Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 22.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 140 Tuotantotukiavustus 2023 Miekkiön kyläyhdistys ry.

HOLDno-2022-545

Valmistelija

  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi
  • Auli Kasakkamäki-Heikkinen, liikunta-asiainhoitaja, auli.kasakkamaki-heikkinen@hollola.fi

Perustelut

Hollolalaisille yhdistyksille tarjotaan haettavaksi muuhun kuin perustoimintaan kohdennettu tuotantotuki avustus. Tuotantotuki on haettavana 1.1.–31.10.2023 välisenä aikana. Tukea voi hakea esimerkiksi tapahtuman järjestämiseen tai muuhun yleishyödylliseen yhdistyksen jäseniä ja/tai kuntalaisia aktivoivaan toimintaan. Päätöksen tuotantotuen myöntämisestä tekee hyvinvointivaliokunta. Tuotantotuen jakamista varten on avustuksiin vuosittain varattu erillinen määräraha. Myönnettävän yksittäisen tuotantotuen suuruus on enintään 2000 €.

Miekkiön kyläyhdistys ry. on hakenut tuotantotukiavustusta 2000 euroa Miekkiötalon kentälle tehtävän luistelukentän perustamiseen, ylläpitoon ja hoitoon. Yhteistyökumppaneina ovat paikalliset yrittäjät, joilla on kentän hoidossa tarvittava kalusto. Pelkällä talkootyöllä kenttää ei ole mahdollista tehdä. Tavoitteena on tuottaa kaikille avoin maksuton lähiliikuntapaikka, joka on valaistu pimeällä. Valaistuksen maksaa Miekkiön kyläyhdistys. Tavoitteena on jääkentän perustaminen, hoito ja ylläpito Miekkiötalon kentälle. Kentällä voi pelata jääkiekkoa, opetella luistelemaan sekä kaikenikäiset voi pitää yllä taitoja yksin ja yhdessä. Kunta ei järjestä mitään liikuntapaikkaa Miekkiössä, joten lähiliikuntapaikka tukee Hollolan kunnan tavoitteita asukkaiden liikunnan lisäämiseksi. Lähimpään kunnan ylläpitämään ulkoliikuntakenttään on matkaa 20 km. Jääkenttä on erittäin suosittu ja toivottu liikuntapaikka. Kauden 2023-2024 jääkentän perustaminen tulee hoito ja ylläpito tulisi maksamaan noin 3300 euroa.  Kentän välittömässä läheisyydessä on Miekyn laavu, jota luistelijat saavat käyttää vapaasti. Talveksi on suunniteltu rusettiluistelu tapahtumaa.  

Yhdistykselle on hakuvuonna myönnetty vastikkeellista toiminta-avustusta 500 euroa. Yhdistyksen jäsenmäärä on 50 taloutta ja alueen asukasmäärä on noin 500.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää myöntää tuotantotukiavustusta Miekkiön kyläyhdistys ry:lle 1500 euroa Miekkiön luistelukentän perustamiseen, ylläpitoon ja hoitoon.

Päätös

Puheenjohtaja totesi sivistys- ja hyvinvointivaliokunta hyväksyneen yksimielisesti Petri Palon muutosehdotuksen. Valiokunta myönsi tuotantotukiavustusta Miekkiön kyläyhdistys ry:lle 1700 euroa Miekkiön luistelukentän perustamiseen, ylläpitoon ja hoitoon.

Merk. Petri Palo ehdotti Markku Pulkkasen kannattamana, että avustussummaa korotetaan 200 eurolla.

Tiedoksi

Asianosainen: hakija Tiedoksi: vapaa-aikapäällikkö, liikunta-asiainhoitaja, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.