Kunnanhallitus, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 67 Henkilöstökertomus 2022

HOLDno-2023-255

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Armi Marttila, henkilöstöpäällikkö, armi.marttila@hollola.fi

Perustelut

Henkilöstökertomus sisältää yhteenvedon Hollolan kunnan henkilöstötavoitteiden, henkilöstöresurssien, työhyvinvoinnin sekä henkilöstön ja työnantajan välisen yhteistoiminnan toteutumisesta vuonna 2022.

Henkilöstökertomuksessa on myös yhteenveto kunnan henkilöstöhallinnon keskeisistä toimenpiteistä vuonna 2022.

Ehdotus

Esittelijä

Armi Marttila, henkilöstöpäällikkö, armi.marttila@hollola.fi

Yhteistyötoimikunta merkitsee henkilöstökertomuksen vuodelta 2022 tiedokseen.

Päätös

Yhteistyötoimikunta merkitsi tiedokseen henkilöstökertomuksen vuodelta 2022. 

Valmistelija

  • Armi Marttila, henkilöstöpäällikkö, armi.marttila@hollola.fi

Perustelut

Henkilöstökertomus sisältää yhteenvedon Hollolan kunnan henkilöstötavoitteiden, henkilöstöresurssien, työhyvinvoinnin sekä henkilöstön ja työnantajan välisen yhteistoiminnan toteutumisesta vuonna 2022. Henkilöstökertomuksessa on myös yhteenveto kunnan henkilöstöhallinnon keskeisistä toimenpiteistä ja linjauksista vuonna 2022.

Henkilöstökertomuksen tavoitteena on tukea henkilöstöhallinnon, johdon ja esimiesten työtä sekä antaa päättäjille vuosittainen tilannekatsaus henkilöstöstä. Henkilöstökertomus täydentää kunnan vuosittaista tilinpäätöstä. Henkilöstökertomus on käsitelty yhteistyöryhmässä 10.3.2023 ja yhteistyötoimikunnassa 22.3.2023.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus merkitsee henkilöstökertomuksen tiedokseen ja toimittaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Tiedoksi: palvelualueet

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.