Elinvoimavaliokunta, kokous 31.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Oikaisuvaatimuksen käsittely talousmetsäsuunnitelman hyväksymisestä Mustamaan alueella

HOLDno-2021-652

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi
Seppo Tiainen, koordinaattori, seppo.tiainen@hollola.fi

Perustelut

Kunta kilpailutti asiantuntijapalveluhankinnan metsäsuunnitelman laatimisesta Hollolan kunnan omistamiin talousmetsiin alkukesän aikana kansallisen kynnysarvon alittavana pienhankintana. Suunnitelman tuottajaksi valittiin Viisipuu Oy ja suunnitelma on laadittu kymmenelle seuraavalle toimenpidevuodelle.

Hollolan kunnan metsäomaisuus on noin 1500 hehtaaria metsätalousmaata, joista talousmetsäpalstojen osuus ilman Hämeenkosken (noin 93 ha) ja Tiirismaan alueita ja Kutajoella olevaa Mustamaan aluetta on yhteensä noin 500 ha. Ne jakautuvat 31 eri palstalle/kiinteistön alueelle. Kunnan rajojen ulkopuolella metsäomaisuutta ei ole. Hankintapäätös mahdollistaa myöhemmin toteutettavan Mustamaan alueen (noin 199 ha) suunnitelman tilaamisen samalta toimijalta.

Tässä suunnitelmassa olevat metsät ovat lähes kokonaan kangasmaita, joista valtaosa (84%) on kasvupaikkaluokituksessa vähintään mustikkatyyppiä. Metsät ovat tällä hetkellä hyvässä kunnossa ja kasvussa. Merkittäviä luonnontuhoja ei havaittu. Puustoa on keskimäärin enemmän hehtaaria kohden kuin Etelä-Suomessa yleensä. Kehitysluokkajakauma painottuu varttuneisiin ja uudistuskypsiin metsiin.

Kunnan tavoitteena on harjoittaa ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää metsätaloutta, jossa myös kuntalaisten mielipiteitä huomioidaan mahdollisuuksien mukaan. Hollolan kunnan metsät ovat monikäyttömetsiä, joiden hoidossa ja käytössä huomioidaan erilaiset käyttötarpeet. Talousmetsissä päätavoitteena on harjoittaa taloudellisesti kannattavaa metsätaloutta ja turvata vuosittainen puun tuotto huomioiden kuitenkin kunnan sitoutuminen Hinku-kuntaverkostoon ja energiatehokkuustyöhön (KETS).

Tavoitteena on ollut laatia kuviomuotoinen metsäsuunnitelma, jossa on kuvattu riittävällä tarkkuudella metsän ominaisuudet, ja vuositasolla kohdistettu kunnan tavoitteisiin sopivat hakkuu- ja metsänhoitotoimenpiteet. Lisäksi pyritään siihen, että metsien käyttö suunnitelmakaudella on kestävää ja metsätalouden kassavirta on vakaata. Puuston kasvukyky tulee säilyttää myös pitkällä aikavälillä. Talousmetsiin kohdistuu hieman hoitovelkaa, jolloin tulevat toimenpiteet painottuvat enemmän suunnitelmakauden alkupuolelle. Kymmenen vuoden hakkuuolettama on suunnitelmassa noin 40 tm3, josta viiden vuoden arvio on noin 66 % ja tuotoista noin 68 %. Suunnitelman toteuttamista arvioidaan vuosittain.

Esitettyjen hakkuiden painotus suunnitelmassa perustuu aikaisemmilta vuosilta kertyneeseen hakkuusäästöön. Tämä koskee ennen kaikkea harvennushakkuita. Harvennukset on syytä tehdä oikea-aikaisesti ja näitä on runsaasti suunnitelmakauden ensimmäisinä vuosina. Harvennuksen jälkeen puuston kokonaistilavuus metsässä saavuttaa hakkuuta edeltävän määrän 5-7 vuodessa. Tavoitteena on ollut muodostaa myös järkeviä, puun ostajalle kiinnostavia, hakkuukohteita. Järkevä hakkuukohde on puun ostajalle kiinnostava, eli pienen esim. ensiharvennuksen yhteyteen liitetään myös uudistushakkuuta, jolloin leimikko on kokonaisuudessaan helpompi myydä ja hintavaikutus koko puumäärälle on positiivinen verrattuna pelkkään harvennuspuun erikseen myyntiin.

