Perustelut
Kuntalaisaloitteen saate kunnalle;
Haluan tällä aloitteella tuoda esille uimahallia käyttävien kuntalaisten huolen käyttökatkon vaikutuksista. Huonosta päätöksestä kärsivät eniten senioriväestö sekä lapset. Hankkeeseen käytettävät verovarat tulisi kohdentaa niin, että halliin saadaan tarvittavat lisätilat ja haitat jäävät mahdollisimman pieniksi.
Aloite luotu Kuntalaisaloite.fi-palveluun 2.12.2022 Aloitteen julkaisupäivämäärä 4.12.2022 Tehdään laajennus ensin ja remontoidaan uimahalli sen jälkeen.
Aloitteen allekirjoittanut 537 henkilöä.
“Me allekirjoittaneet haluamme, että jo kertaalleen hyväksytty ja kaavan mukainen laajennusosa otetaan mukaan vuoden 2023 suunnitelmiin ja rakennusprojekti toteutetaan niin, että uimahallin käyttökatko jää mahdollisimman lyhyeksi. 140 000 uimahallin käyttäjän ääntä tulisi kuunnella paremmin. Haluamme Hollolan kunnan investoivan tulevaisuuteen remontoimalla ja rakentamalla lisää allastilaa liian pieneen halliin. Rakennetaan ja suunnitellaan laajennus kustannustehokkaasti peruskorjauksen yhteydessä. Vähintään kahden vuoden käyttökatko haittaa hallia käyttäviä kuntalaisia ja palveluita merkittävästi: esim. lapsiperheet, nuoret, kausikorttilaiset, senioriväestö, aktiiviuimarit, monitoimitiloja käyttävät yhdistykset, lasten uinninopetus ja koululiikunta menettävät tärkeän tilan. Hälvälän ja Tiilikankaan koulujen sulkeminen aiheuttaa lähivuosina yhtenäiskouluille toisen liikuntatilaongelman. (lisätietoa tarvittaessa) Me allekirjoittaneet haluamme, että valtuutetut äänestävät salissa vielä kerran pelkän peruskorjauksen (ainakin 15,1 milj.) sekä laajennus ja peruskorjaus –vaihtoehdon (20,9milj.) välillä. Viiden miljoonan lisäinvestointi on Hollolan kokoiselle kunnalle lähinnä arvovalinta, joka lisää kunnan vireyttä ja vetovoimaa tulevaisuuslähtöisesti. Niin kauan kuin tulevaisuuteen on luottamusta, myös talous toimii. “
Kyseinen kuntalaisaloite on annettu sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan vastattavaksi.
Elinvoimavaliokunta käsitteli uimahallin peruskorjausta kokouksessaan 4.10.2022 § 77. Valiokunta esitti kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että uimahalli- monitoimihalli peruskorjataan. Kustannusten jakautuminen vuosittain esitetään investointiohjelmassa 2023-2032. Kustannusarvio tarkentuu myöhemmän suunnittelun yhteydessä. Peruskorjausta puoltaa kaavaprosessi, jonka mukaan kaavaluonnosvaihtoehdoista maankäyttö- ja rakennuslain edellytykset arvioidaan täyttyvän vain peruskorjausvaihtoehdossa. Kaavaprosessi mahdollistaa uimahallin laajennuksen, mikä on mahdollista toteuttaa myös myöhemmin.
Elinvoimavaliokunta käsitteli myös investointiohjelmaa 2023-2032 kokouksessaan 4.10.2022. Investointiohjelmaan on merkitty vuosille 2023-2026 yhteensä 15,1 miljoonaa euroa uimahallin perusparantamiseen. Rakentamisen suunniteltu alkamis- ja päättämisaika 5/2024 — 3/2026. Kulut jakautuvat seuraavasti: v. 2023: 400 000 €, v. 2024: 6 300 000 €, v. 2025: 7 400 000 € ja v. 2026 1 000 000 €. Kunnanhallitus esitti 7.11.2022 valtuustolle, että uimahalli- monitoimihalli peruskorjataan. Kustannusten jakautuminen vuosittain esitetään investointiohjelmassa 2023- 2032.
