Kunnanhallitus, kokous 3.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 144 Hallintosääntö 2024 - esitys valtuustolle

HOLDno-2024-387

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katja Kneckt, hallintolakimies, katja.kneckt@hollola.fi

Perustelut

Jokaisessa kunnassa on oltava hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalain 90 §. Hallintosäännössä annetaan lain mukaan tarpeelliset määräykset ainakin kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta. Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeisin ohjausväline. Valtuusto päättää hallintosäännön sisällöstä ja muutoksista. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä. Valtuusto voi hallintosäännössä siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Toimivaltaa ei kuitenkaan saa siirtää asioissa, joista valtuuston on tässä tai muussa laissa olevan säännöksen mukaan päätettävä.

Nykyinen hallintosääntö on kokenut useita muutoksia ja päivityksiä olemassaolonsa aikana. Hallintosäännön sisäinen rakenne ei vastaa nykyisiä, eikä tulevia tarpeita. Hallintosäännön nykyrakenteessa toimivallan määrittelyssä on päällekkäisyyksiä ja aukkoja, joita korjataan uudella rakenteella. Nykyinen hallintosääntö vastaa kysymykseen mitä toimivaltaa päätöksentekijällä on, uusi hallintosääntö pyrkii vastaamaan: kenellä toimivalta on käsiteltävässä asiassa.

Uusi malli pohjautuu Kuntaliiton pohjamalliin. Lisäksi toimivaltamallia on tarkasteltu useiden kuntien toimivaltamallien pohjalta. Asiakohtainen toimivalta on koottu taulukkoon, josta käy ilmi ratkaisuvaltarajat toimielinten ja viranhaltijoiden kesken. 

Kunnanhallitus käsittelee hallintosääntöä 20.5.2024  ja 3.6.2024. Valtuuston käsittely on suunniteltu kokoukseen 10.6.2024.

Ehdotus

Esittelijä

Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta hyväksyy osaltaan hallintosääntöluonnoksen liitteen mukaan ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta hyväksyi osaltaan hallintosääntöluonnoksen liitteen mukaan ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli hallinto- ja talousjohtaja
 

Valmistelija

Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Kunnassa on oltava hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalain 90 §. Hallintosäännössä annetaan lain mukaan tarpeelliset määräykset ainakin kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta. Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeisin ohjausväline. Valtuusto päättää hallintosäännön sisällöstä ja muutoksista. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä. Valtuusto voi hallintosäännössä siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Toimivaltaa ei kuitenkaan saa siirtää asioissa, joista valtuuston on tässä tai muussa laissa olevan säännöksen mukaan päätettävä.

Nykyinen hallintosääntö on kokenut useita muutoksia ja päivityksiä olemassaolonsa aikana. Hallintosäännön sisäinen rakenne ei vastaa nykyisiä, eikä tulevia tarpeita. Hallintosäännön nykyrakenteessa toimivallan määrittelyssä on päällekkäisyyksiä ja aukkoja, joita korjataan uudella rakenteella. Nykyinen hallintosääntö vastaa kysymykseen mitä toimivaltaa päätöksentekijällä on, uusi hallintosääntö pyrkii vastaamaan: kenellä toimivalta on käsiteltävässä asiassa.

Uusi malli pohjautuu Kuntaliiton pohjamalliin. Lisäksi toimivaltamallia on tarkasteltu useiden kuntien toimivaltamallien pohjalta. Asiakohtainen toimivalta on koottu taulukkoon, josta käy ilmi ratkaisuvaltarajat toimielinten ja viranhaltijoiden kesken.

Tarkastuslautakunta kunnan hallinnon arvioijana on keskeinen toimielin hallintosääntöä uudistettaessa, sekä yleisen hallinnon osalta, sekä erityisesti tarkastulautakuntaa koskevien kirjausten valmistelijana.  

Kunnanhallitus käsittelee hallintosääntöä 20.5.2024  ja 3.6.2024. Valtuuston käsittely on suunniteltu kokoukseen 10.6.2024.

Kokouksessa asiaa esittelee hallinto- ja talousjohtaja Turkka Rantanen.

Ehdotus

Esittelijä

Erkki Arvila, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, Erkki.Arvila@hollola.fi

Tarkastuslautakunta osaltaan hyväksyy hallintosääntöluonnoksen liitteen mukaan ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Tarkastuslautakunta hyväksyi osaltaan hallintosääntöluonnoksen liitteen mukaan ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

Valmistelija

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Jokaisessa kunnassa on oltava hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalain 90 §. Hallintosäännössä annetaan lain mukaan tarpeelliset määräykset ainakin kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta. Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeisin ohjausväline. Valtuusto päättää hallintosäännön sisällöstä ja muutoksista. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä. Valtuusto voi hallintosäännössä siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Toimivaltaa ei kuitenkaan saa siirtää asioissa, joista valtuuston on tässä tai muussa laissa olevan säännöksen mukaan päätettävä.

