Hyvinvointivaliokunta, kokous 24.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 86 Tuotantotuki -avustus 2022 HC Giants ry

HOLDno-2022-83

Valmistelija

  • Auli Kasakkamäki-Heikkinen, liikunta-asiainhoitaja, auli.kasakkamaki-heikkinen@hollola.fi
  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Hollolalaisille yhdistyksille tarjotaan haettavaksi muuhun kuin perustoimintaan kohdennettu tuotantotuki avustus. Tuotantotuki on haettavana 1.1.–31.10.2022 välisenä aikana. Tukea voi hakea esimerkiksi tapahtuman järjestämiseen tai muuhun yleishyödylliseen yhdistyksen jäseniä ja/tai kuntalaisia aktivoivaan toimintaan. Päätöksen tuotantotuen myöntämisestä tekee hyvinvointivaliokunta. Tuotantotuen jakamista varten on avustuksiin vuosittain varattu erillinen määräraha. Myönnettävän yksittäisen tuotantotuen suuruus on enintään 2000 €.

HC Giants ry on hakenut Tuotantotuki -avustusta 2 000 euroa Lavatanssien järjestämiseen Harjulan lavalla 4.8.2022. Tapahtuma toteutettiin talkoovoimin matalankynnyksen tapahtumana kaiken ikäisille. Tapahtuman tavoitteena oli elävöittää Hollolaa,  tuoda uusia tapahtumia kylälle ja lisätä HC Giantsin näkyvyyttä Hollolassa.

Hyvinvointivaliokunnan 1.6.2022§ 62 päätöksessä on linjattu, että avustuspäätöstä pitää hakea ennen tapahtuman järjestämistä.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Hyvinvointivaliokunta päättää olla myöntämättä HC Giants ry:lle tuotantotuki-avustusta. Hyvinvointivaliokunta edellyttää tuotantotuki-avustuksen päätöksenteossa, että  avustuksesta päätetään ennen tapahtuman järjestämisajankohtaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.
Hyvinvointivaliokunta päätti olla myöntämättä HC Giants ry:lle tuotantotuki-avustusta. Hyvinvointivaliokunta edellytti tuotantotuki-avustuksen päätöksenteossa, että avustuksesta päätetään ennen tapahtuman järjestämisajankohtaa.
 

Tiedoksi

Asianosainen: HC Giants ry. Tiedoksi: talouspalvelut@hollola.fi