Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 23.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 95 Palvelusetelin sääntökirjan päivittäminen, varhaiskasvatus

HOLDno-2020-657

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sanja Pokki, varhaiskasvatuspäällikkö, sanja.pokki@hollola.fi

Perustelut

Hollolan varhaiskasvatuksessa on otettu käyttöön palveluseteli tammikuussa 2019. Palveluseteli on vaihtoehto yksityisen hoidontuen sekä siihen liittyvän kunnallisen lisän rinnalle yksityisessä päiväkodissa. Palvelusetelillä tarkoitetaan kunnan sitoumusta suorittaa tietty, sen ennalta määräämä rahamäärä palvelujen tuottajalle niiden kustannusten korvaamiseksi, joita palvelujen tuottajalle on aiheutunut asiakkaalle tuotetusta palvelusta. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) säätelee palvelusetelin käyttöä. 

Palvelusetelin käyttäjällä on oikeus valita haluamansa kunnan hyväksymä yksityinen palveluntuottaja (päiväkoti). Palvelusetelillä Hollolan kunta sitoutuu maksamaan asiakkaan hankkimat palvelut hyväksymältään yksityiseltä palveluntuottajalta kunnan määräämään palvelusetelin kattohintaan asti.

Perheet voivat edelleen halutessaan valita yksityisen hoidon tuen ja kuntalisän yksityiseen varhaiskasvatukseen myös päiväkodissa. Palvelusetelin käytön lisääminen on kirjattu toiminnallisiin tavoitteisiin.

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirja on laadittu Hollolan kunnan menettelytapaohjeeksi. Sääntökirja ei ole sopimus kunnan ja palvelujen tuottajan välillä. Sääntökirjassa Hollolan kunta asettaa palvelusetelilain 5 §:ssä mainitut hyväksymiskriteerit palveluntuottajille. Palveluntuottaja vahvistaa hyväksymiskriteerit hakemuslomakkeella. Kunta velvoittaa palvelun tuottajat noudattamaan sääntökirjan määräyksiä.

Yksityinen palvelujen tuottaja on sitoutunut noudattamaan sääntökirjan ehtoja siitä alkaen, kun palvelujen tuottaja on hyväksytty palvelusetelillä toteutettavien varhaiskasvatuspalvelujen tuottajaksi. Itse palvelua tuotettaessa sitä koskevan palvelusopimuksen osapuolina ovat palvelujen tuottaja ja asiakas, joten sopimuksen sitoumukset ja vastuut eivät kohdistu kuntaan.

Sääntökirja jakautuu yleiseen ja erityiseen osaan. Sääntökirjan yleisessä osassa käsitellään pääasiassa pakollisia, lainsäädäntöön perustuvia hyväksymisehtoja. Erityinen osa sisältää puolestaan pääasiassa Hollolan varhaiskasvatuksen määrittämiä hyväksymisehtoja.

Sääntökirjaa on päivitetty mm. 1.8.2020 voimaan tulleen laki- ja  Hyvinvoinnin palvelualueen organisaatiomuutoksen takia.

Yleinen osa, jonka hyväksyy hyvinvointivaliokunta

  1. sivu 5, kaksi ensimmäistä linkkiä korjattu, ja poistettu kahteen kertaan ollut linkki
  2. sivu 6, poistettu palvelusetelituote – enintään 20h/vko, tämä muutos, koska varhaiskasvatuslaki muuttui 1.8.2020 alkaen, jonka jälkeen varhaiskasvatusoikeutta ei enää rajata miltään osin.
  3. sivu 7, korjattu kirjoitusvirhe laajoja – laajojen
  4. sivu 7, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö – varhaiskasvatuspäällikkö, tämä organisaatiomuutoksen myötä, joka on tullut voimaan 1.8.2020.
  5. sivu 7, lisäys viimeiseen lauseeseen – Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi tehdä siitä kirjallisen oikaisu vaatimuksen hyvinvointivaliokunnalle päätöksessä ilmoitetun aikarajan puitteissa.
  6. sivu 10, perushinnan muutos, 800e – uusi hinta 804,56. Tämä muutos on hyväksytty keväällä 2020 Hyvinvointivaliokunnassa. Näppäilyvirhe pöytäkirjaan kirjatussa palvelusetelin perushinnassa tulee tiedoksi uudelleen, ks. erillinen kohta esityslistalla. Asiasta tiedotettu palveluntuottajia  elokuussa sähköpostitse.
  7. sivu 10, poistettu palvelusetelituote - palveluntarve enintään 20 tuntia viikossa (subjektiivinen oikeus: 0,6)
  8. sivu 11, poistettu sana – varhaiskasvatusoikeudesta, koska varhaiskasvatuslaki muuttui 1.8.2020 alkaen, jolloin varhaiskasvatusoikeutta ei enää rajata miltään osin.
  9. sivu 11, poistettu lause – palveluntarpeen vähentyessä, tehdään muutos aikaisintaan kahden viikon kuluttua ja muotoiltu teksti uudelleen niin, että kaikki palveluntarpeen muutokset astuvat sopimuksessa voimaan palvelusopimuksessa määritellyn ajankohdan mukaisesti. Tällä muutoksella haluamme varmistaa, että perheet saavat tarvitsemansa palvelun oikea-aikaisesti.
  10. sivu 17, kirjoitusvirhekorjaus asiakasasia-kirjojen – asiakasasiakirjojen
  11. sivu 18, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö – varhaiskasvatuspäällikkö, tämä organisaatiomuutos tullut voimaan 1.8.2020.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Ruotsalainen, hyvinvointijohtaja

