Kunnanhallitus, kokous 8.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 118 Edustajan nimeäminen kutsuntalautakuntaan v. 2023

HOLDno-2019-561

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kaija Manninen, hallintopäällikkö, kaija.manninen@hollola.fi

Perustelut

Vuonna 2004 syntyneiden asevelvollisten kutsunnat toimitetaan Hollolassa 18.-20.10.2022.

Kutsunnat toimitetaan Hollolan kunnanvirastossa.

Asevelvollisuuslaki määrää, että kutsuntalautakuntaan kuuluu sotilasjäsenten lisäksi yksi jäsen kustakin kunnasta, jonka kutsunnanalaisia kutsuntatoimitus koskee. Lautakunnan jäseniä valittaessa toivotaan, että edustajalla olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä (esim. sosiaalityöntekijä tai etsivän nuorisotyön tekijä). Lisäksi hänelle pyydetään valitsemaan kaksi varajäsentä. Jäsenen  ja varajäsenten valintaa tehtäessä pyydetään ottamaan huomioon myös mahdollinen esteellisyys, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lähisukulaisiaan.

Hämeen aluetoimisto toivoo, että lautakunnassa toimivan edustajan lisäksi kutsuntatilaisuuteen osallistuisi edustaja myös kunnan johdosta (kunnanjohtaja, valtuuston puheenjohtaja, hallituksen puheenjohtaja).

Kunnan edustajalle maksetaan päiväraha ja matkakustannukset.

Kutsuntatilaisuuden pituudesta johtuen kunta on tarjonnut aiempina vuosina kutsuntakahvit ja lounaan kutsunnanalaisille. Kustannuksista vastaa kunta.

 

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus valitsee edustajansa ja hänelle kaksi varaedustajaa kutsuntalautakuntaan vuodeksi 2022.

Valtuuston puheenjohtaja tai hallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja osallistuvat erikseen sovittavalla tavalla kunkin päivän avaustilaisuuteen.

Kutsuntoihin osallistuville tarjotaan lounasmahdollisuus kunnanviraston ruokalassa klo 10.30-12.30. Ruokailukustannukset n. 500 euroa (perusateriahinta 4,61 e 0 alv) katetaan kunnanhallituksen käyttömenoista. Käytännön järjestelyistä vastaa ja sopii kunnan elinvoiman palvelualue/palvelupäällikkö.

Päätös

Kunnanhallitus valitsi kutsuntalautakuntaan vuodelle 2022 edustajaksi Toni Vehmola, sekä hänelle varaedustajiksi Kristian Saarnio ja Aki Markkola.

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Vuonna 2005 syntyneiden asevelvollisten kutsunnat toimitetaan Hollolassa 17-19.10.2023 ja kutsunnat toimitetaan Hollolan kunnanvirastossa.

Asevelvollisuuslaki määrää, että kutsuntalautakuntaan kuuluu sotilasjäsenten lisäksi yksi jäsen kustakin kunnasta, jonka kutsunnanalaisia kutsuntatoimitus koskee. Lautakunnan jäseniä valittaessa toivotaan, että edustajalla olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä (esim. sosiaalityöntekijä tai etsivän nuorisotyön tekijä). Lisäksi hänelle pyydetään valitsemaan kaksi varajäsentä. Jäsenen  ja varajäsenten valintaa tehtäessä pyydetään ottamaan huomioon myös mahdollinen esteellisyys, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lähisukulaisiaan.

Hämeen aluetoimisto toivoo, että lautakunnassa toimivan edustajan lisäksi kutsuntatilaisuuteen osallistuisi edustaja myös kunnan johdosta (kunnanjohtaja, valtuuston puheenjohtaja, hallituksen puheenjohtaja).

Kunnan edustajalle maksetaan toimituspalkkio ja matkakustannukset.

Kutsuntatilaisuuden pituudesta johtuen kunta on tarjonnut aiempina vuosina kutsuntakahvit ja lounaan kutsunnanalaisille. Kustannuksista vastaa kunta.

Kunnanhallitus valitsi 23.5.2022 kutsuntalautakuntaan vuodelle 2022 edustajaksi Toni Vehmola, sekä hänelle varaedustajiksi Kristian Saarnio ja Aki Markkola.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus valitsee edustajansa ja hänelle kaksi varaedustajaa kutsuntalautakuntaan vuodeksi 2023.

Valtuuston puheenjohtaja tai hallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja osallistuvat erikseen sovittavalla tavalla kunkin päivän avaustilaisuuteen.

Kutsuntoihin osallistuville tarjotaan lounasmahdollisuus kunnanviraston ruokalassa klo 10.30-12.30. Ruokailukustannukset n. 500 euroa (perusateriahinta 4,61 e 0 alv) katetaan kunnanhallituksen käyttömenoista. Käytännön järjestelyistä vastaa ja sopii kunnan elinvoiman palvelualue/palvelupäällikkö.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti. Kunnanhallitus valitsi kutsuntalautakuntaan vuodelle 2023 edustajaksi Toni Vehmola, sekä hänelle varaedustajiksi Kristian Saarnio ja Aki Markkola.

Merk. Edustajan tulee hakea tehtävään perustuvia korvauksia erillisellä sähköisellä kulukorvauslomakkeella, hallinto- ja talousjohtajalle osoitettuna.

Tiedoksi

Tiedoksi: Valittu edustaja, Hämeen aluetoimisto.

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.