Kunnanhallitus, kokous 13.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 55 Kunnanhallituksen valinta ja kokoonpano 1.6.2023-31.5.2025

HOLDno-2021-394

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kaija Manninen, hallintopäällikkö, kaija.manninen@hollola.fi

Perustelut

Hallintosäännön 6 §:n mukaan kunnanhallituksessa on 11 jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kunnanhallituksen toimikausi on kaksi vuotta.

Kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet valitaan valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta. Valiokuntien puheenjohtajat ovat kunnanhallituksen jäseniä tai läsnä- ja puheoikeudella oikeutettuja osallistumaan kunnanhallituksen kokouksiin.

Kuntalain 71 §:n mukaan Yleinen vaalikelpoisuus

Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

  • jonka kotikunta kyseinen kunta on;
  • jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
  • jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

Kuntalain 73 §:n mukaan Vaalikelpoisuus kunnanhallitukseen

Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

  • välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;
  • henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
  • kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;
  • henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsene­nä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastetta­vassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyk­sessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoi­nen kunnanhallitukseen.  Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

Edellä 1 momentin 4) kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Ehdotus valtuustolle:

Valtuusto valitsee kunnanhallitukseen 11 jäsentä sekä jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.8.2021-31.5.2023.  Valtuusto valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

.

Ehdotus

Valtuusto valitsee kunnanhallitukseen 11 jäsentä sekä jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.8.2021- 31.5.2023.

Valtuusto valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Päätös

Valtuusto valitsi kunnanhallitukseen 11 jäsentä sekä jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.8.2021- 31.5.2023, seuraavasti:

Teemu Kinnari, varajäsen Mika Lampola

Aki Markkola, varajäsen Petri Palo

Hannu Siljander, varajäsen Ilpo Markkola

Satu Segersven, varajäsen Mira Viljanen

Helena Maattola, varajäsen Minna Nieminen

Minna Halme, varajäsen Kristiina Joensuu

Toini Louekoski-Huttunen, varajäsen Heidi Hakanen

Jarkko Niemi, varajäsen Kari Hyytiä

Kati Pölönen, varajäsen Seija Aakala

Kristian Saarnio, varajäsen Riku Korpela

Teemu Laine, varajäsen Kristiina Vanhala-Selin

 

Valtuusto valitsi jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, seuraavasti:

puheenjohtaja Teemu Kinnari

varapuheenjohtaja Aki Markkola

Valmistelija

  • Katja Kneckt, hallintolakimies, katja.kneckt@hollola.fi

Perustelut

Hallintosäännön 6 § mukaan kunnanhallituksessa on 11 jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kunnanhallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet valitaan valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta. Valiokuntien puheenjohtajat ovat kunnanhallituksen jäseniä tai läsnä- ja puheoikeudella oikeutettuja osallistumaan kunnanhallituksen kokouksiin.

Kuntalain 71 § mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

  • jonka kotikunta kyseinen kunta on;
  • jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
  • jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

Kuntalain 73 § mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;

4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Ehdotus valtuustolle:

Valtuusto valitsee kunnanhallitukseen 11 jäsentä sekä jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.6.2023-31.5.2025.  Valtuusto valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

valtuustoryhmien puheenjohtajat

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.