Hyvinvointivaliokunta, kokous 24.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 92 Lukuvuoden työajat 2023 - 2024

HOLDno-2022-357

Valmistelija

  • Joanna Ikonen, hallintovastaava, joanna.ikonen@hollola.fi

Perustelut

Voimassa olevan perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää. Työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Työpäiviä vähentävät muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi osuva itsenäisyyspäivä 6.12.2023 sekä vappu 1.5.2024. Koulun alkamispäivän ratkaisee päätöksellään opetuksen järjestäjä. Lukuvuoden koulutyö päätetään voimassa olevan perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Muuten opetuksen järjestäjät voivat itsenäisesti päättää koulujen työ- ja loma-ajoista.

Päijät-Hämeen kuntien sivistystoimialan ohjausryhmän seudullisessa kokouksessa päätettiin, että kunnat linjaisivat lukuvuoden 2023 - 2024 työ- ja loma-ajat mahdollisimman yhteneväisiksi koko Päijät-Hämeen maakunnan osalta. Yhteneväisten työ- ja loma-aikojen sopimisella voidaan ehkäistä ylimääräisten kustannusten syntyminen silloin, kun oppilaita käy muiden kuin oman kuntansa koulussa/oppilaitoksessa. Myös perheiden kannalta eri ikäisten lasten ja nuorten samanaikainen loma-aika on koettu tärkeäksi.

Ehdotus perusopetuksen lukuvuoden 2023-2024 työ-ja loma-ajoiksi on seuraavanlainen;

Lukuvuosi alkaa 9.8.2023
Lukuvuosi päättyy 1.6.2024   
Syysloma vk. 43, 21-29-10.2023 
Joululoma 23.12.2023-7.1.2024 
Talviloma vk. 9, 26.2-3.3.2024  
Helatorstain jälkeinen perjantai 10.5.2024 on vapaapäivä    

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Hyvinvointivaliokunta päättää hyväksyä koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuodelle 2023 - 2024 Hollolan kunnan perusopetuksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianosaiset: hyvinvoinnin palvelualueen esimiehet, toimistotiimi  Tiedoksi: Asiointipiste Piipahlus.