Kunnanhallitus, kokous 28.9.2026

§ 261 Valtuustoaloite - Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelusuunnitelman talouden tarkastelu

HOLDno-2026-738

Valmistelija

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Valtuutettu Kirvesoja on jättänyt valtuuston kokouksessa 21.9.2026 valtuustoaloitteen koskien varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelusuunnitelmaa. Aloitteessa esitetään, että Hollolan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelusuunnitelman tarkastelun yhteydessä tulisi huomioida myös pidempi aikajänne ja siten, että uusia, väliaikaisia investointeja ei toisaalla tarvittaisikaan. Samalla esitetään, että suunnitelma sisältäisi muitakin säästökohteita sekä mahdollista lisätuloa.

- -

Palvelusuunnitelman tavoitteena on tarkastella palveluverkkoa, palvelutarpeen muutosta, investointitarpeita, käyttötaloutta sekä lasten ja nuorten palvelujen järjestämistä kokonaisuutena usean vuoden aikajänteellä. Suunnitelman valmistelun lähtökohtana on ollut yhdistää palvelutarpeen ennakointi, taloudellinen kestävyys sekä lasten hyvinvoinnin turvaaminen.

Suunnitelma linjaa myös talouden kestävyyttä kuten tilojen käytön tehostamista, tukipalvelujen kehittämistä, kuljetusjärjestelyjen yhteensovittamista, palvelujen organisointitapoja sekä investointien priorisointia. Palvelusuunnitelman ensisijaisena tarkoituksena on löytää rakenteellisia ratkaisuja, joilla palvelut voidaan järjestää taloudellisesti kestävällä tavalla ilman, että kunnan talouden tasapainoa joudutaan turvaamaan yksinomaan veronkorotuksilla.

Kunnanhallituksen 14.9.2026 linjausesitys ei sisällä palveluverkkomuutoksia muilta kuin Koulurinteen päiväkodin lakkauttamisen osalta. Tilaratkaisuja yhdistetään eräiden varhaiskasvatusyksiköiden ja koulujen osalta. Näiden investointien ei voida katsoa olevan aloitteessa ilmaistuja väliaikaisia ratkaisuja.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 18.5.2026 §151 ja 17.8.2026 § 217 asettanut vuoden 2027 talousarvioraamit. Palvelusuunnitelmalla on vaikutuksia talouden tasapainotusvaateisiin, mutta palvelusuunnitelma ei ole se asiakirja, mikä sellaisenaan toteuttaa talousarvion laadintaa tai talouden tasapainotusta. Talouden tasapainottamista tehdään osana talousarvioprosessia ja aloitteessa mainitut vaihtoehtoiset tulot ja menot, sekä verotulotarkastelu on osa talousarvion laadintaa.

Aloite ei anna aihetta erillisiin lisätoimenpiteisiin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus toteaa vastauksena valtuustoaloitteeseen seuraavaa:

Kunnanhallituksen 14.9.2026 linjausesitys ei sisällä palveluverkkomuutoksia muilta kuin Koulurinteen päiväkodin lakkauttamisen osalta. Tilaratkaisuja yhdistetään eräiden varhaiskasvatusyksiköiden ja koulujen osalta. Näiden investointien ei voida katsoa olevan aloitteessa tarkoitettuja väliaikaisia ratkaisuja.

Palvelusuunnitelmalla on vaikutuksia talouden tasapainotusvaateisiin, mutta palvelusuunnitelma ei ole se asiakirja, mikä sellaisenaan toteuttaa talousarvion laadintaa tai talouden tasapainotusta. Talouden tasapainottamista tehdään osana talousarvioprosessia ja aloitteessa mainitut vaihtoehtoiset tulot ja menot, sekä verotulotarkastelu on osa talousarvion laadintaa.

Vastaus aloitteeseen viedään valtuustolle tiedoksi, osana valtuustolle annettavaa aloitekoostetta.

 

Tiedoksi

aloitteen tekijä

Liitteet

Oheismateriaali