Kunnanhallitus, kokous 13.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 58 Sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan valinta ja kokoonpano 1.6.2023-31.5.2025

HOLDno-2021-399

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kaija Manninen, hallintopäällikkö, kaija.manninen@hollola.fi

Perustelut

Hallintosäännön 11 §:n mukaan valiokunnissa on 11 jäsentä. Valtuusto valitsee valiokuntien jäsenet ja varajäsenet valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta. Valtuuston valitsemien puheenjohtajien tulee olla valtuutettuja.

Valiokuntien varsinaiset puheenjohtajat valitaan kunnanhallituksen jäsenistä tai valiokunnan varsinaisella puheenjohtajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus kunnanhallituksen kokouksessa.

Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen

Valiokuntien toimikausi on kaksi vuotta.

Kuntalain 71 §:n mukaan Yleinen vaalikelpoisuus

Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

  • jonka kotikunta kyseinen kunta on;
  • jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
  • jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

Kuntalain 74 § Vaalikelpoisuus muihin toimielimiin

Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

  • asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
  • henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
  • henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Ehdotus valtuustolle:

Valtuusto valitsee hyvinvointivaliokuntaan 11 jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.8.2021-31.5.2023. Valtuusto valitsee varsinaisista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan em. toimikaudeksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

.

Ehdotus

Valtuusto valitsee hyvinvointivaliokuntaan 11 jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.8.2021- 31.5.2023.

Valtuusto valitsee varsinaisista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan em. toimikaudeksi.

Päätös

Valtuusto valitsi hyvinvointivaliokuntaan 11 jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.8.2021- 31.5.2023, seuraavasti:

Pia Salo, varajäsen Leea Jokinen

Minna Nieminen, varajäsen Heidi Korhonen

Petri Palo, varajäsen Petri Puttonen

Ville Mikkola, varajäsen Pertti Salonen

Markku Pulkkanen, varajäsen Juuso Ojanperä

Kristiina Joensuu, varajäsen Päivi Pasanen

Heidi Hakanen, varajäsen Ann-Mari Lehtinen

Toni Vehmola, varajäsen Pauli Karvinen

Sanni-Maria Tiihonen, varajäsen Sirpa Alatalo

Riku Korpela, varajäsen Juha Rehula

Tuija Brax, varajäsen Pasi Koistinen

 

Valtuusto valitsi varsinaisista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan em. toimikaudeksi, seuraavasti:

puheenjohtaja Pia Salo

varapuheenjohtaja Minna Nieminen.

Valmistelija

  • Katja Kneckt, hallintolakimies, katja.kneckt@hollola.fi

Perustelut

Valiokunnissa on 11 jäsentä. Valtuusto valitsee valiokuntien jäsenet ja varajäsenet valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta. Valtuuston valitsemien puheenjohtajien tulee olla valtuutettuja.
Valiokuntien varsinaiset puheenjohtajat valitaan kunnanhallituksen jäsenistä tai valiokunnan varsinaisella puheenjohtajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus kunnanhallituksen kokouksessa.

Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Valiokuntien toimikausi on kaksi vuotta.

Kuntalain 71 § mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

  • jonka kotikunta kyseinen kunta on;
  • jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
  • jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

Kuntalain 74 § mukaan vaalikelpoinen valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

  • asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
  • henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
  • henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Tasa-arvolain 4 a § mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Ehdotus valtuustolle:

Valtuusto valitsee sivistys- ja hyvinvointivaliokuntaan 11 jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.6.2023-31.5.2025. Valtuusto valitsee varsinaisista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan em. toimikaudeksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

valtuustoryhmien puheenjohtajat

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.