Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 15.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Tuotantotukiavustus 2023 Hollolan Yrittäjät ry.

HOLDno-2022-545

Valmistelija

  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi
  • Auli Kasakkamäki-Heikkinen, liikunta-asiainhoitaja, auli.kasakkamaki-heikkinen@hollola.fi

Perustelut

Hollolalaisille yhdistyksille tarjotaan haettavaksi muuhun kuin perustoimintaan kohdennettu tuotantotukiavustus. Tuotantotuki on haettavana 1.1.–31.10.2023 välisenä aikana. Tukea voi hakea esimerkiksi tapahtuman järjestämiseen tai muuhun yleishyödylliseen yhdistyksen jäseniä ja/tai kuntalaisia aktivoivaan toimintaan. Päätöksen tuotantotuen myöntämisestä tekee sivistys- ja hyvinvointivaliokunta. Tuotantotuen jakamista varten on avustuksiin vuosittain varattu erillinen määräraha. Myönnettävän yksittäisen tuotantotuen suuruus on enintään 2000 €.

Hollolan Yrittäjät ry. on hakenut tuotantotukiavustusta 2000 euroa 11.8.2023 Harjulan lavalla järjestettäviin lavatansseihin. Lavatanssien pääjärjestäjänä on Hollolan Yrittäjät, mutta saattaa antaa esimerkiksi buffetin toisen järjestön/toimijan hoidettavaksi. Tapahtumaan hankitaan ohjelmantuottajaksi ulkopuolinen esiintyjä ja ostopalveluna järjestyksenvalvonta ja ensiapu. Paikallisia lavatanssitapahtumia ei ole pitkään aikaan järjestetty ja nyt halutaan tarjota kaiken ikäisille hollolalaisille ja kauempaakin tuleville perinteiset lavatanssit. Tavoitteena on tuottaa tapahtuma Hollolan kirkonkylälle, joka kerää yhteen tanssin ystäviä kesäillan viettoon.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää myöntää tuotantotukiavustusta Hollolan Yrittäjät ry:lle 800 euroa 11.8.2023 järjestettäviin lavatansseihin Harjulan lavalla.

Päätös

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päätti myöntää tuotantotukiavustusta Hollolan Yrittäjät ry:lle 400 euroa 11.8.2023 järjestettävien Harjulan lavan lavatanssien järjestyksen ja ensiavun kuluihin.

Merk.

Keskustelun kuluessa Markku Pulkkanen esitti Pia Salon kannattamana ja täydentämänä seuraavaa:
Esitän, että sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää myöntää tuotantotukiavustusta Hollolan Yrittäjät ry:lle 400 euroa 11.8.2023 järjestettävien Harjulan lavan lavatanssien järjestyksen ja ensiavun kuluihin.

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty sivistys- ja hyvinvointijohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan sähköinen äänestys.

Ne, jotka kannattavat sivistys- ja hyvinvointijohtajan pohjaehdotusta äänestävät JAA.
Ne, jotka kannattavat Markku Pulkkasen ehdotusta äänestävät EI.

Äänestysesitys hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin 11 ääntä: 5 JAA-ääntä ja 6 EI-ääntä.

Puheenjohtaja totesi sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan hyväksyneen Markku Pulkkasen muutosehdotuksen.

Äänestystulokset

Tiedoksi

Asianosainen: hakija Tiedoksi: vapaa-aikapäällikkö, liikunta-asiainhoitaja, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.