Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 22.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 138 Tuotantotukiavustus 2023 Suomen Punainen Risti Hollolan osasto ry.

HOLDno-2022-545

Valmistelija

  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi
  • Auli Kasakkamäki-Heikkinen, liikunta-asiainhoitaja, auli.kasakkamaki-heikkinen@hollola.fi

Perustelut

Hollolalaisille yhdistyksille tarjotaan haettavaksi muuhun kuin perustoimintaan kohdennettu tuotantotuki avustus. Tuotantotuki on haettavana 1.1.–31.10.2023 välisenä aikana. Tukea voi hakea esimerkiksi tapahtuman järjestämiseen tai muuhun yleishyödylliseen yhdistyksen jäseniä ja/tai kuntalaisia aktivoivaan toimintaan. Päätöksen tuotantotuen myöntämisestä tekee hyvinvointivaliokunta. Tuotantotuen jakamista varten on avustuksiin vuosittain varattu erillinen määräraha. Myönnettävän yksittäisen tuotantotuen suuruus on enintään 2000 €.

Suomen Punainen Risti Hollolan osasto ry. on hakenut tuotantotukiavustusta 1100 euroa oman telttakatoksen hankintaan. Telttakatosta voidaan käyttää erilaisissa tilaisuuksissa ensiapupäivystysten järjestämiseen ja toiminnan esittelemiseen. Teltta antaa suojaa sekä lepopaikan autettavalle, toimii ensiapupäivystäjien taukotilana ja tavaroiden säilytyspaikkana. Telttakatosta voi hyödyntää erilaisissa tapahtumissa kuten Hollola-päivässä, ystävänpäivä tapahtumassa ja soppa-tykkitilaisuuksissa, joissa erilaisten tapahtumien yhteydessä jaetaan ruoka-apua ja joulun alla Hyvä Joulumieli- lahjakortteja. Kaikissa paikoissa ei ole mahdollista sijoittaa ensiapupäivystystä sisätiloihin ja tähän saakka tarvitessaan Suomen Punainen Risti Hollolan osasto on lainannut Tampereen SPR:n Hämeen piirin telttaa. Teltan lainaaminen Tampereelta ei ole pidemmällä tähtäyksellä järkevää eikä ekologisesti kannattavaa. Suomen Punainen Risti ja Hollolan osasto painatukset teltassa tuo yhdistykselle ja sen toiminnalle paikallista näkyvyyttä yleisillä paikoilla. Paikallisuus lisää tapahtumissa mukana oleville turvallisuuden tunnetta ja madaltaa kynnystä lähestyä SPR: n henkilökuntaa.

Yhdistykselle on hakuvuonna myönnetty vastikkeellista toiminta-avustusta 1200 euroa. Yhdistyksen jäsenmäärä on 187.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää myöntää tuotantotukiavustusta Suomen Punainen Risti Hollolan osasto ry:lle 1100 euroa oman telttakatoksen hankintaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianosainen: hakija Tiedoksi: vapaa-aikapäällikkö, liikunta-asiainhoitaja, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.