Elinvoimavaliokunta, kokous 20.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 75 Hollolan ilmastosuunnitelma

HOLDno-2023-519

Valmistelija

  • Annariina Keto, projektiasiantuntija, annariina.keto@hollola.fi

Perustelut

Kuntien ilmastosuunnitelmista säädetään ilmastolaissa

”Ilmastolain 14 a §:n mukaan kunnan on laadittava tai päivitettävä ilmastosuunnitelma vähintään kerran valtuustokaudessa. Suunnitelman tulee sisältää muun muassa päästövähennystavoite ja toimet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Lisäksi kunnan on seurattava suunnitelman toteutumista ja otettava se huomioon kuntastrategiassa ja kunnan toimintakertomuksessa. Ilmastosuunnitelman hyväksyy kunnan valtuusto. ” Ympäristöministeriö

Hollolan kunta on hakenut ilmastosuunnitelman laatimiseen valtion tarjoamaa avustusta. Kunta haki avustusta yhdessä Asikkalan, Hartolan, Iitin, Kärkölän, Padasjoen ja Sysmän kanssa. Haetun avustuksen osuus on 100 %:sta, eli omarahoitusosuutta ei ole ollenkaan. Hankkeen kokonaisbudjetti on 283 000 €, josta Hollolan kunnan osuus on 44 714,3 € ollen 5 000 € isompi osuus kuin muilla kunnilla, koska Hollolan kunta hallinnoi hankebudjetin keräystä ja raportointia. Avustushakemus on saanut myönteisen päätöksen ympäristöministeriöltä 7.6.2023

Vaikka avustusta lain mukaiseen ilmastosuunnitelmaan on haettu yhteisesti muiden kuntien kanssa, ei Hollolan kunta ole vastuussa muiden kuntien suunnitelmien toteutuksesta tai rahallisesta panostuksesta. Yhteishankkeen etuina kuitenkin on tiedonjako, kilpailuetu ja laajempi vaikutusalue. Hankkeessa tehdään yhteistyötä kuntalaisten, yritysten, kuntaorganisaatioiden ja kuntapäättäjien kanssa. Hankeaika on 1.6.2023 - 31.3.2025.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Hollolan kunta toteuttaa hankkeen avustushakemuksen ja -päätöksen mukaisesti. Hollolan kunta valtuuttaa elinvoimajohtaja Heli Randellin allekirjoittamaan ympäristöministeriön edellyttämän sitoumuksen päätöksen ja sen ehtojen hyväksymisestä. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.