Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 12.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 83 Kaikukorttihanke

HOLDno-2024-412

Valmistelija

  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Kaikukortin alueellista käyttöönottoa koskeva selvitystyö käynnistyi Päijät-Hämeessä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuustossa 19.12.2022 § 78 tehdyn aloitteen pohjalta. Aloitteessa esitettiin, että Päijät-Hämeen hyvinvointialue käynnistää alueellisen Kaikukortin käyttöönoton valmistelun yhdessä alueen kuntien kanssa. Hyvinvointialue ja alueen kunnat kävivät 10.5.2023 keskustelun aloitteesta ja Kaiku-korttikonseptista. Yksimielinen näkemys oli, että on tarve tehdä jatkovalmistelutyö ja selvitys Kaikukortti-toimintamallista kustannusvaikutuksineen. Jatkovalmistelussa suunnitellaan myös se, kuka vastaa alueellisesta koordinaatiosta ja miten korttia jaetaan. Jatkovalmistelu tehdään syksyn 2023 aikana yhteistyössä kuntien kanssa siten, että esitys on käytettävissä vuoden 2025 talousarviovalmistelun käynnistyessä.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä asiakas- ja osallisuuden lautakunnat käsittelivät Kaikukorttia koskevaa valtuustoaloitetta kokouksissaan 17.8.2023 § 25 ja 24.8.2023 § 29. Molemmat lautakunnat totesivat, että Kaikukortin käyttöönoton valmistelua on perusteltua jatkaa. Eriarvoisuuden vähentäminen kulttuurihyvinvoinnin mahdollistamisessa on tärkeää. Asiantuntevasti ja laadukkaasti järjestetyillä taide- ja kulttuuripalveluilla voidaan ehkäistä osattomuutta ja syrjäytymistä sekä lisätä erityisesti kaikkein heikommassa asemassa olevien ihmisryhmien hyvinvointia ja toimintamahdollisuuksia. Aluehallitus merkitsi 18.9.2023 § 230 tiedoksi edellä kuvatun vastauksen valtuustoaloitteeseen ja saattoi sen edelleen alue-valtuuston tiedoksi. Aluevaltuusto merkitsi 6.11.2023 § 50 tiedoksi vastauksen alueellisen Kaikukortin käyttöönotosta Päijät-Hämeessä.

Selvitystä Päijät-Hämettä koskevasta alueellisesta kaikukorttikonseptista on tehty alkuvuoden 2024 aikana yhteistyössä Päijät-Hämeen liiton ja valmisteluun osallistuneiden kuntien kanssa. Hyvinvointialueen koordinoimaan valmisteluun on osallistunut myös kulttuuritoimijoiden edustajia. Valmistelutyö on ollut osa hyvinvointialueen RRP-hankekokonaisuutta. Valmistelutyön aikana on tutustuttu kaikukorttitoiminta-malliin ja sen käyttöönottoon muualla Suomessa (Kaikukeskus-esittely, Kuopion kaupungin Kaikukorttipi-lotin esittely). Hollolasta kaikukortti-toimintamallin suunnittelussa on ollut mukana vapaa-aikapäällikkö sekä varajäsenenä kulttuurituottaja. Toteutuessaan Kaikukortin avulla voidaan parantaa heikossa asemassa olevien mahdollisuuksia osallistua taiteen ja kulttuurin tekemiseen sekä kokemiseen Päijät-Hämeessä. 
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Hollolan kunta sitoutuu osallistumaan Kaikukorttimallin käyttöönottoon liittyvään hankkeeseen, mikäli rahoituspäätös on positiivinen ja kuntakohtaiset kustannusarviot hankkeen toteutuessa eivät merkittävästi poikkea kaikukorttiselvityksessä esitetyistä kuntakohtaisista kustannusarvioista. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli vapaa-aikapäällikkö.

Tiedoksi

Projektipäällikkö hyvinvointialue, toimialajohtaja hyvinvointialue, projektipäällikkö Päijät-Hämeen liitto, vapaa-aikapäällikkö, kulttuurituottaja, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.