Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 12.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 84 Tuotantotukiavustus 2024 Koski-seura ry.

HOLDno-2024-47

Valmistelija

  • Auli Kasakkamäki-Heikkinen, liikunta-asiainhoitaja, auli.kasakkamaki-heikkinen@hollola.fi
  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Hollolalaisille yhdistyksille tarjotaan haettavaksi muuhun kuin perustoimintaan kohdennettu tuotantotuki avustus. Tuotantotuki on haettavana 1.1.–31.10.2024 välisenä aikana. Tukea voi hakea esimerkiksi tapahtuman järjestämiseen tai muuhun yleishyödylliseen yhdistyksen jäseniä ja/tai kuntalaisia aktivoivaan toimintaan. Päätöksen tuotantotuen myöntämisestä tekee sivistys- ja hyvinvointivaliokunta. Tuotantotuen jakamista varten on avustuksiin vuosittain varattu erillinen määräraha. Myönnettävän yksittäisen tuotantotuen suuruus on enintään 2000 €.

Koski-seura ry. on hakenut 7.5.2024 tuotantotukiavustusta 2000 euroa yhteistyössä usean hämeenkoskelaisen yhdistyksen kanssa järjestettävään Päheet Museot viikon tapahtumiin Hämeenkoskella 29.6.– 7.7.2024. Tuotantotukea haetaan viikon kolmeen tapahtumaan:
1. Kosken Seuralassa 29.6. järjestettävään Hämeenkosken Päheet museot viikon avajaistilaisuus. Kosken Seuralan alakerrassa on viikon jokaisena päivänä avoinna ensi kertaa yleisölle avautuva yksityishenkilöiden ylläpitämä Suomen gramofonimuseo. Samaan kerrokseen on siirretty myös vuosina 1976-1984 rakennettu Kosken kirkonkylän pienoismalli, jota on myös tarkoitus esitellä koko museoviikon ajan. Myös Hollolan kunnan omistama Hämeenkosken kotiseutumuseo avautuu samana päivänä ja on avoinna koko viikon. Avajaistilaisuus sisältää muun muassa Hämeenkosken mieskuoron konserttiesityksen. Kosken kirkonkylää kuvaava pienoismalli siirrettiin alkuvuodesta 2024 Hämeenkosken koululla tehtyjen korjausten ja tilamuutosten johdosta Kosken Seuralaan. Pienoismalli vaatii ennen näytteille asettamista elinkaaripäivityksen ja näyttelytekniikan ajanmukaistamisen.
2.Jääkärikenraalimajuri Ruben Laguksen muistomerkillä ti 4.7 järjestettävän puhallinkonsertin kustannuksiin. Tänä vuonna tule kuluneeksi 50 vuotta muistomerkin paljastamisesta.
3.Kosken kirkonkylää vuonna 1917 kuvaava pienoismalli rakennettiin Koski-seuran toimesta vuosina 1976-1983 pääosin talkootyönä. Materiaalikustannuksiin ja erikoistöihin saatiin avustusta Hämeenkosken (vuoteen 1995 Koski Hl) kunnalta. Pinta-alaltaan yli 5 neliömetrin pienoismalli sijoitettiin kunnantalon sisääntuloaulaan ja kunnan omistukseen. Pienoismalli keräsi runsaasti kiinnostunutta yleisöä, joilla monilla oli muistikuvia tuon ajan rakennuksista ja ympäristöstä. Hämeenkosken kunnan liityttyä Hollolan kuntaan vuonna 2016 pienoismalli sijoitettiin Hämeenkosken koululle, jossa sitä käytettiin jossakin määrin opetustarkoituksiin. Koulun tilojen korjauksen ja tilamuutosten vuoksi pienoismallille ei alkuvuodesta 2024 löytynyt enää sijoituspaikkaa. Koski-seura pienoismalin määräaikaisena haltijana sopi Kosken Seurala Oy:n kanssa pienoismallin siirtämisestä ja sijoittamisesta kiinteistön tiloihin. Sopiva tila löytyi talon pohjakerroksesta sijaitsevalta leveältä kellarikäytävältä suositun kokoustilan ja Päheet museot museoviikolla avattavan gramofonimuseon tuntumasta. Koski-seura kunnostaa lähes 50 vuotta sitten rakennetun pienoismallin. Samassa yhteydessä ja myös lähitulevaisuudessa on tarkoitus ajanmukaisella näyttelytekniikalla varustettuna esitellä sitä paikkakuntalaisille ja paikkakunnan historiasta kiinnostuneille. Seuralan yhteydessä sijaitsee myös Hämeenkosken kirjasto. Sinne suuntautuvien koululaisvierailujen yhteydessä on mahdollisuus esitellä myös pienoismallia opetustarkoituksiin. Pienoismalli puhdistetaan, syntyneet vauriot ja kulumat korjataan. Suojarakenteita tullaan lisäämään ja suojakupu korjataan. Pienoismallin siirtomahdollisuutta parannetaan asentamalla sen jalkoihin lukittavat pyörät. Sijoituspaikkaan rakennetaan mallin vaatima kohde- ja yleisvalaistus sekä sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan myös mallin sisäistä valaistusta. Pienoismallin yläpuolelle ja lähituntumaan sijoitetaan myös informaatio- ja kuvatauluja. Kohteiden esittelyyn valmistetaan audiovisuaalinen esitys valikoiduista rakennuksista ja kohteista. Esityksessä hyödynnetään Koski-seuran keräämiä haastattelutallenteita ja valokuvia. Esittelylaitteiden hankinnassa käytetään pääosin muusta käytöstä poistettavia laitteita. Pienoismallin korjaustoimenpiteet ja muu valmistelu on suunniteltu tehtäväksi 20.5.-28.6.2024.

