Elinvoimavaliokunta, kokous 7.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 47 Avustuskelpoisuus - Lierantien tiekunta

HOLDno-2024-352

Valmistelija

  • Pasi Rantanen, maankäyttöinsinööri, pasi.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Lierantien yksityistie on vuonna 2021 jakautunut omaksi tiekunnakseen yhteisestä tiekunnasta Palanesillan tiekunnan kanssa. Tiekunnan muuttuneiden perustietojen vuoksi on tiekunta 29.1.2024 saapuneella hakemuksella anonut kunnalta uutta, kunnossapitoavustusjärjestelmään liittyvää avustuspisteytystä. Edellä mainitun hakemuksen lisäksi tiekunta on ollut asiasta yhteydessä maankäyttöinsinööriin puhelimitse.
Tiekunnan kunnossapitämän tien pituus on 2000 metriä ja on koko pituudeltaan ympärivuotisen asutuksen käytössä.


Hallintosäännön mukaan elinvoimavaliokunta päättää yksityisteiden rakentamisen ja kunnossapidon kunnanavustusten myöntämisestä. Elinvoimavaliokunta on päättänyt avustusten perusteista viimeksi 11.6.2019 § 59. Avustusperusteiden mukaan avustusta myönnetään vain pysyvän asutuksen osuudelle tiestä ja avustuskelpoisen tien vähimmäispituudeksi määrättiin 400 metriä. Lierantien yksityistien tiekunta täyttää edellä mainitut avustusedellytykset.
Avustuskelpoisille tiekunnille määrätään pisteluku, jolla painotetaan yksittäisen tiekunnan avustusosuutta. Peruspistemäärä on 100, jonka lisäksi annetaan lisäavustuspisteitä sellaisen ulkopuolisen liikenteen perusteella, jolta ei peritä tienkäytöstä maksua enintään 50 pistettä, tien kunnossapitokustannusten suuruuden perusteella enintään 25 pistettä ja tien vaikutusalueella pysyvästi asuvaa tieosakasta kohden lasketun tiepituuden perusteella enintään 25 pistettä. Tiekunnan ilmoituksen ja asiaa koskevan selvityksen perusteella ei Lierantien tiekunnalle muodostu lisäpisteitä ulkopuolisen liikenteen, kunnossapitokustannusten tai tien pituuden perusteella. Laskelma pisteytyksestä on liitteenä.
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta hyväksyy Lierantien yksityistien avustuskelpoiseksi kunnan avustusjärjestelmään. Lierantien tiekunnan pisteytykseksi elinvoimavaliokunta päättää määärätä peruspistemäärän 100 pistettä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianosaiset: Lierantien tiekunta; kaavoitus- ja maankäyttöpäällikkö, maankäyttöinsinööri, nuorempi maankäyttöinsinööri, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.