Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 24.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Päijät-Hämeen sivistysjohtajien ohjausryhmän jäsenmuutos

HOLDno-2021-658

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Perustelut

Hyvinvointivaliokunta päätti  24.11.2021 hyväksyä Päijät-Hämeen alueen kuntien yhteisen sivistystoimen kehittämisen yhteistoimintasopimuksen sisällön ja sitoutui osaltaan noudattamaan sopimusta vuosien 2022—2025 ajan. Samassa yhteydessä hyvinvointivaliokunta valtuutti hyvinvointijohtaja Kim Strömmerin ja hallintopäällikkö Minna Säkkinen-Salmisen  jatkamaan sivistys-  ja hyvinvointijohtajien muodostamassa seudullisessa ohjausryhmässä Hollolan kunnan edustajina. Sopimuksen mukaan Hollolan kunta voi nimetä kaksi (2) jäsentä ohjausryhmään. Hyvinvointipalveluissa on valmisteltu tehtävämuutoksia ja näiden takia on tullut tarve tehdä muutoksia myös Hollolan kunnan edustajiin. Esitetyssä muutoksessa ryhmän toiseksi jäseneksi nimettäisiin sivistys- ja hyvinvointijohtajan ensimmäinen sijainen aluerehtori Sanna Plit-Rehula. Ohjausryhmän jäsenistön muutos on  hyväksytty kunnan johtoryhmässä 4.12.2023.

Ehdotus

Esittelijä

Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää, että toiseksi  Hollolan edustajaksi Päijät-Hämeen sivistysjohtajien ohjausryhmään nimetään aluerehtori Sanna Plit-Rehula 1.1.2024 alkaen.

Päätös

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun seuraavilta osin:

  • saadaan tarkempi selvitys hyvinvointipalveluissa valmisteltavista tehtävämuutoksia ja näiden takia on tulleesta tarpeesta tehdä muutoksia myös Hollolan kunnan edustajiin. 
  • kuinka henkilöresurssit riittävät.

 

Merk. Markku Pulkkasen ehdottamana Minna Niemisen kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun.

Valmistelija

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Perustelut

Seudulliset työryhmien jäsenyydet läpikäydään vuosittain ja jäsenyydet vahvistetaan hyvinvointipalveluiden johtoryhmässsä sekä hyvinvointipalveluiden esihenkilöiden johtotiimissä. Viimeksi asiaa on käsitelty johtotiimissä helmikuussa 2023 ja seuraava käsittely on helmikuussa 2024. 

Seudullinen yhteistyö Päijät-Häme, työryhmät

Seudullinen sivistysjohtajien ohjausryhmä

Varhaiskasvatuksen seudullinen kehittämisryhmä 

OPS-kehittämisryhmä 

Oppilas- ja opiskelijahuollon ja oppimisen tuen ryhmä (OOOT) 

ARVO-kehittämisryhmä 

TVT-kehittämisryhmä

Nuorisopalveluiden kehittämisryhmä 

Kirjaston kehittämisryhmä  

Liikuntapalveluiden kehittämisryhmä 

Talousvastaavien kehittämisryhmä 

Muut seudulliset yhteistyöryhmät

Seudullinen LAPE-yhteistyöryhmä 

Hollolan LAPE-kehittämisryhmä 

Perhekeskus johtotiimi 

Perhekeskus ohjausryhmä 

Opiskeluhuollon alueellinen yhteistyöryhmä

VIP-verkosto 

Kohtaamispaikka-verkoston työryhmä 

LAKU-työryhmä 

Etsivien seudulliset tapaamiset  

Ankkuritiimi 

Sivistystoimen turvallisuutta edistävä työryhmä (SIVTURVA)

Geopark yhteistyöryhmä 

Varhaiskasvatuksen digiryhmä 

Liikenneturva työryhmä 

SKY-kehittäjäverkosto

Ryhmien jäsenyyksiä arvioidaan kokonaisuuksina, koska työryhmä-työskentelyyn liittyy asioiden valmistelua ja työaikaa. Työryhmien jäsenyyksiä päivitetään usein liittyen tehtäväkuvien muutokseen tai henkilöiden vaihtumiseen. Tehtäväkuvausten ajantasaisuutta arvioidaan myös vuosittain työntekijöiden kehitys- ja tavoitekeskusteluissa. Sivistysjohtajien ohjausryhmän jäsenyyden muutos liittyy sivistys- ja hyvinvointijohtajan suorien alaisten tehtävien- ja työryhmien jäsenyyksien tarkasteluun. 