Metsänhoidollisten töiden toteuttamiseksi suunnittelun yhteydessä on edellytetty selvittämään palstoille johtavien tieyhteyksien kuntoa/uusien yhteyksien tarvetta. Korjaustarpeita on noin 1250 m ja uuden rakentamisen tarve on noin 2050 m. Lisäksi on selvitettävä naapurin omistamien teiden käyttöoikeuksia/-mahdollisuuksia. Kustannukset arvioidaan myöhemmin. Tieinvestoinnit ohjautuvat pitkälti myös harvennushakkuiden mukaan. 

Laskennan mukaan puuston ja maaperän yhteen laskettu hiilivarasto säilyy esitetyillä hakkuilla lähes samana koko talouskauden. Hiilinielu tilapäisesti hieman notkahtaa talouskaudella, johtuen puustopääoman lievästä pienenemisestä. Toisaalta seuraavalla talouskaudella hiilen sidonta lisääntyy. Se johtuu mm. tämän talouskauden uudistusalojen viljelyyn käytettävästä jalostetusta materiaalista, sekä metsän ikärakenteen ja kasvukunnon muutoksesta paremmin hiiltä sitovaan suuntaan.

Huomioon otettavaa on myös, että esitetyistä hakkuista tulevasta puutavarasta suuri osa ohjautuu mekaaniseen puunjalostukseen. Tällöin pitkäaikaiset puutuotteet tulevat olemaan myös hiilivarastona.

Hankinnan kuvaus ja vaatimukset on esitetty tarkemmin liitteenä 1 olevassa asiakirjassa. Lisäksi liitteenä on palstakartta suunnitelman kohteina olevista Hollolan kunnan talousmetsäalueista.

Liitteenä on Viisipuu Oy:n laatima metsäsuunnitelma vuosille 2021–2031, joka muodostuu ns. yleissuunnitelmasta yhteenvetoineen sekä kuviokohtaisista suunnitelmista ja liitekartoista. Viisipuun edustajat esittelevät kokouksessa etäyhteydellä tekemäänsä suunnitelmaa. Hyväksytyn suunnitelman pohjalta kilpailutetaan vaiheittain talousmetsien metsänhoitotoimenpiteet.

 

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää hyväksyä liitteenä olevan talousmetsäsuunnitelman vuosille 2021-2031 ja käynnistää hankinnan valmistelun suunniteltujen metsänhoitotoimenpiteiden toteuttajan valitsemiseksi. Työt toteutetaan suunnitelman mukaan.

Päätös

Merk. kuultiin asiantuntijana Viisipuu Oy:n Simo Parttia ja Aapo Palosta sekä kunnalta Seppo Tiaista.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Seppo Tiainen, koordinaattori, seppo.tiainen@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnan metsäomaisuus on noin 1500 hehtaaria metsätalousmaata, josta Kutajoella oleva Mustamaan talousmetsäalue (98-415-1-528) on yhteensä kokonaisalaltaan noin 201 ha ja siitä metsämaata on noin 198 ha.

Kunta kilpailutti asiantuntijapalveluhankinnan metsäsuunnitelman laatimiseksi Hollolan kunnan omistamiin talousmetsiin viime vuoden keväällä. Suunnitelman tuottajaksi valittiin Viisipuu Oy ja toteutettu kilpailutus ja sen perusteella tehty sopimus mahdollistivat option käytön metsäsuunnitelman teettämiseksi saman asiantuntijan kautta myös Mustamaalle. Edellinen Mustamaan suunnitelma on MHY:n toimesta laadittu vuosille 2016 – 2025 ja metsätoimenpiteitä toteutettu sen mukaisesti. Uusi, hyväksyttäväksi esitetty Viisipuun laatima suunnitelma kattaa vuodet 2022 - 2032.

Tässä suunnitelmassa olevat metsät ovat kokonaan kangasmaita, joista valtaosa (90%) on kasvupaikkaluokituksessa vähintään mustikkatyyppiä. Metsät ovat tällä hetkellä muuten kunnossa ja kasvussa, mutta harvennus- ja uudistustarvetta olisi. Merkittäviä luonnontuhoja ei havaittu. Puustoa on keskimäärin enemmän hehtaaria kohden kuin Etelä-Suomessa yleensä. Kehitysluokkajakauma painottuu varttuneisiin ja uudistuskypsiin metsiin.

