Kunnanhallitus, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 70 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2022

HOLDno-2023-5

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Leila Tupasela, taloussuunnittelija, leila.tupasela@hollola.fi
Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Elinvoiman palvelualueen talousarvio toteutui 88,8 %.  Palvelualueen alkuperäinen talousarvio oli  käyttötalouden osalta 5,0 milj. euroa.  Toteutunut toimintakate oli 4,5 milj. euroa ja alitti hyväksytyn talousarvion 561 031 eurolla. Investointien osalta talousarvioon tehtiin loppuvuodesta muutos ja määrärahaa lisättiin talonrakennushankkeisiin paloasemien ostoihin 5,3  milj. euroa. Investointeja jäi toteutumatta yhteensä n. 6,9 milj. euroa, josta  3 milj. elinkeinopoliittisista investoinneista, 1,4 milj. maanhankinnoista, 1,2 milj. talonrakennuksesta sekä 0,9 milj. kadunrakennuksesta.

Vesihuoltolaitoksen vuoden 2022 tilikauden tulos heikkeni edellisvuodesta. Talousarvion sitova taso vesihuoltolaitoksen osalta oli tilikauden yli-/alijäämä, jonka osalta tavoitteeksi oli asetettu nollatuloksen saavuttaminen. Toteutunut tilikausi oli 55 578 euroa alijäämäinen. Investointeja jäi toteutumatta 0,7 milj. euroa.

Liitteenä elinvoiman palvelualueen tilinpäätös- ja toimintakertomus vuodelta 2022, joka sisältää mm. elinvoimajohtajan katsauksen, toiminnallisten tavoitteiden ja talousarvion toteutumisen sekä toiminnan riskit ja riskienhallinnan toimenpiteet.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta hyväksyy vuoden 2022 tilinpäätös- ja toimintakertomuksen osaltaan ja esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi talousarvion alitukset ja ylitykset.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Perustelut

Hyvinvoinnin palvelualueen talousarvion toteuma oli 100,3%.  Palvelualueen talousarvio oli 48,5 milj. euroa. Toteutunut toimintakate oli 48,6 milj. euroa ja ylitti hyväksytyn talousarvion 131 979 eurolla.

Hyvinvoinnin palvelualueen vuoden 2022 talousarvion toteuma oli toimintakulujen osalta 101,1 % ja toimintatuottojen osalta 110,9 %. Toimintakulut olivat yhteensä 53 306 330,00 euroa eli 2 735 540,00 euroa (5,4 %) enemmän kuin vuonna 2021. Toimintatuotot olivat yhteensä 4 648 451,00 euroa eli 465 112,00 euroa (11,1 %) enemmän kuin vuonna 2021. Toimintakate oli 100,3 %.

Selostus merkittävistä toiminnallisista tapahtumista ja vaikutuksista palvelualueen toimintaan ja tulokseen sekä mahdolliset muut merkittävät muutokset verrattuna vuoteen 2021 ilmenevät liitteenä olevasta sivistys- ja hyvinvointijohtajan sekä vastuualuepäälliköiden ja rehtoreiden katsauksista.

Liitteenä hyvinvoinnin palvelualueen toimintakertomus vuodelta 2022, joka sisältää mm. sivistys- ja hyvinvointijohtajan sekä vastuualuepäälliköiden ja rehtoreiden katsaukset, selonteon sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta, toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen sekä talousarvion toteutumisraportin.

Ehdotus

Esittelijä

Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta hyväksyy vuoden 2022 tilinpäätöksen osaltaan ja esittää kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi talousarvion alitukset ja ylitykset sekä toimintakertomuksen.

Päätös

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta hyväksyy yksimielisesti vuoden 2022 tilinpäätöksen osaltaan ja esittää kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi talousarvion alitukset ja ylitykset sekä toimintakertomuksen lisättynä seuraavilla muutoksilla ja korjauksilla:

Toimintakertomus: Sivistys- ja hyvinvointijohtajan katsaus vuoteen 2022

  • sivu 2
    • Valiokunnan uudeksi nimeksi tuli "Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta"
    •  "...ottaa määräaikaisesti käyttöön etuisuudet Hollolaan muuttaville perheille sekä..." 
      Korjataan muotoon "...ottaa määräaikaisesti vuosille 2023-2024 käyttöön etuisuudet Hollolaan muuttavien perheiden alaikäisille sekä..." (HYVA 15.6.22)
       
  • sivu 3
    • Vuonna 2022 jaettiin tuotantotukia ei ekoteko-tukia.
       
    • Henkilökuljetusten kilpailutukset päätettiin lukuvuodelle 2022-2023 (8.8.22-31.7.23) optioineen vuosille 2023-2032 (HYVA 1.6.2022)
    • Mihin perustettiin varhaiskasvatuksen yksikkö vuonna 2022? Antaa virheellisen kuvan. Tämän lauseen voisi poistaa. Asia on esitetty oikein myöhemmin samalla sivulla  kappaleen 4 lopussa.
       