 Yhteistyökumppaneina toimivat ja  talkootyön tekevät Koski-seura ry:n ja muiden hämeenkoskelaisten yhdistysten vapaaehtoiset.  Sähkötöiden osalta työt suoritetaan sekä ammattilaisten talkootyönä että pieneltä osin ostopalveluna. Vaativiin korjaus- ja puhdistustyöhön hankitaan myös asiantuntijapalveluita. Audiovisuaalisen esityksen valmistuksessa hyödynnetään myös joiltakin osin ostopalveluita. Museoviikolla Seuralassa pienoismallin esittely ja gramofonimuseon aukiolot sijoitetaan samoihin ajankohtiin. Myös viestinnässä tehdään yhteistyötä gramofonimuseon kanssa. Kosken Seuralan ylläpitämän kesäkahvilan aukiolot on myös sovitettu yhteen museotoiminnan kanssa. Lahden museot alueellisena vastuumuseona tuo tapahtumiin asiantuntemustaan ja Hollolan kunnan museopalvelut osallistuu näyttelyyn muun muassa markkinointiin liittyvällä asiantuntija- ja viestintätuella. Hämeenkoskelaiset yritykset tukevat näyttelyä materiaaliavulla, Kenraalimajuri Ruben Laguksen muistomerkillä Tiirismaan puhaltajat pitävät konsertin Laguksen kaikuja Orttenkalliolta ja Hämeenkosken mieskuoro esiintyy avajaistilaisuudessa. Konsertin merkitystä korostaa muistomerkin paljastamisen 50- vuotisjuhlavuosi.

Pienoismalli on hämeenkoskelaisten yhdistysten, yksityisten henkilöiden ja yritysten yhteinen hanke, joka tukee paikkakunnan historian ja muistitiedon ylläpitoa ja säilyttämistä. Pienoismalli tulee palvelemaan Seuralassa sijaitsevan Hämeenkosken kirjaston palveluvalikoimaa koululaisvierailuiden ja muiden kiinteistössä järjestettävien tapahtumien yhteydessä. Tiirismaan puhaltajien ulkoilmakonsertista Teurojoen rannalla on muodostunut perinne, joka kerää yleisöä Hollolan ja lähikuntien alueelta. Tuotantotuella toteutettavan toiminnan vaikuttavuus, suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus Pienoismallin merkitys paikkakunnalla on suuri kotiseututyön ja paikallishistorian kannalta. Siinä kuvataan ainutlaatuisella tavalla koskivoimaan perustuvan tekstiiliteollisuuden, takomotoiminnan ja myllyjen merkitystä ennen maaseudun sähköistymistä. Olivathan Kosken verkatehdas ja Henriksdahlin takomo 1800-luvulla Hämeen 15 suurimman teollisuuslaitoksen joukossa. Merkittävä osa rakennuskannasta on vuosien saatossa purettu teollisuuden rakennemuutoksen vaikutuksesta. Osa nykyisistä rakennuksista on kuitenkin edelleen yhdistettävissä pienoismalliin. Pienoismalli lisää Kosken Seuralan palveluntarjontaa ja tuo esiin paikkakunnan historiaa historiallisessa rakennuksessa. Hämeenkosken tapahtumien markkinointi liitetään osaksi Päheet-museon tapahtumamainontaa. Näyttelyä tullaan markkinoimaan myös paikallislehtien kesänumeroissa (Etelä-Suomen Sanomat, Keski-Häme, Seutuneloset). Samoin tapahtuu Hämeenkoskella Kosken Kohinoiden verkkojulkaisun ja muun sähköisen viestinnän lisäksi myös Hämeenkoskella toimivan Naisenergiaa ryhmän painamassa Hämeenkoski palvelee julkaisussa. Museokävijöiden määrä oli viime vuonna korkealla tasolla ja tavoite on pitää se vähintään samalla tasolla. Hollolan kunnan museopalvelut ja koulujen noudattaman suunnitelman mukaan Hollolan kunnan jokaisesta koulusta neljäs luokka käy vuosittain tutustumassa Hämeenkosken kotiseutumuseoon ja samalla sen yhteydessä järjestettäviin näyttelyihin. on yksi Päijät-Hämeen museoiden Päheet museot - museoviikon tapahtumista. Alueellista merkitystä lisää tänä vuonna tuo Hämeenkoskella uuden tyyppisen museon avaaminen Seuralassa, johon on museoviikon ajaksi sijoitettu myös paljon muuta toimintaa.

Yhdistykselle on hakuvuonna myönnetty vastikkeellista toiminta-avustusta 3000 € Hollolan kunnalta. Yhdistyksen jäsenmäärä on 214.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää myöntää Koski-seura ry:lle tuotantotukiavustusta 520 euroa Hämeenkoskella 29.6.– 7.7.2024. järjestettäviin Päheet museot -viikon avajaisten kustannuksiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianosainen: hakija Tiedoksi: vapaa-aikapäällikkö, liikunta-asiainhoitaja, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.