Hyvinvointivaliokunta päättää hyväksyä palvelusetelin sääntökirjan päivitykset esitetyn mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Sanja Pokki, varhaiskasvatuspäällikkö, sanja.pokki@hollola.fi

Perustelut

Hollolan varhaiskasvatuksessa on otettu käyttöön palveluseteli tammikuussa 2019. Palveluseteli on vaihtoehto yksityisen hoidontuen sekä siihen liittyvän kunnallisen lisän rinnalle yksityisessä päiväkodissa. Palvelusetelillä tarkoitetaan kunnan sitoumusta suorittaa tietty, sen ennalta määräämä rahamäärä palvelujen tuottajalle niiden kustannusten korvaamiseksi, joita palvelujen tuottajalle on aiheutunut asiakkaalle tuotetusta palvelusta. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) säätelee palvelusetelin käyttöä. Palvelusetelin käyttäjällä on oikeus valita haluamansa kunnan hyväksymä yksityinen palveluntuottaja (päiväkoti). Palvelusetelillä Hollolan kunta sitoutuu maksamaan asiakkaan hankkimat palvelut hyväksymältään yksityiseltä palveluntuottajalta kunnan määräämään palvelusetelin kattohintaan asti.

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirja on laadittu Hollolan kunnan menettelytapaohjeeksi. Sääntökirja ei ole sopimus kunnan ja palvelujen tuottajan välillä. Sääntökirjassa Hollolan kunta asettaa palvelusetelilain 5 §:ssä mainitut hyväksymiskriteerit palveluntuottajille. Palveluntuottaja vahvistaa hyväksymiskriteerit hakemuslomakkeella. Kunta velvoittaa palvelun tuottajat noudattamaan sääntökirjan määräyksiä.

Yksityinen palvelujen tuottaja on sitoutunut noudattamaan sääntökirjan ehtoja siitä alkaen, kun palvelujen tuottaja on hyväksytty palvelusetelillä toteutettavien varhaiskasvatuspalvelujen tuottajaksi. Itse palvelua tuotettaessa sitä koskevan palvelusopimuksen osapuolina ovat palvelujen tuottaja ja asiakas, joten sopimuksen sitoumukset ja vastuut eivät kohdistu kuntaan.

Palvelusetelisääntökirjaa on päivitetty muun muassa 1.8.2022 voimaan tulevien lakimuutosten takia. Keskeisin muutos on laki varhaiskasvatuslain muutamisesta, oikeus varhasikasvatuksessa annettuun tukee, jonka seurauksena tuen kertoimiin ehdotetaan lisäystä. Liitteenä olevassa asiakirjassa on merkitty muutetut ja lisätyt kohdat keltaisella sekä poistettavat kohdat on yliviivattu.

Eduskunta hyväksyi joulukuussa 2021 varhaiskasvatuslain muutoksen, jonka myötä varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen oikeus tukeen vahvistuu merkittävästi 1.8.2022. Lain myötä varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yksilöllisen kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää yleistä tukea osana varhaiskasvatuksen laadukasta perustoimintaa. Jos yleinen tuki ei ole riittävää voidaan tukea antaa tehostettuna tai erityisenä tukena. Tukea on annettava viivytyksettä tuen tarpeen ilmettyä. Yksityiset palveluntuottajat ovat myös velvollisia järjestämään lapsen tarvitseman tuen sekä tuen palvelut. Kunta on velvollinen tekemään hallintopäätökset myös yksityisen palveluntuottajan järjestämän varhaiskasvatuksen piirissä oleville lapsille.

