Perustelut
Hollolan kunnanhallituksella on mahdollisuus ottaa kantaa Päijät-Hämeen työllisyysalueen budjettiin jo valmisteluvaiheessa.
Vuosi 2027 on Päijät-Hämeen työllisyysalueen kolmas täysi toimintavuosi. Käynnistysvaihe on saatu päätökseen, ja painopiste siirtyy palvelujen vaikuttavuuden, työllisyysvaikutusten ja kustannustehokkuuden parantamiseen. Palvelurakenne, asiakasprosessit ja kuntien kanssa tehdyt palvelusopimukset ovat vakiintuneet.
Työllisyysalueen keskeisiksi tavoitteiksi vuodelle 2027 on asetettu:
- pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen
- työvoiman saatavuuden parantaminen yrityksille
- työnhakijoiden osaamisen kehittäminen
- kuntien elinvoiman vahvistaminen
Vuoden 2027 toimintamenot ovat yhteensä noin 8,7 miljoonaa euroa, mikä merkitsee noin 1,7 prosentin kasvua vuoteen 2026 verrattuna. Talousarvio on laadittu tasapainoon. Hollolan maksuosuus vuonna 2027 on yhteensä 1,972 milj. euroa, missä kasvua vuoteen 2026 verrattuna 32 500 euroa (+1,7 %). Maksuosuus muodostuu 75 % laajan työttömyyden perusteella, 20 % työikäisen väestön perusteella ja 5 % vieraskielisten määrän perusteella.
Keskeiset muutokset:
- Liikevaihto kasvaa 8,56 milj. eurosta 8,70 milj. euroon.
- Henkilöstökulut hieman laskevat (-0,5 %).
- ICT- ja palveluostoihin kohdistuu säästöjä.
- Yrityksille ja yrittäjille myönnettävien tukien sekä aiheuttamisperiaatteella kohdistuvien kustannusten määrärahoja kasvatetaan noin 200 000 eurolla. [
Työllisyysalue arvioi, että Päijät-Hämeen työttömyystilanne säilyy vaikeana. Pitkittynyt heikko taloussuhdanne on lisännyt lomautuksia ja irtisanomisia maakunnassa. Samalla työmarkkinoiden rakennemuutos kasvattaa uuden osaamisen ja muuntokoulutuksen tarvetta.
Työllisyysalue valmistautuu hyödyntämään äkillisen rakennemuutoksen (ÄRM) rahoitusta ja Euroopan globalisaatiorahaston (EGR) rahoitusta työttömien kouluttamiseen ja yrittäjyyden tukemiseen vuoden 2027 aikana.
Vuoden 2027 alussa voimaan tuleva kotoutumislain uudistus lisää työvoimaviranomaisen tehtäviä merkittävästi. Työllisyysalueelle siirtyy muun muassa maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen järjestämisvastuita. Asiakirjan mukaan uudistukseen osoitettu rahoitus ei kuitenkaan kata täysimääräisesti aiheutuvia kustannuksia.
Vuonna 2027 jatketaan asiakassegmentointiin perustuvan palvelumallin kehittämistä. Asiakkaat jaetaan nopeasti työllistyviin ja vahvempaa tukea tarvitseviin.
Erityistä huomiota kiinnitetään:
- työ- ja toimintakyvyn arviointiin
- pitkäaikaistyöttömien palveluketjuihin
- yritysyhteistyön vahvistamiseen
- työvoimakoulutusten kohdentamiseen yritysten osaamistarpeisiin.
Yhteistyötä tiivistetään erityisesti Päijät-Hämeen hyvinvointialueen, Business Lahden sekä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa. [
Keskeisiä lautakuntatason tavoitteita ovat:
- nuorten työllistymisen edistäminen
- työnvälityksen vaikuttavuuden parantaminen
- yli kuusi kuukautta työttömänä olevien määrän vähentäminen
- tuetun työllistymisen palvelujen kehittäminen
- työ- ja toimintakyvyn arviointiprosessin rakentaminen
- uuden kotoutumislain mukaisen palveluprosessin käyttöönotto.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
Hollolan kunnanhallitus toteaa lausuntonaan Päijät-Hämeen työllisyysalueen talousarviosta 2027 ja taloussuunnitelmasta 2027-2029 seuraavaa:
Työllisyysalueen talous kasvaa maltillisesti (+1,7 %), eikä toiminnassa esitetä merkittäviä rakenteellisia muutoksia. Valitut painopistealueet vastaavat kunnan tavoitteita. Talousarvion merkittävin strateginen painopiste Hollolan näkökulmasta on pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen, koska sillä on suora vaikutus kunnan rahoitusvastuuseen. Kunta pitää erittäin tärkeänä siirtymää työvoimaviranomisen perinteisestä roolista kohti elinvoimapalvelujen kumppanuusmallia, missä ennakoidaan työvoimatarpeita, kohdennetaan koulutusta, toteutetaan tiivistä yritys-, työllisyysalue- ja Business Lahti yhteistyötä sekä toteutetaan aktiivista työnvälitystä yrityksille.