Nykyinen hallintosääntö on kokenut useita muutoksia ja päivityksiä olemassaolonsa aikana. Hallintosäännön sisäinen rakenne ei vastaa nykyisiä, eikä tulevia tarpeita. Hallintosäännön nykyrakenteessa toimivallan määrittelyssä on päällekkäisyyksiä ja aukkoja, joita korjataan uudella rakenteella. Nykyinen hallintosääntö vastaa kysymykseen mitä toimivaltaa päätöksentekijällä on, uusi hallintosääntö pyrkii vastaamaan: kenellä toimivalta on käsiteltävässä asiassa.

Uusi malli pohjautuu Kuntaliiton pohjamalliin. Lisäksi toimivaltamallia on tarkasteltu useiden kuntien toimivaltamallien pohjalta. Asiakohtainen toimivalta on koottu taulukkoon, josta käy ilmi ratkaisuvaltarajat toimielinten ja viranhaltijoiden kesken. 

Kunnanhallitus käsittelee hallintosääntöä 20.5.2024  ja 3.6.2024. Valtuuston käsittely on suunniteltu kokoukseen 10.6.2024.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta hyväksyy osaltaan hallintosääntöluonnoksen liitteen mukaan ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Merk. asiantuntijana kuultavana kunnan hallinto- ja talousjohtaja.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi

Perustelut

Jokaisessa kunnassa on oltava hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalain 90 §. Hallintosäännössä annetaan lain mukaan tarpeelliset määräykset ainakin kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta. Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeisin ohjausväline. Valtuusto päättää hallintosäännön sisällöstä ja muutoksista. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä. Valtuusto voi hallintosäännössä siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Toimivaltaa ei kuitenkaan saa siirtää asioissa, joista valtuuston on tässä tai muussa laissa olevan säännöksen mukaan päätettävä.

Nykyinen hallintosääntö on kokenut useita muutoksia ja päivityksiä olemassaolonsa aikana. Hallintosäännön sisäinen rakenne ei vastaa nykyisiä, eikä tulevia tarpeita. Hallintosäännön nykyrakenteessa toimivallan määrittelyssä on päällekkäisyyksiä ja aukkoja, joita korjataan uudella rakenteella. Nykyinen hallintosääntö vastaa kysymykseen mitä toimivaltaa päätöksentekijällä on, uusi hallintosääntö pyrkii vastaamaan: kenellä toimivalta on käsiteltävässä asiassa.

Uusi malli pohjautuu Kuntaliiton pohjamalliin. Lisäksi toimivaltamallia on tarkasteltu useiden kuntien toimivaltamallien pohjalta. Asiakohtainen toimivalta on koottu taulukkoon, josta käy ilmi ratkaisuvaltarajat toimielinten ja viranhaltijoiden kesken. 

Kunnanhallitus käsittelee hallintosääntöä 20.5.2024  ja 3.6.2024. Valtuuston käsittely on suunniteltu kokoukseen 10.6.2024.

Kokouksessa asiaa esittelee hallinto- ja talousjohtaja.

Ehdotus

Esittelijä

Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi

Ympäristöterveyslautakunta hyväksyy osaltaan hallintosääntöluonnoksen liitteen mukaan ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.

Lisäksi lautakunta päättää, että uuden hallintosäännön tullessa voimaan Maankayttö- ja rakennuslain (133/1999) mukaiset kaava-lausunnot antaa ympäristöterveysjohtaja ja rakennuslupalausunnot johtava terveydensuojeluinsinööri, lukuun ottamatta eläinsuojien rakennusluvista annettavia lausuntoja, jotka antaa eläinlääkintähuollon päällikkö.

Päätös

Merk. asiantuntijana kuultavana kunnan hallinto- ja talousjohtaja.

Asian keskustelun aikana puheenjohtaja Segerswen poistui klo 17.30, kokouksen puheenjohtajana jatkoi varapuheenjohtaja Kasurinen.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Kunnassa on oltava hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalain 90 §. Hallintosäännössä annetaan lain mukaan tarpeelliset määräykset ainakin kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta. Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeisin ohjausväline. Valtuusto päättää hallintosäännön sisällöstä ja muutoksista. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä. Valtuusto voi hallintosäännössä siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Toimivaltaa ei kuitenkaan saa siirtää asioissa, joista valtuuston on tässä tai muussa laissa olevan säännöksen mukaan päätettävä.

Nykyinen hallintosääntö on kokenut useita muutoksia ja päivityksiä olemassaolonsa aikana. Hallintosäännön sisäinen rakenne ei vastaa nykyisiä, eikä tulevia tarpeita. Hallintosäännön nykyrakenteessa toimivallan määrittelyssä on päällekkäisyyksiä ja aukkoja, joita korjataan uudella rakenteella. Nykyinen hallintosääntö vastaa kysymykseen mitä toimivaltaa päätöksentekijällä on, uusi hallintosääntö pyrkii vastaamaan: kenellä toimivalta on käsiteltävässä asiassa.

