Kunnanhallitus, kokous 28.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 294 Hollolan pelastusaseman myyminen Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle

HOLDno-2022-27

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Osana hyvinvointialueuudistusta kunnissa sekä hyvinvointialueilla on tehty tarkastelua kunnan omistuksessa olevien kiinteistöjen omistuspohjasta uudistuksen alkaessa 1.1.2023.

Hyvinvointialue on osoittanut kiinnostuksensa ostaa Hollolan pelastusasema, sekä Hämeenkosken paloaseman. Kauppa toteutuisi 1.1.2023. Tarkoituksena on, että maapohja jää kunnan omistukseen ja niistä laaditaan erillinen maanvuokrasopimus kunnan ja hyvinvointialueen välillä. Hallintosäännön §6 kohta 62. mukaisesti, tonttien myymisestä ja vuokrauksesta päättää kunnanhallitus. Tätä kirjoitettaessa maanvuokrasopimus on vielä valmistelussa.

Hollolan pelastusasema on nykyisin Kuntarahoitus Oy:n omistama ja kunnan leasing-sopimuksen kautta hallinnoima. Pelastusasema ja siihen liittyvä tontti on vuokrattu pelastuslaitokselle. Osana valmistelua kunta on tiedustellut Kuntarahoitukselta mahdollisuutta ostaa kyseinen kiinteistö, tarkoituksenaan vuokrata sen Pelastuslaitokselle vuoden 2022 loppuun ja myydä kiinteistön Hyvinvointialueelle. Kiinteistön lunastushinnan ja myyntihinnan välinen ero johtuu kiinteistössä tehtävistä investoinneista 2022 aikana. Omaisuusjärjestelyn jälkeen kunnan rahoitusvastuut kyseisen kiinteistön osalta vapautuvat. Omaisuuden siirto ei johda tulosvaikutuksiin Hollolan kunnassa, eikä sitä vapaudu pääomia mahdollisesti muuhun käyttöön. 

Hämeenkosken paloasema on kunnan omistuksessa. Sen myynnistä hallintosäännön mukaisesti päättää kunnanhallitus. Myynti tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi myyntiin liittyvien selvitysten valmistuttua ja aluevaltuuston päätettyä kyseisen kiinteistön ostosta. Paloaseman myynti pienentää tasetta hieman, mutta siitä ei odoteta vapautuvan varoja kunnan muuhun käyttöön.

Omaisuusjärjestelyjen tarkoituksena kunnan näkökulmasta on ensisijaisesti taseen ulkopuolisten vastuiden vähentäminen, irtautumalla omaisuudesta, joka ei suoraan palvele kunnan perustoimintoja. Järjestelyt eivät suoraan vapauta varoja muiden toimintojen rahoittamiseen.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Hollolan kunta ostaa Kuntarahoitus Oy:n omistuksessa olevan Hollolan pelastusaseman hintaan 5.076.158,28 euroa ja sitoutuu myymään sen Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle 5.146.158,28 euron kauppahinnalla.  Hankinnan ja edelleen myynnin edellytyksenä on Päijät-Hämeen hyvinvointialueen lainvoimainen päätös, ostaa kyseinen kiinteistö Hollolan kunnalta 1.1.2023. Tämän päätöksen täytäntöönpano kunnanhallituksessa pitää sisällään kaikki kaupan edellyttämät toimenpiteet ja päätökset, jotka eivät olennaisin osin muuta valtuuston tekemään periaatepäätöstä myynnistä

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Perustelut

Osana hyvinvointialueuudistusta kunnissa sekä hyvinvointialueilla on tehty tarkastelua kunnan omistuksessa olevien kiinteistöjen omistuspohjasta uudistuksen alkaessa 1.1.2023.
Hyvinvointialue on osoittanut kiinnostuksensa ostaa Hollolan pelastusasema, sekä Hämeenkosken paloaseman. Kauppa toteutuisi 1.1.2023.

Ehdotus

Valtuusto päättää, että Hollolan kunta ostaa Kuntarahoitus Oy:n omistuksessa olevan Hollolan pelastusaseman hintaan 5.076.158, 28 euroa ja sitoutuu myymään sen Päijät- Hämeen hyvinvointialueelle 5.146.158, 28 euron kauppahinnalla. Hankinnan ja edelleen myynnin edellytyksenä on Päijät- Hämeen hyvinvointialueen lainvoimainen päätös, ostaa kyseinen kiinteistö Hollolan kunnalta 1.1.2023.

Tämän päätöksen täytäntöönpano kunnanhallituksessa pitää sisällään kaikki kaupan edellyttämät toimenpiteet ja päätökset, jotka eivät olennaisin osin muuta valtuuston tekemään periaatepäätöstä myynnistä

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Marko Kohvakka, nuorempi maankäyttöinsinööri, marko.kohvakka@hollola.fi
Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunta ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue ovat neuvotelleet Hämeenkosken paloaseman myymisestä. 