    • Kappaleet "Perusopetuksen osalta..." ja "Nuorten työpaja Osuma..." Aikamuodot tulee muuttaa oikein. Toimintakertomuksessa ei voida käyttää konditionaalia vaan aikamuodon on oltava muodossa "on/ei ole tapahtunut/otettu. Muutokset joko pystyttiin tai ei pystytty kattamaan palvelualueen sisältä. Tunteja joko on/ei ole ollut.
       
    • 2. kappale on muotoiltu sekavasti kaiken kaikkiaan. "Hankerahaa saimme seuraavalle lukuvuodelle (22-23??) vähemmän, joten...." millä Veturi-luokat rahoitetaan? Tämä kappale tulisi muotoilla selkeämpään muotoon.
       
    • Koulukuljetusohjeistukset hyväksyttiin syksyllä 2021 (HYVA 13.10.2021) ja ne tulivat voimaan 1.8.22.
    • Aikamuodon korjaus ja lisäys: Kuljetusavustus harrastustoimintaa varten on ollut voimassa lukuvuoden 21-22 ja ne päätettiin uusia myös lukuvuodelle 22-23. Ks. sivu 7 viimeinen kappale, siinä se on kirjattu oikein.

Merk.
Asiantuntijana kuultavana olivat

  • varhaiskasvatuksen asiantuntija Maarit Holster
  • perusopetuksen rehtori Anssi Vidman
  • vapaa-aikapäällikkö Lassi Puodinketo
  • taloussuunnittelija Assi (Aslög) Rask.

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Kuntalain mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja.

Kuntalain mukaisesti kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.

Lisäksi kuntalaissa on säädetty toimintakertomuksesta. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. 

Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Tilikauden tulos on 7 643 624 euroa ylijäämäinen ja jakautuu seuraavasti:

·       Kunta (peruskunta) tilikauden tulos 7 703 833 euroa

·       Vesihuoltolaitos, taseyksikkö, tilikauden tulos -60 209 euroa

Hollolan kunnan vuoden 2022 tilikauden tulos on 7,6 milj. euroa ylijäämäinen. Alkuperäinen, marraskuussa 2021 hyväksytty talousarvio laadittiin 0,6 milj. euroa ylijäämäiseksi. Verotulojen ja valtionosuuksien odotettua paremman kehityksen vuoksi valtuusto hyväksyi talousarviomuutokset, joiden jälkeen talousarvio oli n. 5,3 milj. euroa ylijäämäinen.  Suurimmat, taloutta vahvistavat poikkeamat talousarviosta (yht. 2,5 milj. euroa) aiheutuivat sote-menojen alituksista sekä verotulojen ja valtionosuuksien kehityksestä. 

Liitteenä Hollolan kunnan tilinpäätös vuodelta 2022, joka sisältää toimintakertomuksen, tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman, konsernitilinpäätöksen ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailut. Tilinpäätökseen sisältyy myös vesihuoltolaitos -taseyksikön erillislaskelmat.

Elinvoimavaliokunta on käsitellyt tilinpäätöksen oman palvelualueensa osalta 14.3.2023 ja Hyvinvointivaliokunta oman palvelualueensa osalta 15.3.2023. Kunnanhallituksen alaisten yksiköiden osalta vuotta 2022 käsitellään kokouksessa 27.3.2023. Yhteistyötoimikunta on käsitellyt tilinpäätöstä kokouksessaan 25.3.2023.

Tilinpäätöksen kunnanhallitukselle esittelevät kunnanjohtaja, palvelualuejohtajat ja henkilöstöpäällikkö.

​​​​​

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy sitovien määrärahojen ylitykset ja tuloarvioiden alitukset.

Kunnanhallitus päättää hyväksyä vuodelta 2022 laaditun tilinpäätöksen liitteiden mukaisesti.

Kunnanhallitus esittää tilikauden tuloksen käsittelyksi seuraavaa:

  • Kirjataan investointeihin liittyvää poistoeron vähennystä 254 631,03 euroa
  • Kirjataan uimahallin osalta investointivaraus 4 000 000 euroa
  • Kirjataan Kalliola Vt 24 KUHA-hankkeen osalta investointivaraus 800 000 euroa
  • Kirjataan Messilä-Pyhäniemi Kuha-hankkeen osalta investointivarausta 1 000 000 euroa
  • Kirjataan Hopeakallio-Paassilta osalta investointivaraus 500 000 euroa
  • Kirjataan Salpakankaan koulun ympäristön kaavahankkeen osalta investointivaraus 1 000 000 euroa

Hollolan kunnan tilikauden ylijäämäksi vuodelta 2022 jää 298 254,57 euroa, joka siirretään edellisten tilikausien yli/-alijäämätilille. Kunnanhallitus jättää tilinpäätösaineiston tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi.

Kunnanhallitus oikeuttaa konsernipalvelut tekemään mahdollisesti tarvittavia teknisluonteisia korjauksia valtuustolle menevään kappaleeseen. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merk. Asiantuntijoina kuultavana olivat: Kim Strömmer, Armi Marttila ja Pekka Laitinen.

Tiedoksi

Tarkastuslautakunta, tilintarkastaja Ville Valkonen, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.