Uusi malli pohjautuu Kuntaliiton pohjamalliin. Lisäksi toimivaltamallia on tarkasteltu useiden kuntien toimivaltamallien pohjalta. Asiakohtainen toimivalta on koottu taulukkoon, josta käy ilmi ratkaisuvaltarajat toimielinten ja viranhaltijoiden kesken.

Kunnanhallitus käsittelee hallintosääntöä kokouksessaan 3.6.2024. Valtuuston käsittely on suunniteltu 10.6.2024 kokoukseen.

Kokouksessa asiaa esittelee hallinto- ja talousjohtaja Turkka Rantanen.

Hallintosäännön ja sen liitteen valmistelun odotetaan valmistuvan tiistaina 4.5.2024, jonka jälkeen se liitetään tälle asialle.Nykyinen hallintosääntöluonno on ns työkappale ja llite se versio joka oli ELVAN listan valmistumishetkellä. Uudet liitteet siis tiistaina.

Ehdotus

Esittelijä

Armi Marttila, henkilöstöpäällikkö, armi.marttila@hollola.fi

Yhteistyötoimikunta hyväksyy osaltaan hallintosääntöluonnoksen, sekä sen liitteen ja lähettää päätöksen tiedoksi kunnanhallitukselle.

Päätös

Yhteistyötoimikunta hyväksyi osaltaan hallintosääntöluonnoksen, sekä sen liitteen ja lähettää päätöksen tiedoksi kunnanhallitukselle. 

Valmistelija

  • Katja Kneckt, hallintolakimies, katja.kneckt@hollola.fi
  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Kunnassa on lakisääteinen hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalain 90 §. Hallintosäännössä annetaan lain mukaan tarpeelliset määräykset ainakin kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta. Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeisin ohjausväline. Valtuusto päättää hallintosäännön sisällöstä ja muutoksista. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä. Valtuusto voi hallintosäännössä siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Toimivaltaa ei kuitenkaan saa siirtää asioissa, joista valtuuston on tässä tai muussa laissa olevan säännöksen mukaan päätettävä. Kuntalain 90 §:n lisätty 3 momentti edellyttää, että hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä sekä valtuuston toiminnasta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa.

Nykyinen hallintosääntö on kokenut useita muutoksia ja päivityksiä olemassaolonsa aikana. Hallintosäännön sisäinen rakenne ei vastaa nykyisiä, eikä tulevia tarpeita. Hallintosäännön nykyrakenteessa toimivallan määrittelyssä on päällekkäisyyksiä ja aukkoja, joita korjataan uudella rakenteella. Nykyinen hallintosääntö vastaa kysymykseen mitä toimivaltaa päätöksentekijällä on, uusi hallintosääntö pyrkii vastaamaan: kenellä toimivalta on käsiteltävässä asiassa.

Uusi malli pohjautuu Kuntaliiton pohjamalliin. Lisäksi toimivaltamallia on tarkasteltu useiden kuntien toimivaltamallien pohjalta. Asiakohtainen toimivalta on koottu taulukkoon, josta käy ilmi ratkaisuvaltarajat toimielinten ja viranhaltijoiden kesken. 

Uutena toimielimenä hallintosääntöön on kirjattu yhdeksän kunnan yhteinen toimielin, työllisyyslautakunta, joka perustetaan vastuukunnan toimielinorganisaatioon. Työllisyyslautakunnan toiminta käynnistyy yhteistoimintasopimuksen pohjalta 1.9.2024 ja sitä koskevat kirjaukset on näin kirjattava osaksi hallintosääntöä.

Pohjaesitykset ovat olleet toimielinten tarkasteltavina ja kuntien yhteislautakuntien osalta jäsenkunnilla on ollut sopimuksen mukainen lasuntaoikeus asiassa. Esityslistan julkaisuhetkellä, kaikkien kuntien päätösotteet eivät olleet saapuneet Hollolan kunnan kirjaamoon. Yhteistyötoimikunta käsitteli pohjaesitystä kokouksessaan 30.5.2024  ja siinä esille nousseet havainnot on huomioitu Hallintosäännössä ja sen liitteessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Esitys valtuustolle: 

Valtuusto päättää hyväksyä hallintosäännön ja sen toimivaltaa täsmentävän liitteen, kunnan uudeksi hallintosäännöksi. Hallintosääntö astuu voimaan 1.8.2024.

 

Kunnanhallitus antaa hallinto- ja talousjohtajalle oikeuden tehdä teknisiä muutoksiä hallintosäännön ja sen liitteen osalta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Hallinto- ja talousjohtaja, hallintolakimies.

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.