Kun palvelusetelillä olevalla lapsella ilmenee tuen tarvetta, ottaa palvelun tuottaja yhteyttä varhaiskasvatuksen asiantuntijaan. Tuen tarve arvioidaan yhteistyössä muiden asiantuntijoiden ja palveluntuottajan kanssa kehityksen ja oppimisen tuen tiimissä. Mikäli lapsen kehitykseen tarvittava tuki sitä edellyttää, voidaan yhteistyössä huoltajien kanssa sopia, että lapsi siirtyy kunnalliseen varhaiskasvatukseen. Mikäli tuki lapselle toteutetaan palvelusetelipäiväkodissa, palvelusetelissä otetaan huomioon erityisen tuen kertoimen 1,5 lisäksi jatkossa myös tehotetun tuen kerroin 1,25. Palveluseteliä käyttää tällä hetkellä erityisen tuen kertoimella yksi lapsi ja tehostetun tuen kertoimella yksi lapsi.

Varhaiskasvatukseen keväällä 2022 osallistuvista lapsista yksityisessä varhaiskasvatuksessa on n. 18 %, joista palvelusetelin piirissä on n.100 lasta ja yksityisen hoidon tuella n.80 lasta. Hollolassa toimii neljä palvelusetelipäiväkotia. Lisäksi Hollolan naapurikunnissa toimii tällä hetkellä 19 hyväksyttyä palvelusetelipäiväkotia. Hollolassa on yksityisen hoidon tuella toimiva ryhmäperhepäiväkoti sekä kotona toimivia perhepäivähoitajia. Yksityisen hoidon tuella on lapsia myös yksityisissä päiväkodeissa, jotka eivät ole Hollolalaisia palvelusetelituottajia. Yksityisenhoidontuen kuntalisään kertoimia ei oteta käyttöön.

Lainmuutoksen ennakoidaan lisäävän jonkin verran tehostetun tai erityisen tuen määrää yksityisessä varhaiskasvatuksessa ja näin ollen lisäävän palvelusetelikuluja.
Kolmiportaista tukea koskeva henkilöstömitoituksen tarkennus saattaa tuoda lisäkustannuksia myös yksityisille palveluntuottajille. Tuen lain muutoksesta johtuen kunnan toteuttaman yksityisen varhaiskasvatuksen ohjauksen ja valvonnan tarve tulee lisääntymään merkittävästi. 

Varhaiskasvatuspalvelujen vuoden 2022 talousarviossa ei ole varauduttu mahdolliseen kustannusten kasvuun.
 

Ehdotus

Esittelijä

Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Hyvinvointivaliokunta päättää, että palvelusetelin osalta otetaan käyttöön aiemman erityisen tuen kertoimen 1,5 lisäksi tehostetun tuen kerroin 1.25. Yksityisenhoidon kuntalisään kerrointa ei oteta käyttöön. Hyvinvointivaliokunta päättää myös hyväksyä palvelusetelin sääntökirjan päivitykset esitetyn mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli varhaiskasvatuspäällikkö Sanja Pokki ja varhaiskasvatuksen asiantuntija Tiia Avovaara.

Valmistelija

  • Tiia Avovaara, varhaiskasvatuksen asiantuntija, tiia.avovaara@hollola.fi

Perustelut

Hollolan varhaiskasvatuksessa on otettu käyttöön palveluseteli tammikuussa 2019. Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirja on laadittu Hollolan kunnan menettelytapaohjeeksi. Sääntökirja ei ole sopimus kunnan ja palvelujen tuottajan välillä. Sääntökirjassa Hollolan kunta asettaa palvelusetelilain 5 §:ssä mainitut hyväksymiskriteerit palveluntuottajille. Palveluntuottaja vahvistaa hyväksymiskriteerit hakemuslomakkeella. Kunta velvoittaa palvelun tuottajat noudattamaan sääntökirjan määräyksiä.

Yksityinen palvelujen tuottaja on sitoutunut noudattamaan sääntökirjan ehtoja siitä alkaen, kun palvelujen tuottaja on hyväksytty palvelusetelillä toteutettavien varhaiskasvatuspalvelujen tuottajaksi. Itse palvelua tuotettaessa sitä koskevan palvelusopimuksen osapuolina ovat palvelujen tuottaja ja asiakas, joten sopimuksen sitoumukset ja vastuut eivät kohdistu kuntaan.

Palvelusetelisääntökirjaa on päivitetty lakimuutosten myötä.

Muutoksia ovat:

  • Laki päiväkotitoiminnan luvanvaraisuudesta (326/2022)
  • Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986)
  • Laki yhdenvertaisuuslain muuttamisesta (1192/2022)
  • Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014)

Päivityksessä on lisätty sääntökirjaan lakimuutosten edellyttämät asiat. Liitteenä olevassa asiakirjassa on merkitty muutetut ja lisätyt kohdat keltaisella sekä poistettavat kohdat on yliviivattu.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää hyväksyä palvelusetelin sääntökirjan päivitykset esitetyn mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli varhaiskasvatuksen asiantuntija.

Tiedoksi

Varhaiskasvatuksen asiantuntijat, palveluohjaajat ja toimistosihteeri

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.