Nykyisen sopimuksen mukaan Hollolan kunta voi nimetä kaksi (2) jäsentä ohjausryhmään. Esitetyssä muutoksessa ryhmän toiseksi jäseneksi nimettäisiin sivistys- ja hyvinvointijohtajan ensimmäinen sijainen aluerehtori Sanna Plit-Rehula. 

Hollolan kunnan verkostoperuskoulun vastuuhenkilönä ja pilotointitoimintaa omassa kunnassa edistävänä henkilönä toimivat Kim Strömmer ja Sanna Plit-Rehula vuoden 2024 ajan, johon työhön kunta myös resursoi vastuuhenkilölle työaikaa. Sivistysjohtajien seudullinen ohjausryhmä on asettanut tavoitteekseen selvittää kuntien yhteistyön keinoin ratkaisuja Päijät-Hämeen alueen perusopetuksen laatuun, saatavuuteen ja saavutettavuuteen tulevaisuudessa.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää, että toiseksi Hollolan edustajaksi Päijät-Hämeen sivistysjohtajien ohjausryhmään nimetään sivistys- ja hyvinvointijohtajan sijainen aluerehtori Sanna Plit-Rehula 1.2.2024 alkaen. Muutoksen johdosta Sanna Plit-Rehula toimii myös verkostoperuskoulu-hankkeen toisena vastuuhenkilönä vuoden 2024 ajan.

Päätös

Puheenjohtaja totesi sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan hyväksyneen yksimielisesti Pia Salon muutosehdotuksen. Valiokunta päätti yksimielisesti todeta, että päätösvalta asiassa kuuluu sivistys- ja hyvinvointijohtajalle, koska asia on operatiivinen.

Merk.  Pia Salo ehdotti Riku Korpelan kannattamana seuraavaa:

Operatiivinen toiminta kuuluu viranhaltijoiden vastuulle. Tämä tarkoittaa mm. toiminnan organisointia ja tehtävänkuvauksia. Nimeäminen viranhaltijoista muodostuviin työryhmiin tapahtuu tähän perustuen johtavien viranhaltijoiden eli esimiesten toimesta. Koska ylikunnallinen sivistysjohtajien ohjausryhmä muodostuu viranhaltijoista ja on nimensä mukaisesti ohjaava (ei päättävä) ja tähän ryhmään nimetään käytännössä aseman perusteella, eli suoraan sivistysjohtaja ja hänen varahenkilönsä.

Ohjausryhmän, mikä ei ole päättävä elin, kokoonpanoa voidaan muuttaa tarvittaessa. Jos siihen nimettäisiin myös luottamushenkilöitä, asia kuuluisi valiokunnan asialistalle tai jos kyseessä olisi ylikunnallinen päättävä elin, mihin tulee (sääntöjen mukaan) nimetä edustaja tiettyyn määräaikaan mennessä kunnan toimielimessä/valiokunnassa. Ohjausryhmän henkilönimeämiset on hyvä tuoda valiokunnan listalle vain tiedoksiantona sekä ohjausryhmän kokoontumisten pöytäkirjat ilmoitusasioissa.
 
Verkostoperuskouluhankkeen ohjausryhmässä voi olla eri henkilö, koska ei ole olemassa velvoitetta valita hankkeen jäsen sivistysjohtajien ohjausryhmän jäsenistä. Koska kaksivuotinen hanke (vuosille 23-24) on jo yli puolenvälin, olisi hyvä perusteellisesti keskustella, jatkaako siinä hankkeen loppuun jo siihen nimetty hallintopäällikkö Minna Säkkinen-Salminen vai sivistys- ja hyvinvointijohtajan 1. sijainen rehtori Sanna Plit-Rehula.  Siihen on hyvä nimetä henkilö, kenen tehtävänkuvaan asia parhaiten istuu.

Virhe on tapahtunut siinä, että näitä asioita on tuotu päätettäväksi valiokuntaan, koska operatiivinen toiminta kuuluu viranhaltijoiden vastuulle. Ja näin ollen valiokunta toteaa, että päätösvalta asiassa kuuluu sivistys- ja hyvinvointijohtajalle, koska asia on operatiivinen.

Tiedoksi

Tiedoksi: Eteläisen alueen aluerehtori, hallintopäällikkö, Päijät-Hämeen sivistysjohtajien ohjausryhmä

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.