Perustelut
Kunnanvaltuuston kokouksessa 24.3.3025 jätettiin valtuutetun aloite menestyneiden urheilijoiden palkitsemisesta stipendillä ja MM- ja olympiatasolla omakotitalon tontilla. Lisäksi esitettiin Justus Kainulaisen palkitsemista tontti-lahjoituksella. Aloite liitteenä.
Kunnanhallitus on 2000-luvulla huomioinut MM- ja Olympiamitaleista kunnassa asuvia urheilijoita. Aino-Kaisa Saarista lukuunottamatta kunta ei ole lahjoittanut urheilijoille tonttia. Tontti-lahjoitusten sijaan kunta on antanut MM- ja Olympiamitalisaavutuksesta stipendi- ja rahalahjoituksia kunnassa asuville urheilijoille.
Esport Oilersin keskushyökkääjä Justus Kainulainen, 25, valittiin maailman parhaaksi salibandypelaajaksi. Vuoden parhaat pelaajat valitaan Innebandymagazinetin organisoimalla äänestyksellä, johon osallistuvat MM-kisamaiden valmentajat sekä suurimpien salibandymaiden toimittajat.
Salibandy ei toistaiseksi ole olympiaurheilulaji, mutta se on ollut vahva laji myös Hollolassa. Justus Kainulainen on aloittanut salibandyn pelaamisen HU:n toiminnassa. Tälläkin hetkellä saibandytoiminta on aktiivista LASB-salibandyseuran toimesta Lahdessa, Hollolassa ja Hämeenlinnassa. Hollolalaislähtöisen ja nykyisin Espoossa asuvan Justus Kainulaisen saavutus maailman parhaana salibandypelaajana on upea osoitus pitkäjänteisestä harjoittelutyöstä lajin parissa. Se on omiaan kannustamaan ja innostamaan nuoria lajin pariin. Hollolan kunta huomioi pian joulukuussa 2024 tehdyn valinnan jälkeen Hollola-lähtöistä urheilijaa onnitteluadressilla.
Liikunta- ja urheilu ovat kunnassa osa sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan alaista toimintaa ja kuuluvat hallintosäännön mukaisesti valiokunnan päätösvaltaan.
Päijät-Hämeen liikunta- ja urheilu järjestää vuosittain urheilu-gaalan. Kuka tahansa voi tehdä ehdotuksia eri gategoriohin palkittavista urheilijoista. Valintaraati valitsee palkittavat ja palkinnot luovutetaan gaalassa. Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta nimeää vuosittain tapahtumassa palkittavan Hollolan kunnan liikuntateon. Valiokunnan harkinnassa on mahdollinen muu liikunta- ja urheilumenestysten huomioiminen. Kotipaikka kunnassa on lähtökohtana huomioimisessa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
Kunnanhallitus päättää jatkaa käytäntöä, jonka mukaan se huomioi MM- ja Olympiatasolla näiden kisojen kilpailulajeissa kultaa, hopeaa tai pronssia saavuttaneita kuntalaisia tapauskohtaisesti erillispäätöksellä, ensisijaisesti stipendi/rahalahjoituksen muodossa.