Kunnan tavoitteena on harjoittaa ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää metsätaloutta, jossa myös kuntalaisten mielipiteitä huomioidaan mahdollisuuksien mukaan. Hollolan kunnan metsät ovat monikäyttömetsiä, joiden hoidossa ja käytössä huomioidaan erilaiset käyttötarpeet. Talousmetsissä päätavoitteena on harjoittaa taloudellisesti kannattavaa metsätaloutta ja turvata vuosittainen puun tuotto huomioiden kuitenkin kunnan sitoutuminen Hinku-kuntaverkostoon ja energiatehokkuustyöhön (KETS).

Tavoitteena on ollut laatia kuviomuotoinen metsäsuunnitelma, jossa on kuvattu riittävällä tarkkuudella metsän ominaisuudet, ja vuositasolla kohdistettu kunnan tavoitteisiin sopivat hakkuu- ja metsänhoitotoimenpiteet. Lisäksi pyritään siihen, että metsien käyttö suunnitelmakaudella on kestävää ja metsätalouden kassavirta on vakaata. Puuston kasvukyky tulee säilyttää myös pitkällä aikavälillä. Mustamaan metsiin kohdistuu hoitovelkaa, jolloin tulevat toimenpiteet painottuvat enemmän suunnitelmakauden alkupuolelle. Kymmenen vuoden hakkuuolettama on suunnitelmassa noin 17 000 m3, josta viiden vuoden arvio on noin 90 %. Suunnitelman toteuttamista arvioidaan vuosittain. Tämänhetkinen hakkuuarvo olisi 655.000 €.

Esitettyjen hakkuiden painotus suunnitelmassa perustuu aikaisemmilta vuosilta kertyneeseen hakkuusäästöön. Tämä koskee ennen kaikkea harvennushakkuita. Harvennukset on syytä tehdä oikea-aikaisesti ja näitä on runsaasti suunnitelmakauden ensimmäisinä vuosina. Harvennuksen jälkeen puuston kokonaistilavuus metsässä saavuttaa hakkuuta edeltävän määrän 5-7 vuodessa. Päätehakkuiden ajankohta ei ole niin kriittinen kuin harvennusten. 

Laskennan mukaan puuston ja maaperän yhteen laskettu hiilivarasto kasvaa esitetyillä hakkuilla kahdenkymmenen seuraavan vuoden aikana 106 214 → 132 814 tCO2.

Liitteenä on Viisipuu Oy:n laatima metsäsuunnitelma vuosille 2022–2032, joka muodostuu ns. yleissuunnitelmasta yhteenvetoineen sekä kuviokohtaisista suunnitelmista ja liitekartoista sekä hiiliraportista. Viisipuun edustaja esittelee kokouksessa tekemäänsä suunnitelmaa. Hyväksytyn suunnitelman pohjalta kilpailutetaan vaiheittain talousmetsien metsänhoitotoimenpiteet pystykaupalla.

Kunnan hallintosäännön mukaan maankäytön osalta kunnanhallitus päättää luonnonvarojen myynnistä myyntihinnan ollessa 200 000 euroa tai enemmän. Elinvoimavaliokunnan päätösvalta luonnonvarojen myynnissä täyttyy, kun myynnit ylittävät 100 000 euroa, mutta jäävät alle 200 000 euroa. Alle 100 000 euron myyntitoimeksiannoista päättää elinvoimajohtaja. 

Elinvoimavaliokunta on tehnyt omalta osaltaan delegointipäätöksen 31.5.2022.

 

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää hyväksyä liitteenä olevan Mustamaan talousmetsäsuunnitelman liitteineen vuosille 2022 - 2032 ja käynnistää hankinnan valmistelun suunniteltujen metsänhoitotoimenpiteiden toteuttajan valitsemiseksi.

Elinvoimavaliokunta valtuuttaa elinvoimajohtajan tekemään tarvittaessa pienet suunnitelmamuutokset suunnitelmakauden aikana ja päättämään puun myynneistä aiemmin valiokunnan päättämän koko kunnan talousmetsämyyntivaltuutuksen tapaan. 

