Elinvoimavaliokunnan valvontajaosto, kokous 20.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 117 Maa-aineslupa sora-alue Mattila Arto, Metsä-Hannula 98-451-7-9 Hatsinantie 482, Hollola

HOLDno-2022-149

Valmistelija

  • Sameli Männistö, Ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi

Perustelut

Arto Mattila hakee maa-ainesten ottolupaa kiinteistölle 98-451-7-9 (Metsä-Hannula). Lupaa haetaan kokonaismäärälle 61 000 k-m3 keskimääräisen vuotuisen oton ollessa noin 6100 k-m3. Ottoalueen eli varsinaisen kaivualueen pinta-ala on 1,7 ha. Alueella ei ole aikaisemmin myönnetty maa-aineslupaa soran ja hiekan ottamiseen, mutta alueella on harjoitettu pienimuotoista kotitarvekäyttöön tapahtuvaa maa-ainesten ottamista.

Suunnitelma-alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Päijät-Hämeen maakuntakaavassa 2014 alue on kulttuuriympäristön tai maiseman kannalta valtakunnallisesti merkittävällä alueella sekä kulttuuriympäristön tai maiseman kannalta maakunnallisesti arvokkaalla alueella. Suunniteltu ottoalue sijaitsee Kastari – Hatsina – Kutajoen valtakunnallisesti arvokkaan maisemakokonaisuuden reuna-alueella. Ottamissuunnitelmassa on esitetty, että maa-aineksenotolla on merkittävää vaikutusta lähimaisemaan alueen sisällä, mutta ei juuri vaikutusta kaukomaisemaan. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 22.2.2021 strategisen yleiskaavan 2020, joka ei ole vielä lainvoimainen. Strategisessa yleiskaavassa 2020 alueella on kaavamerkintä MT - Laajat maisemallisesti ja tuotannollisesti merkittävät maatalousvyöhykkeet.

Lupahakemus on ollut nähtävillä 2.8.-7.9.2022 välisenä aikana. Hakemuksesta ei ole jätetty muistutuksia. Hakemuksesta on saatu kuusi lausuntoa, jotka on huomioitu luvan valmistelussa.
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Sameli Männistö, Ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi

Valvontajaosto on tutustunut hakemusasiakirjoihin ja päättää myöntää Arto Mattilalle luvan maa-ainesten ottoon kiinteistölle 98-451-7-9 (Metsä-Hannula), hakemuksen ja liitteenä olevan lupapäätösehdotuksen mukaan. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianosainen: Arto Mattila, Tiedoksi: Päijät-Hämeen liitto, Hämeen ja Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, Hollolan kunnan kehitys- ja kaavoituspalvelut, Päijät-Soten ympäristöterveyskeskus, Lahden museot. Tieto päätöksestä: erikseen kuullut rajanaapurit

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kirjeen saapumispäivänä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianomaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana. Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen 

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.                                  

Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 HÄMEENLINNA
Käyntiosoite: Arvi Kariston katu 5, Hämeenlinna
Sähköposti: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2269
Puhelinnumero: 029 564 2210
Kirjaamon aukioloaika: maanantai-perjantai klo 8.00-16.15.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
  • vaatimusten perustelut
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat. 

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta 
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu 

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: PL 66, 15871 HOLLOLA
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427
Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00