Kaupan kohteena on paloasemakiinteistö (kiinteistötunnus: 283-410-4-78), osoitteessa Keskustie 10, 16800 Hämeenkoski liitteen 1 mukaisesti sekä siihen sisältyvä kaukolämpö-, sähkö-, vesi- ja viemäriliittymien muodostama kokonaisuus (liite 1 ja 2. Asemapiirrokset).

Hämeenkosken paloasema on valmistunut vuonna 1960. Rakennuskokonaisuuden pinta-ala Hollolan Hämeenkosken paloasemalla 535,00 k-m2. Rakennuksen pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu.

Hämeenkosken paloasema sijaitsee Huoltola-nimisellä kiinteistöllä (kiinteistötunnus 283-410-4-78), jonka pinta-ala kiinteistörekisteriotteen mukaan on 2878 m2. Kiinteistö muodostaa osaksi 13.09.1973 voimaan tulleen asemakaavan (283-25-02) korttelissa 2 sijaitsevan tontin numero 4.

Kaupan kohteessa ei ole myyjälle kuuluvaa irtaimistoa, eikä sellaista sisälly kauppaan

Kauppahinta on rakennuksen osalta kauppahetken mukainen tasearvo 218 855,47 euroa, tontin osalta 17 000 euroa ja kaukolämpöliittymästä 9781,35 euroa, yhteensä 245 636,82 €.

Kauppa tehtäisiin 2.1.2023.

Kaupan kohteeseen kohdistuu kiinnityksiä, joista kunta vastaa. Kohde myydään rasituksista vapaana.

Kauppakirjaluonnos liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy, että Hämeenkosken paloasema (Huoltola-niminen kiinteistö, kiinteistötunnus 283-410-4-78) myydään Päijät-Hämeen hyvintoitialueelle  245 636,82 € kauppahinnalla ja liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin.

Asian valmistelijalle annetaan oikeus tarvittavien pienten teknisten muutosten tekemiseen kauppakirjaluonnokseen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Marko Kohvakka, nuorempi maankäyttöinsinööri, marko.kohvakka@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunta ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue ovat neuvotelleet Hollolan pelastusaseman myymisestä. 

Kaupan kohteena on Hollolan pelastusasema (kiinteistötunnus 98-409-6-18), osoitteessa Paassillantie 5, 15880 Hollola liitteen 1 mukaisesti sekä siihen sisältyvä kauko-/maalämpö-, sähkö-, vesi- ja viemäriliittymien muodostama kokonaisuus.

Hollolan pelastusasema on valmistunut vuonna 2016. Rakennuskokonaisuuden pinta-ala Hollolan pelastusasemalla on 2165,00 k-m2. Rakennuksen pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu. 

Hollolan pelastusasema sijaitsee Uusi Paloasema-nimisellä kiinteistöllä (kiinteistötunnus 98-409-6-18), jonka pinta-ala kiinteistörekisteriotteen mukaan on 18845 m2. Kiinteistö muodostaa 25.03.2014 voimaan tulleen asemakaavan (098-08-230) mukaisen tontin 2 korttelissa 702. Tontti on kaavassa merkinnällä Y-7 (Yleisten rakennusten korttelialue, jolle saadaan rakentaa paloasema).

Kaupan kohteessa on varavoimakontti, joka kuuluu kiinteistön tarpeistona kauppaan ja sisältyy kauppahintaan.

Kauppahinta tontista on 250 000 euroa. Rakennuksen kauppahinta on kaupantekohetken mukainen tasearvo 5 146 158,28 euroa. Yhteensä kauppahinta on 5 396 158,28 €.

Kohde myydään rasituksista vapaana ja kauppa tehtäisiin 2.1.2023.

Kauppakirjaluonnos on liitteenä.
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy, että Hollolan pelastusasema (Uusi Paloasema-niminen kiinteistö, kiinteistötunnus 98-409-6-18) myydään Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle  5 396 158,28 euron kauppahinnalla ja liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin. Kunnan osalta kauppaan liittyvät asiakirjat allekirjoittaa hallinto- ja talousjohtaja Turkka Rantanen, sekä tarvittaessa talouspäällikkö Piia Paasiranta.

Asian valmistelijalle annetaan oikeus tarvittavien vähäisten teknisten muutosten tekemiseen kauppakirjaan.
 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

johanna.aitamurto@phhyky.fi, kehitys- ja kaavoituspäällikkö Ilkka Korhonen, maankäyttöinsinööri Pasi Rantanen, Laskutus, Kirjaamo, talouspäällikkö

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.