Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 24.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Valtuustoaloite - Nuorten kokoontumispaikat

HOLDno-2023-951

Valmistelija

  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Valtuutettu Seija Aakala on jättänyt 11.12.2023 valtuustoaloitteen otsikolla Nuorissa on tulevaisuus, jossa ehdotetaan, että kunta yhteistyössä seurakunnan kanssa tarjoaisi nuorille valvottuja tiloja, jossa nuoret voisivat viettää aikaansa ja tiloissa järjestettäisiin nuorille myös ohjattua toimintaa.

Hollolan kunnan vapaa-aikapalvelut järjestävät nuorille ohjattua tilatyötä kunnan kolmella suurimmalla osakeskuksella. Kahvila Kabinetti toimii Kalliolan koulun yhteydessä Vesikansassa. Kuntakeskuksessa nuorisotilatyötä tarjotaan Salpakankaan koulun yhteydessä "Bunkkerissa" ja Hämeenkoskella tilatyötä tarjotaan viikottain Hämeenkosken koulun nuorisotilassa sekä kerran kuukaudessa Hämeenkosken keskustan liiketilassa, jossa toimii paikallinen biljardiyhdistys. Kunnan omien toimintojen lisäksi Hollolassa ohjattua ja valvottua tilatyötä nuorille tarjoaa viikottain Nuorisotoiminnan tuki ry. vanhan paloaseman tiloissa, seurakunta Sovituksen kirkon tiloissa sekä helluntaiseurakunta Rakentajantien tiloissa Youth Cafe -nimisenä toimintana. 

Yhteenlasketusti tällä hetkellä avointa matalan kynnyksen tilatoimintaa on Hollolassa kunnan omana toimintana järjestetty noin 50 tuntia viikossa, jonka lisäksi erilaisia tarkemmille ikäryhmille suunnattuja kuukausittaisia toimintoja noin 10 tuntia kuukaudessa. Muiden toimijoiden järjestämää tilatyötä tarjotaan viikottain sitäkin kymmeniä tunteja. Tilatoiminta on vain pieni osa vapaa-aikapalveluiden nuorisotyön toiminnoista. Nuorten kohtaamistyössä korostuu ennaltaehkäisevä työote, jota toteutetaan Heinsuon ja Salpakankaan kouluilla, Kankaan erityiskoulussa sekä Kalliolan koulussa. Koulupäivän ja iltapäivien ohjattu ryhmä- ja yksilötyö antaa parhaat edelletykset tunnistaa ja ennaltaehkäistä nuorten osattomuutta.

Vapaa-aikapäällikkö on käynyt sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan kokouksessa esittelemässä vapaa-aikapalveluiden nuorisotyön tilatoimintaa sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan kokouksessa 22.11.2023.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys-ja hyvinvointivaliokunta hyväksyy yllä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen liitteineen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. Vastaus toimitetaan edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tiedoksi: Aloitteen tekijä, vapaa-aikapäällikkö

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.