Päätös

Merk. asiantuntijana kokouksessa kuultiin Viisipuu Oy:n Oskari Junnilaa ja Aapo Palosta.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Seppo Tiainen, koordinaattori, seppo.tiainen@hollola.fi

Perustelut

Hollolan elinvoimavaliokunta käsitteli ja hyväksyi kokouksessaan 22.11.2022 § 93 esityksen talousmetsäsuunnitelman hyväksymiseksi Mustamaan alueella. Päätöksestä on jätetty kuntaan Matti Peltosen ja Hollolan ympäristöyhdistyksen tekemä oikaisuvaatimus 12.12.2022. Oikaisuvaatimus liitteineen on liitteenä 1.

Päätös vaaditaan oikaistavaksi seuraavasti: 1) Vuonna 2011 suoritetussa tarkastelussa METSO-suojeluohjelman kriteerit täyttäneet Mustamaan alueet on haettava METSO-ohjelmaan ELY-keskuksen kanssa tehtävin uusin rajauksin. 2) Kaikki Mustamaan alueen uudistuskypsät metsäkuviot jätetään toistaiseksi hakkaamatta, kunnes niiden arvo luonnon monimuotoisuudelle ja edellä mainittujen METSO-kelpoisten alueiden kytkeytyneisyydelle on selvitetty. 3) Muilla Mustamaan alueen metsäkuvioilla lähdetään toteuttamaan metsän käyttöä jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn mallin mukaisesti, jolloin kunta välttyy avohakkuun aiheuttamilta uudistus- ja hoitokustannuksilta. Oikaisuvaatimuksen perustelut käyvät ilmi liitteestä.

Vastineena oikaisuvaatimukseen todetaan, että
1.) Mustamaan suunnitelmaa laadittaessa suunnittelijoilla ei ollut käytettävissä 2011 vuoden METSO-kartoitusraporttia, joka toteutettiin ympäristöministeriön tukemana Hollolan, Lahden ja Nastolan kuntiin. Tämä oikaisuvaatimus sisältää kohteita METSO-suojelurajauksiin.
Marraskuussa hyväksytyn suunnitelman ja sen liitteen mukaisia metsätoimenpiteitä ei kohdisteta näille kuvioille tässä vaiheessa ennen kuin kokonaisnäkemys Mustamaan alueen mahdollisista Metso-kuvioista on selvillä ja tarkkaan määritelty. Liitteenä on karttaliite, jossa raportista poimitut Metso- ja/tai muut kohteet on kuvattu, mutta toistaiseksi vielä epätarkoin rajauksin. Lisäksi liitteinä ovat hakkuutulot ja hoitokulut selvitysalueelta sekä jäljelle jäävästä alueesta.

 2.-3.) Metsäsuunnitelma ja siinä esitetyt hakkuut Mustamaan alueella on laadittu metsäammattilaisten toimesta niin, että toimenpiteet ovat nyt suunnitellun kaltaisia ja luonnon monimuotoisuus ei heikkene. Monimuotoisuuden turvaaminen Mustamaan metsissä sinällään ei edellytä vanhojen kuusikoiden hakemista Metso-ohjelmaan. Talousmetsissä metsänhoidon ja käytön tulee olla ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää ja nämä kaikki arvot pystytään täyttämään perinteiselläkin metsänhoidolla. Mustamaan alue on suuri ja yhtenäinen metsäalue, jossa taloudellisesti tuottavaan metsänhoitoon on kaikki edellytykset hyvällä metsänhoidolla ja oikea-aikaisilla hakkuilla.

Mustamaan alueelle on suunnitelmassa kuvioita, jotka jätetään kokonaan käsittelyjen ulkopuolelle turvaamaan monimuotoisuutta. Kunnan taajamametsissä pääpainona on sosiaalinen ja ekologinen näkökulma, joten olisi perusteltua myös hyödyntää talousmetsiä talousmetsinä. Metso-ohjelmaan hakeutuessa taloudelliset tuotot pienenevät kyseisiltä alueilta noin 50 % alkuperäisestä tuottoarvosta, mutta metsänhoitokustannuksilta vältytään. On huomattava, että myös perinteisessä metsänhoidossa pystytään turvaamaan ja kehittämään luonnon monimuotoisuutta.

