Elinvoimavaliokunta, kokous 6.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 65 Hollolan hyvinvointiraportti 2021

HOLDno-2019-769

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Antti Anttonen, hyvinvointikoordinaattori, antti.anttonen@hollola.fi

Perustelut

Kunnan keskeinen tehtävä on kuntalain 1 §:n mukaan edistää kuntalaisten hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Terveydenhuoltolain 12 § velvoittaa kunnat seuraamaan asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Näistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Raportointi tapahtuu vuosittain hyvinvointiraportin muodossa.

Hollolan kunnan hyvinvointityön ohjausryhmä on käsitellyt vuoden 2018 hyvinvointiraportin kokouksessaan 19.8.2019. Hyvinvointiraportti 2018 esittelee hyvinvointitietoa vuodelta 2018. Raporttiin on valittu kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä kuvaavia indikaattoreita eri ikäryhmittäin. 

Raporttin esittelee hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Ehdotus valtuustolle:

Merkitään hyvinvointiraportti 2018 tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

-

Ehdotus

Valtuusto merkitsee hyvinvointiraportin 2018 tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Antti Anttonen, hyvinvointikoordinaattori, antti.anttonen@hollola.fi

Perustelut

Kunnan keskeinen tehtävä on kuntalain 1 §:n mukaan edistää kuntalaisten hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Terveydenhuoltolain 12 § velvoittaa kunnat seuraamaan asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Näistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Raportointi tapahtuu vuosittain hyvinvointiraportin muodossa.

Hollolan kunnan hyvinvointityön ohjausryhmä on käsitellyt vuoden 2020 hyvinvointiraportin kokouksessaan 13.9.2021. Hyvinvointiraportti 2020 esittelee hyvinvointitietoa vuodelta 2020. Raporttiin on valittu kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä kuvaavia indikaattoreita eri ikäryhmittäin. 

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Ehdotus valtuustolle: 

Merkitään tiedoksi Hollolan hyvinvointiraportti 2020. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

.

Ehdotus

Merkitään tiedoksi Hollolan hyvinvointiraportti 2020.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Antti Anttonen, hyvinvointikoordinaattori, antti.anttonen@hollola.fi

Perustelut

Kunnan keskeinen tehtävä on kuntalain 1 §:n mukaan edistää kuntalaisten hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Terveydenhuoltolain 12 § velvoittaa kunnat seuraamaan asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Näistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Raportointi tapahtuu vuosittain hyvinvointiraportin muodossa.

Hollolan kunnan hyvinvointityön ohjausryhmä on käsitellyt vuoden 2021 hyvinvointiraportin kokouksessaan 15.8.2022. Raportti 2021 esittelee hyvinvointitietoa vuodelta 2021 ja siihen on valittu kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä kuvaavia indikaattoreita eri ikäryhmittäin. Lisäksi raportti sisältää Hollolan kunnan hyvinvointisuunnitelmaan 2021-2025 kirjattujen tavoitteiden sekä toimenpiteiden toteutuman vuoden 2021 osalta.   

Ehdotus

Esittelijä

Kim Strömmer, hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Hyvinvointivaliokunta päättää hyväksyä hyvinvointiraportin vuodelta 2021. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen.

Valmistelija

  • Antti Anttonen, hyvinvointikoordinaattori, antti.anttonen@hollola.fi

Perustelut

Kunnan keskeinen tehtävä on kuntalain 1 §:n mukaan edistää kuntalaisten hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Terveydenhuoltolain 12 § velvoittaa kunnat seuraamaan asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Näistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Raportointi tapahtuu vuosittain hyvinvointiraportin muodossa.

Hollolan kunnan hyvinvointityön ohjausryhmä on käsitellyt vuoden 2021 hyvinvointiraportin kokouksessaan 15.8.2022. Raportti 2021 esittelee hyvinvointitietoa vuodelta 2021 ja siihen on valittu kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä kuvaavia indikaattoreita eri ikäryhmittäin. Lisäksi raportti sisältää Hollolan kunnan hyvinvointisuunnitelmaan 2021-2025 kirjattujen tavoitteiden sekä toimenpiteiden toteutuman vuoden 2021 osalta. 

Kunnahallitus käsittelee hyvinvointiraportin kokouksessaan 5.9.2022. 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Merk. asiantuntijana kuultin hyvinvointikoordinaattori Antti Anttosta.

Elinvoimavaliokunta päättää hyväksyä hyvinvointiraportin vuodelta 2021. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tiedoksi: hyvinvointikoordinaattori, vapaa-aikapäällikkö, hyvinvoinnin palvelualueen hallintopäällikkö, tietopalvelusihteeri, elinvoimajohtaja