Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 22.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 135 Esi- ja perusopetuksen retket, leirikoulut ja lukujärjestyksestä poikkeavat päivät

HOLDno-2023-840

Valmistelija

  • Sanna Plit-Rehula, perusopetuksen rehtori, sanna.plit-rehula@hollola.fi

Perustelut

Opetuksen järjestäjän esi- ja perusopetuksen retket, leirikoulut ja lukujärjestyksestä poikkeavat päivät ovat osa oppilaiden perusopetusta. Koulun ulkopuolella annettava opetus on pedagogisesti tärkeää ja tukee oppimista monin tavoin. Retket, vierailut ja muut tapahtumat rikastuttavat oppimiskokemuksia ja edistävät oppilaiden hyvinvointia ja osallistuvaa kansalaisuutta. 

Hollolan perusopetuksessa on ollut 2000-luvun alusta lähtien käytössä ohjeistus retkien ja leirikoulujen järjestämisestä. Ohjeistuksen edellinen päivitys on vuodelta 2019. Nyt laaditussa asiakirjassa 'Esi- ja perusopetuksen retket, leirikoulut ja lukujärjestyksestä poikkeavat päivät' on ajantasainen ohjeistus ao. tapahtumien järjestämiseen ja niihin liittyviin käytäntöihin.  

Päivitetty ohjeistus pohjautuu ajantasaiseen lainsäädäntöön, Opetushallituksen retkiohjeistukseen, paikallisiin tarpeisiin sekä OVTES:iin. Ohjeistus kattaa seuraavat osa-alueet: 

1. Esi- ja perusopetuksen retket ja niiden suunnittelu. 

2. Leirikoulujen järjestäminen ja turvallisuusnäkökohdat. 

3. Lukujärjestyksestä poikkeavien päivien järjestäminen. 

4. Taloudelliset resurssit ja budjetointi näiden tapahtumien järjestämiseksi. 

Ohjeistus tarjoaa ajantasaiset ohjeet retkien, leirikoulujen ja lukujärjestyksestä poikkeavien päivien järjestämiseen. Päivitetyssä ohjeistuksessa selkeytetään myös vastuualueita, jotta varmistetaan kaikki retkien, leirikoulujen ja poikkeavien päivien järjestämiseen liittyvät vastuut ja velvollisuudet. Valmisteluun ovat osallistuneet aluerehtorit yhdessä opetusalan edunvalvonnan kanssa. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta hyväksyy laaditun 'Esi- ja perusopetuksen retket, leirikoulut ja lukujärjestyksestä poikkeavat päivät' -ohjeistuksen 1.8.2023 alkaen. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tiedoksi: Esi- ja perusopetuksen yksiköt, talouspalvelut@hollola.fi

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.