yleiskuvaus ja kaavoituksen tavoitteet. Kaavoitusohjelman yhteydessä on myös arvioitu kaavahankkeen taloudellisuutta ja tuotu esiin muita hankkeissa huomioitavia taustatietoja. Elinvoimavaliokunta seuraa kaavoitusohjelman toteutumista ja raportoi siitä kunnanhallitukselle kaksi kertaa vuodessa.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää esittää liitteenä olevan kaavoitusohjelman hyväksyttäväksi vuoden 2024 osalta kunnanhallitukselle. Vuoden 2025-2026 kaavakohteet ovat tiedoksi ja niistä päätetään tulevina vuosina.

Päätös

Keskustelun kuluessa Minna Kauhanen esitti ja Paavo Takala kannatti että, kaavoitusohjelma 2024 Tikkakallion-Koivusillankallion osayleiskaavan osalta palautetaan uudelleen valmisteluun siten että, jatkovalmistelussa huomioidaan strategisen yleiskaavan asettamat kaavamääräykset. Ja jatkovalmistelussa otetaan huomioon alueen maanomistajat ja asukkaat.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät JAA. Ne, jotka kannattavat Minna Kauhasen tekemää palautusesitystä, äänestävät EI. Menettelytapa hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 JAA-ääntä ja 3 EI-ääntä. Puheenjohtaja totesi pohjaehdotuksen voittaneen, joten asian käsittelyä jatketaan.

Kristiina Vanhala-Selin esitti koko ohjelman palauttamista siltä osalta, että kaavassa huomioitaisiin rantaosayleiskaavojen vaikutus ja viheryhteydet paremmin ja tonttitehokkuutta vähennetään Vähä-Tiilijärven uimarannalta, Salpaharjunkadulta, Norolan kaavasta Vesijärven rannasta, sekä lisättäisiin liikenteen meluvaikutukset vanhan maantien melu Salpakankaantien välissä, ja Messilän kaavassa Vesijärven ranta. Lisäksi soramontun kohdalle Salpakankaalle voisi esittää vireille asemakaavan. 
Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Elinvoimavaliokunta hyväksyi päätösehdotuksen. 

Minna Kauhanen jätti eriävän mielipiteen.

Kristiina Vanhala-Selin jätti eriävän mielipiteen.

Kokous tauolla klo 18.42 - 18.45.

Valmistelija

  • Pentti Klemetti, kaavoitusarkkitehti, pentti.klemetti@hollola.fi
  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Vuoden 2024 kaavoitusohjelmaan elinvoimavaliokunta esittää 13 kaavoitushanketta. Keskusta-alueella näistä on kolme: keskuskorttelit, Salpakankaan koulun alue ja Mallasharju, Nostavalla osayleiskaava ja Kyyhkylän alue, Kukkilassa Norolan pelto ja Vähäselänojan alue, Hämeenkoskella keskustan ja pappilan alue sekä yritysalueet: Kukonkoivu, Hopeakallio, Paassilta, Messilä ja Pyhäniemen ent. vanhainkoti.

Lahden kaupunkiseudun MAL-sopimuksen mukainen uusi tavaraliikenne- logistiikkaterminaali on v 2023 seutusuunnitelmassa sijoitettu kunnan omistamalle alueelle Nostavalle. Vuonna 2024 käynnistetään osayleiskaavahanke, jossa tarkastellaan Tikkakallion-Koivusillankallion välistä aluetta Nostavalla tulevana asumisen ja logistiikkatoimintojen sijoituspaikkana. Ilmastollisesti kestävää liikkumista edistetään suunnittelemalla Nostavalle vähäautoisia, raideliikenteeseen ja pyöräilyyn tukeutuvia asuinympäristöjä. 

Elinvoimavaliokunnan esityksen lisäksi on kunnanjohtajan toimesta kunnanhallituksen käsittelyyn lisätty kaavoitusohjelmaan 14. kohde (erillisliite): kierrätysalueen osayleiskaava. Kierrätysaluetta koskeneet kaavat: Päijät-Hämeen vaihemaakuntakaava ja Hollolan kunnan strateginen yleiskaava, ovat tulleet lainvoimaisiksi kesällä 2023. Nostavan alueelle on esitetty osayleiskaavan laadinta vuodelle 2024. Samanaikaisesti tulisi toteuttaa kierrätysalueen osayleiskaava, jolloin voidaan selvittää onko erilaiset maankäytön tavoitteet lähekkäisillä alueilla yhteensovitettavissa ja onko kiertotalousalueelle tosiasiallisesti riittävät edellytykset. Näin toimien totetutetaan myös kuntastrategian edellyttämää tiedolla johtamista.

Hollolan kunta on investoinut kehätiehen, Nostavan yritys- ja asumisalueisiin yhteensä n. 10 miljoonaa euroa. Maakunnalliseen kiertotalousalueeseen on sitouduttu kuntaa laajemmin maakuntakaavassa, kaupunkiseutusuunnitelmassa ja MAL-hankeohjelmaluonnoksessa. Kiertotalous on kasvava toimiala, johtuen kiristyneestä lainsäädännöstä (joka edellyttää materiaalien uudelleenkäyttöä) ja EU:n vihreän siirtymän rahoituksesta, jota kanavoidaan investointitukien kautta myös kansallisesti. Mikäli kunta ei ryhdy selvittämään asiaa tarkemmin valitusten kaaduttua on todennäköistä, että käytettävissä olevat mahdollisuudet menetetään. Mahdollisuuksien hautaaminen ilman tarkempaa selvittelyä olisi kasvuhakuisen kunnan näkökulmasta sama asia, kuin strategisten tavoitteiden pois pyyhkiminen. 

Kiertotaloustoiminnalle on asetettu selkeät rajoitteet sekä lainsäädännössä että strategisessa yleiskaavassa. Kysymys on materiaalin kierrättämisestä, ei kaatopaikasta. Osayleiskaavan laadinta ja hyväksyminen ei vielä mahdollista kiertotalousalueen toteutusta. Toteutus edellyttää lisäksi asemakaavaa. Valtuusto hyväksyy kaikki kunnan kaavat.

Kaavoitusohjelmaan on koottu tietoja myös niistä hankkeista, jotka todennäköisesti aloitetaan lähivuosina 2025-2026. 

Elinvoimavaliokunta seuraa kaavoitusohjelman toteutumista ja raportoi siitä kunnanhallitukselle kaksi kertaa vuodessa.

Kokouksessa kuultavana kaavoitusarkkitehti Pentti Klemetti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Hollolan kunnan vuoden 2024 kaavoitusohjelman liitteiden mukaisena.
 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli kaavoitusarkkitehti Pentti Klemetti.

Tiedoksi

kunnanvaltuusto, elinvoimavaliokunta, kunnajohtaja, elinvoimajohtaja, kaavoitus- ja maankäyttöpäällikkö, kaavoitusarkkitehti

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.