Elinvoimavaliokunta, kokous 20.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 107 Ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksan päivittäminen

HOLDno-2022-515

Valmistelija

  • Mari Pihlaja-Kuhna, ympäristötarkastaja, mari.pihlaja-kuhna@hollola.fi

Perustelut

Hollolan ympäristövalvonnassa on käytössä ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksa, joka on päivitetty viimeksi elinvoimavaliokunnassa 11.2.2020 § 6 ja taksa on tullut voimaan 1.4.2020. 

Taksan voimaantulon jälkeen eräisiin lainsäädäntöihin on tullut muutoksia, jonka seurauksena taksan soveltamisalaa on tarpeen laajentaa. Lisäksi esimerkiksi säännöllisestä valvonnasta on tullut enemmän kokemusta, joiden perusteella on nähty tarpeelliseksi lisätä tarkennuksia taksataulukkoon. Joidenkin käsittelytyyppien hintoja katsotaan tarpeelliseksi korottaa, koska työtuntimäärät, joihin maksut perustuvat, on kokemuksien mukaan todettu liian pieniksi, eivätkä käsittelyn todelliset kustannukset ole vastanneet maksua.

Ehdotetut muutokset taksaan ja maksutaulukkoon

Taksan soveltamisalaan esitetään lisättäväksi maastoliikennelaki, vesiliikennelaki sekä laki eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta. Mahdollisuudet laskuttaa näiden lakien lupa-asioiden käsittelystä tai yhteensovittamisesta ovat tulleet lähivuosien aikana. Ehdotettavat lisäykset on esitetty lihavoinnilla.

Taksan § 4, kohtaan 4.1 d) esitetään lisättäväksi lause: 
-    Mikäli lehti-ilmoitusten todelliset kulut ylittävät edellä mainitun summan, niin lehti-ilmoituskustannukset voidaan veloittaa yli menevältä osalta toteutuneiden kustannusten mukaisesti. 

Perustelut: Joissain tapauksissa todelliset kulut voivat ylittää arvioidun keskiarvohinnan, mikäli asia joudutaan kuuluttamaan uudelleen. Tällöin todelliset kulut voidaan laskuttaa asiakkaalta.

Taksaan esitetään lisättäväksi uusi pykälä: 
-    11 § Jätelain mukaiset valvontamaksut, sekä sen alle kohdat 
-    11.1. Jätelain valvontasuunnitelman mukaisista määräaikaistarkastuksista ja muista säännöllisistä valvontatoimista peritään taksan mukaista valvontamaksua.
-    11.2. Tämän taksan mukainen valvontamaksu peritään myös tarkastuksista ja muista valvontatoimista, jotka ovat tarpeen roskaantumista koskevan siivousmääräyksen, jätelain 125 §:n yksittäisen määräyksen tai jätelain 126 §:n mukaisen kiellon tai määräyksen antamiseksi ja sen noudattamisen valvomiseksi.

Perustelut: Pykälällä varaudutaan siihen, että jätelain kohteiden säännöllistä valvontaa pyritään kehittämään resurssien puitteissa ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman vuosille 2022 – 2025 mukaisesti. Nykyinen lainsäädäntä mahdollistaa myös yksittäisten jätelain valvontakohteiden valvonnan maksullisuuden silloin, kun on tarpeen antaa määräyksiä sekä valvoa sen noudattamista. 

Edellisen lisäyksen perusteella § 10 otsikkoa esitetään tarkennettavaksi:

10 § Ympäristönsuojelulain mukaiset valvontamaksut

Perustelut: Otsikon tarkennus selventää taksaa ja erottaa ympäristönsuojelulain ja jätelain valvontamaksut eri pykäliin.

Taksan liitteen maksutaulukkoon esitetään seuraavasti joitakin uusia kohtia sekä tarkistetaan käsittelymaksujen suuruutta vastaamaan niihin kuluvaa työmäärää. Taulukossa uudet kohdat ja hinnat esitetään lihavoinnilla. 

8. YsL 12 luvun mukaisten ilmoitusten käsittely vanha uusi
a) tilapäistä melua tai tärinää aiheuttava toiminta, laaja kuuleminen (118 §) 204 € 408 €
b) tilapäistä melua tai tärinää aiheuttava toiminta, suppea kuuleminen (118 §) 153 € 306 €
c) myöhässä (<14 vrk) tulleen ilmoituksen käsittely, suppea kuuleminen (118 §)    408 €
10. YsL 168 §:n mukaiset valvontamaksut    
- vaativa määräaikaistarkastus   510 €
- päätöksessä/asetuksessa määrätyn tarkkailutulosraportin tarkastaminen   51 €
- kehotuskirje mikäli vuosiraporttia/ tarkkailutulosraporttia ei ole toimitettu ajallaan   51 €
15. Jätelain mukaisten asioiden käsittely    
- valvontaohjelman mukainen määräaikaistarkastus (124 §)   255 €
- vuosiraportin tarkastaminen   51 €
- tarkkailuraportin tarkastaminen   51 €
- kehotuskirje mikäli vuosiraporttia/ tarkkailutulosraporttia ei ole toimitettu ajallaan   51 €
- tarkastus tai muu valvontatoimi, joka on tarpeen 75 §:ssä (roskaantuneen alueen siivoamisesta määrääminen), 125 §:ssä (yksittäisen määräyksen antaminen) ja 126 §:ssä (rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen) tarkoitetun kiellon tai määräyksen antamiseksi ja sen noudattamisen valvomiseksi   204 €
17. Vesiliikennelain mukaisten asioiden käsittely (106 §)    
- vesiliikennelain mukaisen lupa-asian käsittely   51€/h
18. Maastoliikennelain mukaisten asioiden käsittely (31 §)    
- maastoliikennelain mukaisen lupa-asian käsittely   51€/h
19. Laki eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta (16 §)    
- yhteensovittamisesta perittävä maksu   51€/h

Perustelut: Hinnan korotuksia maksutaulukon kohdassa 8 perustellaan sillä, että nykyiset hinnat eivät suuruudeltaan vastaa asian keskimääräisen käsittelyn työmäärää. Kokonaan uudet kohdat taulukossa katsotaan tarpeellisiksi kertyneen kokemuksen mukaan ja/tai lainsäädäntöön on tullut muutoksia, joiden myötä laskutusoikeus on kasvanut. 

Taksa sisältää jo nykyisellään pykäliä maksun kohtuullistamisesta, alentamisesta tai korottamisesta ja nämä huomioon ottaen ehdotettuja korotuksia ja lisäyksiä ei katsota kohtuuttomiksi. Maksun suuruutta arvioidaan jatkossakin aina tapauskohtaisesti tehtyyn työmäärään nähden. 

Ympäristölupamaksuja sekä rekisteröinnistä ja ilmoitusmenettelystä perittäviä maksuja ei esitetä muutettavaksi tässä yhteydessä. Tuntihintaa ei ole myöskään tässä yhteydessä päivitetty. 

Taksan päivityksen yhteydessä on myös tehty pienimuotoista vertailua lähikuntien taksoihin. Vertailu esitetään kokouksessa tarvittaessa. Asian liitteenä on hyväksytettäväksi esitetty uusi taksa. 

Jatkossa maksu määräytyy tämän nyt hyväksyttävän taksan mukaisesti asioissa, jotka ovat tulleet vireille sekä joista on kuulutettu tai muuten annettu tieto asianosaisille nyt hyväksyttävän taksan voimaantulopäivän päivän jälkeen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää hyväksyä liitteenä olevan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan, siten että se tulee voimaan 1.1.2023 alkaen, mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. 
 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tiedoksi: info, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.