Valtuusto, kokous 11.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 71 Hyvinvointialueuudistukseen liittyvän lisäsiirtotarpeen vaikutukset Hollolan kunnan talouteen

HOLDno-2023-909

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Osana Hyvinvointialueuudistuksen lainsäädännön täytäntöönpanoa, Valtionvarainministeriö julkaisi 17.11.2023 siirtolaskelmat vuoden 2022 verotietojen valmistuttua. Ministeriön tiedotteen mukaan: "Vuoden 2022 verotus valmistui lokakuun lopussa. Lopullisten verotulotietojen perusteella laskettu valtionosuuden vähennystarve poikkeaa aiemmin arvioidusta tasosta. Vuoden 2024 varsinaisessa talousarviossa pysyväksi valtionosuuden vähennykseksi arvioitiin 224 milj. ja vuotta 2023 koskeva osuus 112 milj. euroa. Verotuksen valmistuminen muuttaa edelleen vuoden 2024 valtionosuuksia siten, että pysyvä vähennys kuntien valtionosuuksiin kasvaa yhteensä 501 milj. euroon. Vuotta 2023 koskeva määräaikainen osuus vuodelle 2024 kasvaa yhteensä 250 milj. euroon." 

Lisäleikkaus valtionosuuksiin olisi näiden tietojen mukaan ollut 91€/asukas (Hollola noin 2,1 M€/vuosi) ja vuosina 2024-2025 136€/asukas (Hollolalle 3,1 M€/vuosi). Tilanteessa, jossa kunnat olivat lakisääteisesti määrittäneet vuoden 2024 kunnallisveroprosenttinsa ja suurin osa myös talousarvionsa kyseisille vuosille, kuntatalouden kyky vastata yllätykseen oli olematon. Valtionvarainministeriö julkaisi maanantaina 20.11. uutta tietoa valtionosuuden lisäleikkauksesta ja sen mukaan leikkauksen vaikutus kuntatalouteen siirretään vuodesta 2024 tuleville vuosille. On kuitenkin huomioitava, että muutos koski kassavirtojen ajankohtaa, ei niiden tasoa. Muutoksenkin jälkeen, pysyvä leikkaus 91€/asukas on edelleen voimassa. Lisäksi vuodelle 2024 tulee kunnille muutosta rajaava positiivinen valtionosuus, joka maksetaan takaisin 2025-2027.

Ilmoitusten pohjalta laaditun laskelman mukaisesti, Hollolan kunnan pysyvä valtionosuuksien lisäleikkaus olisi -2.1 M€ vuodessa.

  • Leikkaus tulee voimaan jo vuonna 2024, mutta vaikutusta lieventää vuoden 2024 tasauskomponentti 0,8 miljoonaa euroa. Verrattuna marraskuussa hyväksyttyyn kunnan talousarvioon, vaikutus kunnan tulokseen vuonna 2024 on noin +0,4 M€. 
  • Vuosina 2025-2027 leikkaus astuu voimaan täysipainoisesti ja samalla maksetaan takaisin vuoden 2023 leikkauksia 1/3-osaa vuodessa, sekä vuoden 2024 tasauskomponentti 1/3-osaa vuodessa
    • kokonaisleikkaus Hollolan kunnalle on noin 2,1 M€ / vuodessa
    • vuoden 2023 takaisinmaksu on noin 0,7 M€ vuodessa
    • vuoden 2024 tasauskomponentin takaisinmaksu on noin 0,3 M€ vuodessa

Edellä esitetyn pohjalta valtiovarainministeriön 17.11.2023 ja 20.11.2023 tiedotteiden pohjalta tehdyt laskelmat tarkoittavat Hollolan kunnalle noin 3 miljoonan euron vuotuisia valtionosuusleikkauksia vuosille 2025-2027 ja 2,1 miljoonan pysyvää leikkausta vuodesta 2028 eteenpäin.

Ennakoivat laskelmat valtionosuusleikkauksista tarkoittavat sitä, että Hollolan kunnan talous muuttuu alijäämäiseksi jo vuonna 2025 ilman erillisiä toimenpiteitä ja päätöksiä. Viranhaltijavalmistelu taloustasapainon tarkastelun osalta käynnistetään heti alkuvuodesta 2024. Asiakokonaisuutta käsitellään kevään valtuustoseminaarin yhteydessä, jossa tavoitellaan laajaa yhteisnäkemystä talouslinjauksista vuoden 2025 talousarvioraamista ja vuosien 2026-2028 taloussuunnitelmasta.

Hallinto- ja talousjohtaja esittelee ministeriön päätöksistä laadittuja vaikutuslaskelmia kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus merkitsee katsauksen tiedoksi

ja esittää valtuustolle:

Valtuusto merkitsee katsauksen tiedoksi ja toteaa toukokuussa 2024 järjestettävän valtuustoseminaarin merkityksen vuosien 2025-2028 taloussuunnitelmien linjauksessa. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Merkittiin tiedoksi, päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

-

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.