Valtuusto, kokous 11.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 78 Eroaminen luottamustoimista Jyrki Joensuu

HOLDno-2023-919

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Valtuutettu Jyrki Joensuu on lähettänyt kunnanhallitukselle osoitetun kirjeen, joka saapui kuntaan 30.11.2023. Kirjeessään hän pyytää kohteliaasti Hollolan kunnanhallitusta esittämään kunnanvaltuustolle, että se myöntää eron kunnanvaltuutetun ja tarkastuslautakunnan jäsenen luottamustehtävistä. Perusteluina ovat henkilökohtaiset syyt.

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

Vaalilain 93§ mukaan varavaltuutettujen määrän jäädessä vajaaksi valtuuston toimikauden aikana, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Valtuusto toteaa, että keskusvaalilautakunnan on määrättävä kuntavaalituloksen 2021 perusteella valtuustoryhmään uusi varavaltuutettu kuntalain 17 §:n mukaisesti, koska varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Ehdotus valtuustolle:

  1. Valtuusto myöntää eron valtuutettu Jyrki Joensuulle kunnan luottamustehtävistä.
  2. Valtuusto toteaa, että Perussuomalaisten valtuustoryhmä täydentyy kunnallisvaalituloksen 2021 pohjalta siten, että valtuuston jäsenksi nousee varavaltuutettu Marko Mikkola.
  3. Valtuusto valitsee jäsenen tarkastuslautakuntaan Jyrki Joensuun tilalle.
  4. Valtuusto toteaa, että Keskusvaalilautakunnan on määrättävä kuntavaalituloksen 2021 perusteella Perussuomalaisten ryhmään uusi varavaltuutettu kuntalain 17 §:n mukaisesti, koska Perussuomalaisten varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Valtuutettu Jyrki Joensuu on lähettänyt kunnanhallitukselle osoitetun kirjeen, joka saapui kuntaan 30.11.2023. Kirjeessään hän pyytää kohteliaasti Hollolan kunnanhallitusta esittämään kunnanvaltuustolle, että se myöntää eron kunnanvaltuutetun ja tarkastuslautakunnan jäsenen luottamustehtävistä. Perusteluina ovat henkilökohtaiset syyt.

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

Vaalilain 93§ mukaan varavaltuutettujen määrän jäädessä vajaaksi valtuuston toimikauden aikana, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Valtuusto toteaa, että keskusvaalilautakunnan on määrättävä kuntavaalituloksen 2021 perusteella valtuustoryhmään uusi varavaltuutettu kuntalain 17 §:n mukaisesti, koska varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Ehdotus

  1. Valtuusto myöntää eron valtuutettu Jyrki Joensuulle kunnan luottamustehtävistä.
  2. Valtuusto toteaa, että Perussuomalaisten valtuustoryhmä täydentyy kunnallisvaalituloksen 2021 pohjalta siten, että valtuuston jäsenksi nousee varavaltuutettu Marko Mikkola.
  3. Valtuusto valitsee jäsenen tarkastuslautakuntaan Jyrki Joensuun tilalle.
  4. Valtuusto toteaa, että Keskusvaalilautakunnan on määrättävä kuntavaalituloksen 2021 perusteella Perussuomalaisten ryhmään uusi varavaltuutettu kuntalain 17 §:n mukaisesti, koska Perussuomalaisten varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

Päätös

  1. Valtuusto myönsi eron valtuutettu Jyrki Joensuulle kunnan luottamustehtävistä.
  2. Valtuusto totesi, että Perussuomalaisten valtuustoryhmä täydentyy kunnallisvaalituloksen 2021 pohjalta siten, että valtuuston jäseneksi nousee varavaltuutettu Marko Mikkola.
  3. Valtuusto valitsi Marko Mikkolan jäseneksi tarkastuslautakuntaan Jyrki Joensuun tilalle.
  4. Valtuusto totesi, että Keskusvaalilautakunnan on määrättävä kuntavaalituloksen 2021 perusteella Perussuomalaisten ryhmään uusi varavaltuutettu kuntalain 17 §:n mukaisesti, koska Perussuomalaisten varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

Merk. Kristiina Joensuu ilmaisi esteellisyytensä pykälän osalta (osallisuusjääviys, hallintolaki 28.1§ kohta1.) Joensuu poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi. Kristiina Joensuun tilalla asian käsittelyyn osallistui varavaltuutettu Aada Söyrilä.

Esteellisyys

  • Kristiina Joensuu (osallisuusjääviys, hallintolaki 28.1§ kohta1.).

Tiedoksi

- valitut, keskusvaalilautakunta, luottamushenkilörekisteri, luottamushenkilöiden palkkionmaksu, CaseM-pääkäyttäjät

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. Riita-asiat käsitellään käräjäoikeudessa. 

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna
Käyntiosoite: Arvi Karistonkatu 5, Hämeenlinna
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2269
Puhelinnumero: 029 564 2210
Aukioloaika: maanantai-perjantai klo 8.00-16.15.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
  • vaatimusten perusteet
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat. 

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta 
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy Tuomioistuinlaitoksen sivustolta https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.html

Tuomioistuinmaksulakiin linkki https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427
Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00