Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 23.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 94 Palvelusetelin arvon tarkastaminen 2023

HOLDno-2023-663

Valmistelija

  • Tiia Avovaara, varhaiskasvatuksen asiantuntija, tiia.avovaara@hollola.fi

Perustelut

Varhaiskasvatuksen palveluseteli on otettu käyttöön Hollolassa 1.1.2019. Varhaiskasvatukseen keväällä 2023 osallistuvista lapsista yksityisessä varhaiskasvatuksessa on n.18 %, joista palvelusetelin piirissä on n.100 lasta ja yksityisen hoidon tuella n.80 lasta. Hollolassa toimii neljä palvelusetelipäiväkotia. Lisäksi Hollolan naapurikunnissa toimii tällä hetkellä 19 hyväksyttyä palvelusetelipäiväkotia.

Hollolassa tulosidonnaisen lapsikohtaisen palvelusetelin arvo varhaiskasvatuksessa määräytyy Hyvinvointivaliokunnan määrittelemän perushinnan mukaan. Perushinnan määrittelyperusteena käytetään 3-5-vuotiaan lapsen kokoaikaisen kunnallisen varhaiskasvatuspaikan hintaa. Perushinta on 832 euroa.

Palvelusetelin arvo tarkistetaan vähintään kahden vuoden välein elokuussa. Tarkistus tehdään kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistusten sekä muiden valtakunnallisten muutosten yhteydessä. Enimmäisarvon tarkistusperiaatteena käytetään varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain 16§:n tarkoittamaa indeksiä. Edellisen kerran perushintaa on korotettu 2022 indeksitarkistuksen yhteydessä 1.8.2022 alkaen.

Varhaiskasvatuksessa järjestettävään tukeen liittyvä lakimuutos 1.8.2022 alkaen velvoittaa yksityisiä varhaiskasvatuksen palveluntuottajia tuottamaan tukea lapselle. Tuen kertoimet ovat olleet 1.8.2022 alkaen tehostettu tuki 1,25 ja erityinen tuki 1,5. Lakimuutoksen jälkeen tuen toteutumista on seurattu ja arvioitu. Kertoimien tuottamalla osuudella tulee kattaa todellisia varhaiserityiskasvatuksen kustannuksia.

Palveluntuottajien kanssa käydyissä keskusteluissa on noussut esille yleinen kustannusten nousu, jonka vuoksi perushintaa toivotaan tarkistettavan. Yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuotannon kustannuksia ovat nostaneet henkilöstökulujen palkankorotukset. Lisäksi kustannuksia ovat nostaneet yleinen hintatason nousu mm. tiloja, elintarvikkeita ja materiaaleja koskien.

Palveluseteli on yksi vaihtoehto perheelle lapsen varhaiskasvatuksen järjestämiseksi. Se vähentää painetta kunnallisen varhaiskasvatuksen järjestämiseen sekä mahdollisia investointeja.

Palvelusetelin perushintaan ja kertoimiin esitetään korotuksia 1.9.2023 alkaen. Perushintaa esitetään nostettavaksi 832 eurosta 882 euroon. Tehostetun tuen kerroin esitetään nostettavaksi 1,5:n ja erityisen tuen kerroin 1,75:n. Korotukset eivät vaikuta asiakkaiden omavastuuosuuteen. Palvelusetelin perushintaan esitettävä korotus ei sisälly varhaiskasvatuksen vuoden 2023 talousarvioon. Tänä vuonna palvelusetelin kokonaiskulut tulevat olemaan noin 100 lapsen määrällä 960 000€ ilman korotusta. Loppuvuoden 2023 osalta 1.9.2023 alkaen korotuksen vaikutus tulisi olemaan 30 625€. Vuoden 2024 osalta korotus tarkoittaa 73 500€ lisäystä. Tuen kertoimien osalta kustannuksiin vaikuttaa tukea tarvitsevien lasten määrä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää palvelusetelin perushinnaksi 882 euroa ja tehostetun tuen kertoimeksi päätetään 1,5.ja erityisen tuen kertoimeksi 1,75, 1.9.2023 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli varhaiskasvatuksen asiantuntija.

Tiedoksi

Varhaiskasvatuspäällikkö, Talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.