Elinvoimavaliokunta, kokous 18.8.2026

§ 107 Kyyhkylä I asemakaava, 18.8.2026 elinvoimavaliokunta

HOLDno-2023-323

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sini Utriainen, kaavoittaja, sini.utriainen@hollola.fi

Perustelut

Kyyhkylä I asemakaavan laatiminen on käynnistymässä. Suunnittelualue sijaitsee Nostavan kylässä, Nostavantien eteläpuolella, Hakosillan pientaloalueen ympärillä. Suunnittelualueella on pääasiassa metsää sekä olemassa olevia asuinkiinteistöjä. Asemakaava-alueen pinta-ala on noin 40 ha. Alueelle laaditaan ensimmäinen asemakaava. Tavoitteena on pientaloasutuksen laajentaminen olemassa olevan Hakosillan asemakaavoitetun pientaloalueen ympärille. Alue on ensimmäinen osa suurempaa Kyyhkylän alueen kokonaisuutta, joka on tarkoitus kaavoittaa osissa.

Kaavoitusta on valmisteltu maanomistajakyselyllä, jonka tuloksena suunnittelualueella yksityisessä omistuksessa olevalle kolmelle kiinteistölle tarkastellaan yksittäisten omakotitalon rakennuspaikkojen mahdollisuutta. Muut kaava-alueen yksityisessä omistuksessa olevat kiinteistöt pyritään lähtökohtaisesti osoittamaan olemassa olevan käyttötarkoituksen mukaisesti.

Hollolan kunnan taksataulukon mukaan yksityisten kaavahankkeiden liittyessä kunnan aloitteesta tehtävään laajempaan asemakaava-alueeseen, sovelletaan harkinnan mukaan alennettua taksaa. Kyyhkylä I asemakaavan osalta esitetään sovellettavaksi taksaa siten, että rakennusoikeuden ollessa enintään 500 k-m2 kaavasta peritään 2000 €:n (alv 0 %) korvaus suunnittelukustannuksista.

Kunta laatii asemakaavan käynnistämissopimukset niiden maanomistajien kanssa, joille koituu yllä kuvatuilla periaatteilla kustannuksia.

Kaavan käynnistämisopimusten sisältö

Kiinteistön 98-409-4-56 maanomistajien tavoite on osoittaa kiinteistölle yksi rakennuspaikka, jolla on rakennusoikeutta on yhteensä 250 + 50 kerrosneliömetriä. Sopimusalueen pinta-ala on noin 0,2 ha. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus.

Kiinteistön 98-409-4-57 maanomistajien tavoite on osoittaa kiinteistölle yksi rakennuspaikka, jolla on rakennusoikeutta on yhteensä 250 kerrosneliömetriä. Sopimusalueen pinta-ala on noin 0,2 ha. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus.

Kiinteistön 98-409-6-15 maanomistajien tavoite on osoittaa kiinteistölle yksi rakennuspaikka, jolla on rakennusoikeutta on yhteensä 250 kerrosneliömetriä. Sopimusalueen pinta-ala on noin 0,26 ha, joka on osa isompaa kiinteistöä. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus.

Kaavan kustannukset laskutetaan kaavaehdotuksen nähtävilläolon jälkeen. Kaavan kustannusten perimisellä ei ole vaikutusta kaavan voimaantuloon.

Asemakaavan tavoitteellinen aikataulu on seuraava: vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettaminen syyskuu 2023, kaavaluonnos nähtäville joulukuu 2023, elinvoimavaliokunta asettaa ehdotuksen nähtäville maaliskuu 2024, kaavan hyväksyminen touko-kesäkuu 2024.

Elinvoimavaliokunta päättää hallintosäännön 15 §:n mukaisesti kaavoituksen käynnistämissopimuksista.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

1. Elinvoimavaliokunta hyväksyy liitteenä olevat kaavan käynnistämissopimukset.

2. Elinvoimavaliokunta valtuuttaa kaavoitusarkkitehdin allekirjoittamaan sopimukset.

Päätös

Merk. Kokouksessa kuultiin asiantuntijana kunnan kaavasuunnittelijaa.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Sini Utriainen, kaavoittaja, sini.utriainen@hollola.fi

Perustelut

Kyyhkylä I asemakaavan valmisteluvaiheessa on tehty kolme kaavan käynnistämissopimusta maanomistajien kanssa rakennuspaikkojen tutkimisesta kiinteistöjen 98-409-4-56, 98-409-4-57 ja 98-409-6-15 alueilla kunnan kaavahankkeen yhteydessä. Kaavan luonnosvaihe oli nähtävillä syksyllä 2024, jossa kullekin kiinteistölle esitettiin yhtä erillispientalotonttia.

