Perustelut
Vuonna 2006 syntyneiden asevelvollisten kutsunnat toimitetaan Hollolassa 15. - 16.10.2024 ja kutsunnat toimitetaan Heinsuon koululla, Terveystie 10, Hollola
Asevelvollisuuslaki määrää, että kutsuntalautakuntaan kuuluu sotilasjäsenten lisäksi yksi jäsen kunnasta, jonka kutsunnanalaisia kutsuntatoimitus koskee. Lautakunnan jäseniä nimetessä toivotaan, että edustajalla olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä (esim. sosiaalityöntekijä tai etsivän nuorisotyön tekijä). Lisäksi hänelle pyydetään valitsemaan kaksi varajäsentä. Jäsenen ja varajäsenten valintaa tehtäessä pyydetään ottamaan huomioon myös mahdollinen esteellisyys, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lähisukulaisiaan.
Puolustusvoimilta saadun tiedon mukaan, jos kutsuntalautakunnassa tarkastettavien asevelvollisten lukumäärä sitä edellyttää, voidaan kutsunnan toimittamista varten asettaa kaksi kutsuntalautakuntaa. Tänä vuonna kaksi lautakuntaa toimii: Riihimäellä 24. - 25. 9. 2024, Hollolassa 15. - 16. 10. 2024, Hämeenlinnassa 29. 10. -31. 10. 2024, Janakkalassa 5. 11. 2024, Lahdessa 11. -15. 11. 2024. Hollolan kuntaa pyydetään nimeämään kaksi kunnan edustajaa sekä heille riittävä määrä varamiehiä. Kunnan / kaupungin kutsuntalautakunnan jäsenelle maksetaan valtion matkustussäännössä mainitun päivärahan suuruinen palkkio ja korvataan matkustamiskustannukset (Asevelvollisuuslaki 24 §).
Hämeen aluetoimisto toivoo, että lautakunnassa toimivan edustajan lisäksi kutsuntatilaisuuteen osallistuisi edustaja myös kunnan johdosta (kunnanjohtaja, valtuuston puheenjohtaja, hallituksen puheenjohtaja).
Kunnan edustajalle maksetaan toimituspalkkio ja matkakustannukset.
Kutsuntatilaisuuden pituudesta johtuen kunta on tarjonnut aiempina vuosina kutsuntakahvit ja lounaan kutsunnanalaisille. Kustannuksista vastaa kunta.
Kunnanhallitus valitsi 8.5.2023 kutsuntalautakuntaan vuodelle 2023 edustajaksi Toni Vehmola, sekä hänelle varaedustajiksi Kristian Saarnio ja Aki Markkola.
Ehdotus
Esittelijä
-
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
Kunnanhallitus valitsee kaksi edustajaansa ja molemmille kaksi varaedustajaa kutsuntalautakuntiin vuodeksi 2024.
Valtuuston puheenjohtaja tai hallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja osallistuvat erikseen sovittavalla tavalla kunkin päivän avaustilaisuuteen.
Kutsuntoihin osallistuville tarjotaan lounasmahdollisuus Heinsuon koulun ruokalassa klo 10.30-12.30. Ruokailukustannukset n. 500 euroa (perusateriahinta 4,61 e 0 alv) katetaan kunnanhallituksen käyttömenoista. Käytännön järjestelyistä vastaa ja sopii kunnan elinvoiman palvelualue/palvelupäällikkö.
Edustajien tulee hakea tehtävään perustuvia korvauksia erillisellä sähköisellä kulukorvauslomakkeella hallinto- ja talousjohtajalle osoitettuna.
Päätös
Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle.