Kunnanhallitus, kokous 21.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 184 Hollolan Tilapalvelu Oy:n henkilöstöjärjestelyt, ennakkokanta

HOLDno-2023-671

Valmistelija

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnan voimassa olevan konserniohjeen kohdan 18 mukaan konserniin kuuluvan yhteisön on ennen omaa päätöksentekoa hankittava konsernijohdon ennakkokäsitys strategisesta tai merkittävästi yhteisön tai kunnan toimintaan tai taloudelliseen vastuuseen liittyvästä asiasta. Yhteisön hallituksen tai toimitusjohtajan on hankittava jo asian valmisteluvaiheessa kirjallinen kunnan konsernijohdon kanta seuraaviin toimenpiteisiin.. "Keskeiset henkilöstöpoliittiset periaatteet kuten henkilöstöetujen ja palkkioiden perusteet ja muutokset niihin, johtajasopimus, toimitusjohtajan palkkaukseen ja sijaisjärjestelyihin liittyvät päätökset".

Vuonna 2017 Hollolan kunta teki järjestelyjä, jossa Hollolan Asuntotalot Oy:n (HAT) toimitusjohtajan ja Hollolan Tilapalvelu Oy:n toimitusjohtajan tehtävään valittiin sama henkilö. Muutoksella haettiin konsernin kokonaisedun laajempaa tarkastelua.

Tilapalvelu Oy:n hallitus on pyytänyt Hollolan kunnanhallitukselta liitteen mukaista ennakkokannanottoa uudelleenjärjestelyistä siten, että Tilapalvelu Oy:n toimitusjohtajan tehtävä täytetään kokoaikaisena. Tehtävään on yhdistetty rakennuttajapäällikön tehtävät rakennuttajapäällikön eläköidyttyä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnahallitus toteaa ennakkokantanaan, että esitetty järjestely on kunnan osalta hyväksyttävissä.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Merk.********* ilmoitti esteellisyydestä (yhtiön hallituksen jäsen, hallintolaki 28.1 § kohta 2) ja poistui asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Esteellisyys

  • Helena Maattola

Tiedoksi

Tiedoksi: Hollolan Tilapalvelu Oy:n halituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja,

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.