Tutkimuksen mukaan metsien jatkuva kasvatus ei ole monimuotoisuuden tai talouden kannalta ainakaan parempi kuin jaksollinen kasvatus. Molemmissa menetelmissä pitää samalla tavalla huomioida monimuotoisuus. Talouden osalta jatkuvan kasvatuksen lopputulos on kolmanneksen huonompi kuin jaksollisen kasvatuksen. Varsinkin rehevillä hämäläisillä kasvupohjilla tuo ero jaksollisen kasvatuksen eduksi korostuu.

Siirtyminen koko metsänhoitomenetelmien paletista vain yhteen, hyvin epävarmaan menetelmään vähentää luonnon monimuotoisuutta. Suurin osa Mustamaan metsistä on täysin jatkuvaan kasvatukseen soveltumatonta maapohjan ja puuston rakenteen osalta. Jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen on monien kymmenien vuosien prosessi. Se myös sisältää riskejä metsän terveyden, monimuotoisuuden ja kasvun kannalta.

Partiolaisten mökin välittömässä ympäristössä on runsaasti käytön jälkiä. Suurin käyttö partiolaisten osalta on juuri mökin välittömässä läheisyydessä, johon (k.3207) ei ole suunniteltuna mitään toimenpiteitä, vaan tarkoituksena on säilyttää vanha ja järeä kuusikko koskemattomana partiolaisten leikkeihin. Viereisiin kuvioihin on suunniteltuna pääasiassa harvennuksia, jolloin metsä pysyy peitteisenä. Partiolaisten toimintaedellytyksen eivät siis muutu.

Liitteenä 2 on kartta ja laskelma METSO-kohteiksi esitettyjen kuvioiden hakkuuesityksistä. Alueita lopullisessa METSO-päätöksessä rajattaneen toisin, mutta liitteet ovat suuntaa antavia. Jos Metso-kohteet toteutettaisiin raportin mukaan esitetyssä täydessä laajuudessa, olisi hakkuuolettaman arvon lasku noin 250.000 euroa, josta valtio korvannee kertakorvauksena puolet.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää, että 22.11.2022 § 93 hyväksyttyä Mustamaan metsäsuunnitelmaa ei ole tarpeen tässä vaiheessa muuttaa. Hyväksyttyjä metsätoimenpiteitä ei toteuteta tässä vaiheessa vuonna 2011 rajatuilta Metso-kuvioilta (liite) ennen kuin ajantasainen tilannetieto asiasta ja Metso-potentiaalista saadaan. Metsäsuunnitelmaa tarkastellaan tarvittaessa siinä vaiheessa uudestaan niiltä osin kuin kohteet rajautuvat toimenpiteiden ulkopuolelle.

Muilta osin metsänhoitosuunnitelman toimenpiteet käynnistetään.

Merk. kokouksessa kuultiin asiantuntijana Aapo Palosta Viisipuu Oy:stä.

Päätös

Keskustelun kuluessa Kristiina Vanhala-Selin esitti että oikaisuvaatimus hyväksytään kokonaisuudessaan. Esitys raukesi kannattamattomana.

Keskustelun kuluessa Paavo Takala esitti ja Seija Aakala, Tatu Söyrilä sekä Pasi Jalonen kannattivat että 22.11.2022 § 93 hyväksyttyä Mustamaan metsäsuunnitelmaa ei ole tarpeen muuttaa ja että metsäsuunnitelman mukaiset toimenpiteet käynnistetään. Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät JAA. Ne, jotka kannattavat Paavo Takalan tekemää esitystä, äänestävät EI. Menettelytapa hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 4 jaa-ääntä ja 7 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi Paavo Takalan muutosesityksen voittaneen.

Kristiina Vanhala-Selin jätti eriävän mielipiteen.

Elinvoimavaliokunta hyväksyi muutosehdotuksen.

 

 

                     

 

Äänestystulokset

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijä, Viisipuu Oy, valmistelija, hallinto- ja talousjohtaja, hallintolakimies, ympäristötarkastajat, ympäristösihteeri

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. Riita-asiat käsitellään käräjäoikeudessa. 

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna
Käyntiosoite: Arvi Karistonkatu 5, Hämeenlinna
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2269
Puhelinnumero: 029 564 2210
Aukioloaika: maanantai-perjantai klo 8.00-16.15.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
  • vaatimusten perusteet
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat. 

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta 
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427
Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00