Kaavaluonnosvaiheen jälkeen kunnassa on tarkasteltu kokonaistaloudellisuutta. Alkuperäisenä ajatuksena Niemenkuja olisi jatkunut kokoojakatuna uudelle asuinalueelle, mutta kyseistä ratkaisua ei ole esitetty luontoarvojen vuoksi. Näin ollen olemassa olevaa asutun alueen ympäristöä ei ole välttämätöntä kaavoittaa huomioiden kaavan tavoitteet uuden pientaloasutuksen saamiseksi Hakosillan asuinalueen ympärille. Kaavaluonnoksessa esitetyllä olemassa olevalla asutulla alueella (Niemenkuja, Hakokuja, Hiljantie) ei ole kunnan maanomistusta, joten kunta ei saa kyseiselle alueelle tontteja, mutta asemakaava velvoittaa kuntaa muun muassa rakentamaan ja kunnossapitämään katuja sekä huolehtimaan hulevesistä.

Kaavan käynnistämissopimusten mukaan, mikäli kaavaprosessin edetessä ei ole tarkoituksenmukaista edistää maanomistajan tavoitteita, kunnalla on oikeus keskeyttää sopimusaluetta koskevan asemakaavan käsittely sopimusalueen osalta. Mikäli tavoitteiden mukaista kaavaratkaisua ei voida edistää, osoitetaan sopimusalue nykyistä käyttötarkoitusta vastaavana virkistys- tai maa- ja metsätalousalueena tai ympäröivien alueiden tarpeisiin vastaavalla käyttötarkoituksella, tai sopimusalue jätetään pois kaava-alueesta.

Sopimusten purkautuessa kaavasta valmistellaan uusi luonnos, jossa edellä mainittu asutun alueen ympäristö rajataan kaava-alueen ulkopuolelle. Maanomistajilta ei peritä sopimusten mukaisia kaavoitusmaksuja, koska sopimukset katkaistaan edellä mainitun johdosta ennen kaavan seuraavaa vaihetta.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää purkaa Kyyhkylä I kaavoituksen käynnistämissopimukset, jotka koskevat kiinteistöjä 98-409-4-56, 98-409-4-57 ja 98-409-6-15.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Sini Utriainen, kaavoittaja, sini.utriainen@hollola.fi

Perustelut

Kyyhkylä I asemakaava on edennyt ehdotusvaiheeseen. Asemakaavoitettava alue sijaitsee Nostavan kylässä, Nostavantien eteläpuolella, Hakosillan pientaloalueen vieressä. Kaava-alueen rajausta on muutettu ensimmäisen luonnosvaiheen jälkeen. Ensimmäisessä luonnosvaiheessa mukana ollut Niemenkujan, Hiljantien ja Hakokujan ympäristö on poistettu kaava-alueesta. Kaava-alueeseen on lisätty 1. luonnosvaiheen jälkeen koillispuolelta Kivipirtintien ympäristö. Alueelle laaditaan ensimmäinen asemakaava. Tavoitteena on pientaloasutuksen laajentaminen olemassa olevan Hakosillan asemakaavoitetun pientaloalueen ympärille. Alue on ensimmäinen osa suurempaa Kyyhkylän alueen kokonaisuutta, joka on tarkoitus kaavoittaa osissa.

Kaavaehdotukseen on osoitettu yhteensä 78 uutta erillispientalotonttia ja 6 uutta asuinpientalotonttia sekä neljä olemassa olevaa asuinrakennuspaikkaa. Kaavaehdotukseen on täydennetty hulevesiin liittyviä alueita. Nostavantien varrella oleville tasaisemmille alueille, jotka on osoitettu suojaviheralueiksi, voidaan tehdä maisemavalleja puhtaista ylijäämämaista. Lisäksi joitain johtorasitteita sekä paikkoja puistomuuntamolle ja jätevesipumppaamoille on lisätty kaavaehdotukseen. Kaavanmääräyksiä on täydennetty erityisesti hulevesien osalta. Kaavaehdotusta on tarkasteltu vaiheistamisen näkökulmasta. Alue pystytään toteuttamaan esimerkiksi viidessä osakokonaisuudessa.

Asemakaavaluonnos oli 2. kertaan nähtävillä päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman kanssa 16.4.-15.5.2026 ja 2. kaavaluonnoksesta pyydetiin tarvittavat lausunnot. 2. kaavaluonnoksesta saatiin 4 lausuntoa ja 3 mielipidettä. Lausuntojen tiivistelmät ja kaavoittajan laatimat vastineet löytyvät selostuksen kappaleesta 4.3.7. 2. kaavaluonnoksen nähtävillä olon jälkeen on valmistunut hulevesiselvitys ja hulevesien yleissuunnitelma.

Päätöksen perustelu: hallintosääntö, liite 1 toimivallan täsmennys, kohta 5.3.1.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää asettaa Kyyhkylä I asemakaavaehdotuksen alueidenkäyttölain 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville.

Tiedoksi

kaavoittaja, suunnitteluavustaja, erillisen täytäntöönpano-ohjeen mukaan