Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 12.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 77 Palvelusetelin sääntökirjan päivittäminen, varhaiskasvatus

HOLDno-2020-657

Valmistelija

  • Tiia Avovaara, varhaiskasvatuksen asiantuntija, tiia.avovaara@hollola.fi

Perustelut

Hollolan varhaiskasvatuksessa on otettu käyttöön palveluseteli tammikuussa 2019. Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirja on laadittu Hollolan kunnan menettelytapaohjeeksi. Sääntökirja ei ole sopimus kunnan ja palvelujen tuottajan välillä. Sääntökirjassa Hollolan kunta asettaa palvelusetelilain 5 §:ssä mainitut hyväksymiskriteerit palveluntuottajille. Palveluntuottaja vahvistaa hyväksymiskriteerit hakemuslomakkeella. Kunta velvoittaa palvelun tuottajat noudattamaan sääntökirjan määräyksiä.

Yksityinen palvelujen tuottaja on sitoutunut noudattamaan sääntökirjan ehtoja siitä alkaen, kun palvelujen tuottaja on hyväksytty palvelusetelillä toteutettavien varhaiskasvatuspalvelujen tuottajaksi. Itse palvelua tuotettaessa sitä koskevan palvelusopimuksen osapuolina ovat palvelujen tuottaja ja asiakas, joten sopimuksen sitoumukset ja vastuut eivät kohdistu kuntaan.

Tuen lakimuutos 1.8.2022 alkaen velvoittaa yksityisiä varhaiskasvatuksen palveluntuottajia tuottamaan tukea lapselle. Tuen kertoimet ovat olleet 1.9.2023 alkaen tehostettu 1,5 ja erityinen 1,75. Lakimuutoksen jälkeen tuen toteutumista on edelleen seurattu ja arvioitu. Kertoimien tuottamalla osuudella tulee kattaa todellisia varhaiserityiskasvatuksen kustannuksia. ”Palveluntuottaja sitoutuu järjestämään Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaisesti tehostettua tai erityistä tukea sitä tarvitseville lapsille.” 

Palvelusetelisääntökirjaa on tehty muutoksia sekä täsmennetty joiltain osin lakimuutosten myötä.

Muutoksia ovat:

  • Erityisen tuen kerroin

    • Erityisen tuen kerroin esitetään nostettavaksi nykyisestä 1,75 -> 2.

  • Palvelusopimuksen irtisanominen

    • "Asiakkaan irtisanoessa palvelusetelin on asiakkaan sekä palveluntuottajan vastuulla huomioida palvelusopimuksessa määritelty irtisanomisaika. Irtisanomisajalla ei voi saada samanaikaisesti kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa, lasten hoidon tukia tai palveluseteliä toiseen päiväkotiin."

    • "Tuottajalle maksetaan palvelusetelin arvo enintään lapsen viimeiseen sopimuksen voimassaolopäivään saakka."

  • Lapsen varhaiskasvatuksen tarpeen muuttuminen

    • "Mikäli palvelun tarve on säännöllisesti palvelusopimuksessa sovittua palvelun tarvetta pienempi, päivittää yksityinen palveluntuottaja palvelusopimuksen asiakkaan kanssa tarvetta vastaavaksi."

  • Palvelusopimuksen sisältö 

    • Tarkennetaan palveluntuottajan ja asiakkaan välisen palvelusopimusta. 

  • Palvelun sisältövaatimukset

    • "Palveluntuottaja ottaa toiminnassaan huomioon kunnan valmiussuunnitelman suositukset ja pyrkii täyttämään kyseiset suositukset niiltä osin, kuin se on liiketaloudellisesti perusteltua."

Päivityksessä on lisätty sääntökirjaan esitetyt muutokset ja täsmennykset. Liitteenä olevassa asiakirjassa on merkitty muutetut ja lisätyt kohdat keltaisella sekä poistettavat kohdat on yliviivattu.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää hyväksyä palvelusetelin sääntökirjan muutokset ja täsmennykset esitetyn mukaisesti sekä korottaa erityisen tuen kertoimen 1,75 -> 2.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli varhaiskasvatuksen asiantuntija.

Tiedoksi

Asianosainen: palvelusetelituottajat, Tiedoksi: varhaiskasvatuspäällikkö, varhaiskasvatuksen asiantuntijat, palveluohjaajat ja toimistosihteeri

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.