Perustelut
Konsernipalvelujen palvelualueella on Kehittämispalvelut-yksikössä laadittu esitys kunnan uudeksi Viestintäsuunnitelmaksi ja -ohjeeksi. Laadinnassa on pyritty esittämään vastauksia esille nousseisiin erityiskysymyksiin, sekä huomioimaan tekoälyn käytön laajentuminen työtehtävissä.
Viestinnässä on kyse kaikesta siitä, mitä organisaatiosta lähtee ulospäin ja mitä organisaation sisällä viestitään. On tärkeää, että sisäinen viestintä on kunnossa, aina ennen ulkoista viestintää. Hyvällä viestintäsuunnitelmalla varmistetaan, että kokonaisprosessi on koko henkilöstön tiedossa ja asioista viestitään oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Lähtökohtaisesti viestintämme tulee olla selkeää, saavutettavaa ja faktapohjaista sekä toteuttaa kunnan arvoja. Julkisen hallinnon toimijana viestintämme on aina puolueetonta poliittisesti ja uskonnollisesti sekä kaupallisesti neutraalia ja kuntalaisia kunnioittavaa. Julkiseen keskusteluun liittyy lähes aina vähintää kaksi näkökulmaa, jotka usein ovat käsiteltävään asiaan liittyen puolesta tai vastaa. Kunta ei omalla viestinnällään valitse puolta, vaan pyrkii aina kunnioittamaan näkökulmien moninaisuutta ja eri näkulmien oikeuttaa tulla kuulluksi. Kunnan tulee omassa viestinnässään pyrkiä kokonaisuuden hahmottamiseen ja asiaa koskevan ymmärryksen laajentamiseen. Näin toimien tuemme avointa kansalaiskeskustelua, myös hankalissa asioissa. Samalla kertaa muistamme viestiä positiivisesti ja aktiivisesti kunnan asioista, korostaen voimakkaasti ja ylpeänä Hollolan vetovoimatekijöitä.
Asiaa esittelee viestinnän asiantuntija Tarja Ruti.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Viestintäsuunnitelman ja -ohjeen.