Hyvinvointivaliokunta käsitteli uimahallin rakentamista asiakasnäkökulmasta kokouksessaan 14.9.2022. Asian käsittelyn yhteydessä hyväksyttiin myös suppea ennakkovaikutusten arviointi, joka olisi osana aineistoa valtuuston päättäessä asiasta 14.11.2022. Hollolan uimahalli on eniten käytetty palvelu liikuntapalveluissa. Toimintakaudella 2021-2022 aikana hyvinvointipalvelut käytti uimahallia 707 kertaa (878 tuntia). Hyvinvointipalveluiden käyttö pitää sisällään esimerkiksi uimaopetuksen esiopetuksesta yhdeksänteen luokkaan. Vuosiluokat 1-9 käyttävät uimahallia vuosittain yhteensä 485 käyntikerran verran. Uimahallin sulkemisen aikana uimaopetusta toteutusta jatkettaisiin, mutta ei samassa mittakaavassa kuin aikaisemmin. Tavoitteena olisi, että uimaopetusta annettaisiin opetussuunnitelman minimäärän verran eri ikäryhmille. Tähän vaikuttaa vuorojen saanti lähialueiden uimahalleista sekä uimahallikuljetukset.
Uimahallin muut käyttäjät lasten ja nuorten tavoin joutuisivat hakeutumaan alueen muihin uimahalleihin. Peruskorjausajalta on vaikea arvioida kuinka paljon asiakkaista siirtyisi muihin uimahalleihin ja mikä olisi muiden uimahallien kapasiteetti vastaanottaa Hollolan uimahallin asiakkaita. Uimahallissa toimintaa järjestävien muiden toimijoiden mahdollisuus siirtää toimintaansa muihin uimahalleihin on myös vaikea arvioida.
Valtuuston kokousta lukuun ottamatta asioista päätetään yleensä viranhaltijan esittelystä. Valtuustolle asiat valmistelee kunnanhallitus tai tietyissä tilanteissa tarkastuslautakunta tai tilapäinen valiokunta. Muissa toimielimissä valmistelusta on vastuussa esittelijä. Valtuuston kokouksessa puheenjohtaja esittelee asian valmistelun useimmiten esityslistaan viitaten. Valmistelun perusteella esittelijän velvollisuus on tehdä päätösehdotus asian ratkaisijalle. Päätösehdotuksessa esittelijän on otettava asiallinen kanta päätettävänä olevaan asiaan valtuusto käsitteli uimahallin hankesuunnitelman kunnanhallituksen esityksestä, jotka perustuivat valiokuntien valmisteluun. Viiden miljoonan lisäys investointiohjelmaan ei ole pelkästään arvovalinta vaan sillä on merkitys kunnan investointikykyyn tulevina vuosina.
Ehdotus
Esittelijä
-
Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi
Sivistys -ja hyvinvointivaliokunta päättää kuntalaisaloitteeseen edellä esitetyn vastauksen. Valtuusto on käsitellyt uimahallin hankesuunnitelman kunnanhallituksen esityksestä, jotka perustuivat valiokuntien valmisteluun. Päätöksestä on tehty suppea ennakkovaikutusten arviointi, jossa päätöstä käsiteltiin asiakasnäkökulmasta.
Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää kuntalaisaloitteen loppuunkäsitellyksi.
Päätös
Sivistys- ja hyvinvointivaliokuntan päätti yksimielisesti seuraavaa:
Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää antaa kuntalaisaloitteeseen edellä esitetyn vastauksen. Valtuusto on käsitellyt uimahallin hankesuunnitelman kunnanhallituksen esityksestä, jotka perustuivat valiokuntien valmisteluun. Päätöksestä on tehty suppea ennakkovaikutusten arviointi, jossa päätöstä käsiteltiin asiakasnäkökulmasta.
Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää osaltaan kuntalaisaloitteen loppuunkäsitellyksi ja lähettää tiedoksi kunnanhallitukselle.